Sivut

tiistai 19. elokuuta 2014

Mitä eskapistit pakenevat - osaako sitä kukaan kertoa

Kosketusarka

Armopaloja kasvaa
rihmastoni juuressa
pimeässä mullassa
vuosieni kupeessa

Kuinka koskettaa kipua abstraktia
tehdä tuttavuutta ilman aisteja
tarttua aineettomaan ja korjata
väärin tikattu reikä rajassa

Vieras kosketus tarttuu, polttaa
älä laske kättäsi
palavaan rautaan
se on alati muuttuva
taottavana huutava

Takokaa minulle se

itsestäni itseni käännän
koditon minä asuntoni ikiliikkuja
eristän kuolinkivuista
mitä mitä - varastettu uudelleensyntymä
itkee oven takana

varjohahmot alla sängyn
vaihtoivat lukot ovien
juhlivat nyt
päällä pöytien

KAIVA NE MINUSTA
VIE SILMISTÄNI
HAUTAA 
TAIO SUUNI MYKÄKSI

Itkee, se lapsi huutaa
väärinymmärettynä meuhkaa
Onko raudasta taottua
joka poloista osaisi auttaa?

Peilitunneli

Peilejä me olemme kaikki
toistemme irvikuvia
niin mieluusti vääristämme
toistemme vartalonosia

Peilitalo, kummitusjuna
tämä huvipuistomme henkilökohtainen
samalla julkinen
vuoristoratamaailma
jonka itseltämme piilotamme

Kirkaisun, kuulitko sinä sen
nyt joku löysi todellisuuden
kuvastimesta taittoi, vääristäen
ja skitsofreenisesti nauraen
pyörii maailmanpyörässä
korkealla, tavoittamattomissa
imeläsormisten hattaramyyjien

Se, jonka päälle rakennetaan

Kankaaseen ei luoda katsetta
jos napit ja neulat ovat kovin koreita
vaan yksinään turhuutta
olisivat nyörit ja pitsit
hyödyttömiä alastomalla iholla

Yllämme pilvet, napit taivaan
ne siivellä taitavat matkansa taittaa
hetken koreilevat hopeareunoissaan
kunnes unholaan lipuvat hauraudessaan

Ja tähdet, kuinka kaukana ne ovatkaan
meidän harhamme
on peittoomme ne sekoittaa

Pilvilinnojamme kumarramme
rukoilemme tähtisadetta
ja taivasta syytämme
kun repeävät pilvemme

Mutta mitä se onkaan:
sanaton vaippa
joka meitä verhoaa
pelastaa jäältä, ja tulikiviltä
nimettömältä sysipimeydeltä

Silti me typerykset,
poloiset, kauhistelemme
milloin siunauksemme putoaa niskoillemme


keskiviikko 6. elokuuta 2014

Varman päälle pelatessa on toinen jalka haudassa

Jalokivilohikäärme

Lentää auringon vierustalla
kaunis jalokivipyrstöinen
laulaa kielillä vierailla
saaliini majesteettinen

Sitä etsinyt olen
kellarista kotini
saloista tulivuorten
vieraiden maiden

Joku vihjasi
ajasta hakemista
mutta museoista
löysin vain hirmuliskoja

Ei aarrekartoilla
paikanneta liikkuvaa kohdetta
on kompassini neula
ikipyörivää sorttia

Voittajia, häviäjiä, onko heitä ollenkaan?

Shakki ja matti
käsikädessä nauravat
luontaan työntävät
harjaantuneimman pelaajan
sillä selviytyjinä meistä
taitaa huiskuttaa
se, joka ei pelaa ollenkaan
käsiänsä likaa
jäätyneeseen ruumismultaan

Pyöreät käsitteet

Jossain näiden tuulten takana
auringot yhä laskevat
siihen entiseen suuntaan
mutta uusissa viimoissa
en kuule vanhoja seireeninkutsuja
näe vastasyntyneen katseella

Ei ensisilmäys
koskaan ole se lopullinen
vasta monen iskun jälkeen
saa kosketuksen todellisuuteen

ja nämä raikkaat tuulet
ne kuiskivat maailmasta
jossa kosketus
ei ole pintaraapaisua
jossa tunteiden nälkä
ei kuole hipaistessa

Joku kuivasti naurahtaa
pyhälle suuruudenhulluudelleni
mutta kikatettiinhan joskus
jopa pyöreälle maapallolle

Uhrilahja

Palaneen kylän raunioilla
sydän kurkussa nilkutan
jalat vereslihalla
käsissäni mytty henkeään haukkova

Savuavat perustukset
silmässä myrskyn vaikertavat
juurtuneet kodit tunteiden
hädin tuskin tunnistettavat

Ja etäisyydessä kasvaa
suuri alasin
kuin odottaen rautaa
kaiken keskellä kohoaa

Niin kylmälle kivelle
nyyttini annan
iäksi luovun
ja ääneti odotan
suuren sepän iskua
pelättyä alun uhria

Myllerrys perustuksissa

On kivimuurisi muutamia tiiliä vailla
olet suojaasi jättänyt pieniä kurkistusaukkoja
kenties huomaamatta, ihan vahingossa
tai sitten salaisesta halusta

Nopeasti vilkaisemalla
näen käärmeitä tiluksilla
kiusaamassa peltoa
nielemässä kultaisia toiveita

mutta lähemmällä tarkastelulla
huomaan, ei niillä ole hampaita
vain lierot maassasi luikertelevat
kaivavat koloja, niin sotkuisia

Mutta älä koskaan unohda
sokeudu kaaoksessa
että joskus tonkimalla perustuksia
voi löytää aarteita