Sivut

maanantai 30. syyskuuta 2013

Katumuksen pelko

Minä tai hän

Huutava todellisuus
ei perässä pysy mielen
tikitys korvien välissä
henkeään pitelevä odotus
viattomuuden hylkää

Sormien välissä lankoja
niitä vedellessä
kirkunaa kuulee
mutta uskallanko
epäonneni huuhtoa
lopulliseen kadotukseen

Lemminkäisen äiti

Virrassa hän
sirpleina makaa
tummien aaltojen alla
viimeistä matkaansa manaa
rintamakarkurina
jo silmänräpäyksen jälkeen

Ei vuoda veri enää
taisteluvammoista
ei kyyneleet
tummuneista silmäkuopista

Iloitako pitäisi minun
tuskattomasta todellisuudestaan
huoneesta hämärästä Tuonelan
pienokaiseni avuton
käsiltäni luovuttaa

Tyyni virta
se valoja kuiskailee
kauniin kuoleman lupaa
ja minä haravani
itkien heitän nurkkaan

Näky

Tuntemattomat soinnut raikavat
kotiin sieluni toivottavat
tuntenut ne aina
vaikka kuullut en koskaan
kauneinta musiikkia
Kalevalan

Kielet kanteleen
ne tulevaisuuteni kuiskaavat
unissa muutosta laulavat
mutta hellästi nauraen
edelleen kieltäytyvät
kuvajaistani paljastamasta

Korttitalo

Näkökulmien sodassa
kuinka selvitä arpeutumatta
tarttua oikeaan summanmutikassa
luoda kaunein näkymä
tauluun alati syttyvään

Käsissämme särkyvä mahdollisuus
tuuleen hajoava taideteos
pienellä liikkeellä
se nerokkuutensa hajoaa

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tunnontuskat Mustalesken

Virvatuli

Suosta et voi minua laulaa
itse sen teen
tai maailman luokseni rämeeseen
seireenin sävelin kutsun
polulta napsin
herkullisimmat palaset
suon silmää miellyttämään

Varo vain,
kun metsissä näissä haparoit
ja auttavaa kättä varrot

Minä vaanin
alla sillan
ja lopulta

katseeseeni tartut

Mielettömyys

Seinillä satakielet
itkevät taivassäveliä
etkö näe
näitä sointuja
jotka sivaltaen
valittavat kuorossa
miellettömyyttä myrskyistä
kielille punottavaa
sähköimpulsien esterataa

Viimeisiä itkuja

Maailma on silmänsä avannut
kohti uutta auringonnousua
paholaisen kumarrusta
Syövätkö enkelit meidät tänään
torahampaillaan murskaavat
pätsiinkö pakenemme
me jotka 

itseään ruoskivat
empatiasta

Alamaailma

Arkuuden nurkassa
piilottelen leipääni
varjoilta sen piilotan
varkailta yön aidoimman

Niin monesti
uupumuksessa luovuttaa
aartensa itkuisena
pelossa ojentaa

Mutta tänään rohkeuden
olen maalannnut
häpeäpilkuksi otsaan
enkä kohdata enää uskalla
nälkäisiä kansanjoukkoja

Leipäni mieluummin
mä kokonaisena nielen
kuin luovutan pelosta
hyödyttömästi raukkamaisena

Kasvukipudraama

Tunteitani en
koskaan tuntenut
alas nakkasin pediltä
kuin pikkusiskon ärsyttävän
syyttävästi itkevän

Minusta ohi
se kurja kasvoi kuitenkin
ja tänään
se paholainen minua retuuttaa
sängyltä heittelee
tuskani kustannuksella nauraa

Pysähdys

Kun veri vapaana virtaa
kuivuvat kyyneelet
vanha syntinen
tunnustanut viimein
Nuoret valheet
aina ikuisia
tulevaisuuden
sumentavat

Tie edessään
sitä synkempi
mitä enemmän härnäävät
tulikärpäset valona
Tunnelin päässä
kiusaavat, ilkkuvat
nauravat ikuisina
turmiolampaina

Anna minun hetki nukkua
surujen tien varrella
huutavien painajaisten
kuiskaukset seuranani

Sarastus

Koskaan koskenut
en lakanaa kalpeaa
kirkkaudessaan
niin kovin karmivaa

Vain käärinliinoja
minä omakseni vaadin
ei lomasta niiden, koitto aamun
järsi nukkujan korvaa

Progeria

Ruosteiset kansiot
painavat matkassa
selän kumaralle painavat
ja nuori vain vanhuksen askelin
patkoida osaa

Tutisevat polvet
eivät kanna
kuin muutaman vuoden
niin kammottavan suloisen

Maleficarum

Ryysyissään vaikeroi
tyttörukka
palaneessa nutussa
kasvot noessa
ja sinä vain katsoit
liekkejä hiuksissa
sillä syyttävä katse
näkee kaiken

Syaniditäytteiset unelmani

Rakasta tarinaani
sitä kaunisteltua
Lue versio sensuroitu
älä hiiltyneitä sivuja kosketa

Mutta ei
sinä painat itsesi niille
sillä myrkyllä
jota minusta imet
sairautta

Kun katkeruuden kellot soivat

Lasta viatonta
et syliisi saanut
heiveröstä tilkkutäkkiä
tulitikkutyttöä

Arpien seassa
lymyilee synti
rakastunut nilkkoihini
pahuuteni on

Helliä sanoja silti
niin katkrasti vaadin
vaikka saastaa suupielistäni
suudelmani vain tarjoavat