Ei se
ennakkoluulo, vaan se ylpeys
Harhatunteiden tanssiessa
kohotan maljan itselleni
omalle säälittävyydelleni
sillä tässä ruumiissa
asuu levoton henki
joka ei osaa olla kuin kotonaan
Mitättömät ihmiset
risteilevät mielessäni
jälleen kerran
sillä en osaa päästää irti sanoista
jotka hän kerran minulle lausui
ja valitettavasti minä
olen yhä liian rakastunut
omaan peilikuvaani
Kuka minua
estää lykkäämästä
Musiikista humaltuneena
lausun viimeiset sanani pelolle
vaikken yhäkään osaa sitä haudata
kaikkien näiden vuosien jälkeen
menneisyyden aaveet
ne yhä piinaavat
mieleni ullakolla kolistelevat
ja suljen silmäni
sillä takanani seisoo jokin
Kauneuden
kirous
Mitä minusta jää
kun sanon viimeiset jäähyväiseni
olenko vain menneiden päivien draamakuningatar
se ylimielinen jääprinsessa
josta kukaan ei pitänyt
Mitä minusta jää
kun kasvoni ovat rypistyneet ja kuolleet
Olenko vain nuoruuden kaunotar
ulkokuori jonka kuihtumiselle
on omistettu kateellisten ivanauru
ja maireat säälisanat
tuhkattu muisto
Entä intohimoni?
Entä elämäni tarkoitus?
Kuinka käy niille?
Inspiraationi tuotteille
Päätyvätkö sukulaisten laatikkoihin pölyyntymään
kuolemaan aikaan vailla arvostusta
Onko se kasvojeni tuomio
Inspiraatio täältä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti