Sivut

torstai 26. joulukuuta 2013

Eikä aamunkoittoon meistä, vielä ole valmis kukaan

Luurankokaupassa

Ei tuossa puodissa
myydä kukkakimppuja
vain luurankoja
suurella alennuksella

Hei, katso hyllyjä
noita notkuvia
ja valitse pää paljas
rumimmin virnuileva

On kalloja kutistettuja
katkenneita sääriluita
kuihtunut solisluu
ja lonkka
sekä takuusopimus
Se keskimäärin
on 80 vuotta

Luut erinomaiset
ne kaappeihisi haikailevat
ja paketti lähtee hinnalla
häpeällisen alhaisella 

Toteemipaalu

Taasko tapat itseäsi
joko kymmenettä kertaa nirhaat
voikukille irvailet
sadepisaroille naurat

Veresi sakeus
sokeus se huvittaa
tuulen leikit
latvasi oksien

Tämä puu
se nopeasti lahoaa
mutta kauniita kukkia
sen oksista versoaa

Siis kaadeta ei
jalkoja tänään
verisateessa paistatella
mutta sadetanssia
sitä voi aina tanssia

Yksinäisyysnuotteja

Korpien kuiskeessa
pilliini puhallan
kuin vastausta odottaen
kaikuun vain tuudittauten

Ikuisuudessa ei tarpeeksi ole
tähtiä tälle sydämelle
kuoppaiselle rakkineelle
mädättymään jätetylle

Kutsuuni et vastaa
tänäänkään kuule huutoani
ja pillini ruosteinen
jo riitasointuja suoltaa

Ilotulitteita

Avaruudessa en tunne sanoja
sormiani meteorisade hivelee
ja kun käsiisi tartun
räjähtävät galaksit itsekseen

Älä koske minuun
Älä tällä kertaa
sillä en kykene enää katsomaan
tummansinisiä haaveita
niitä kadonneita rakkauksia
joita joskus elättelin
ja aikaan unohdin

 Valheita, korulauseita

Kysyit, miksi vihaan sitä kuvaa
jossa hymyillemme jouluaattona
miksi vihaan sitä tunnelmaa
kun minut ikuistetaan

Jos en ole kauniina näissä sanoissa
kuvissani kuningattarena
seivästän itseni kuolemalla
ja kyyneleeni kovettuvat kiveksi

Minä niin vihaan aurinkoa
sen menettämistä peläten
ja itsekseni mietin
kuinka monta minuuttia
jaksan nousuja ja laskuja
peläten uusintoja

 Joku joka en ole

Vilkuttavat ihmiskanit
hymyilevät parodisesti
omalle hiekkalaatikolleen
jossa leikin traktoreilla
poikien leluilla

Radiosta kuuluu musiikkia
Kulta, en ole enkeli
Olen vain katkera
katkera rakastamaan sinua

Ja kun istun yksin nahkasohvalla
voin paeta unelmia
verissä asuvia paholaisia
ja olen erilainen huomenna
se joku
joksi loitsit minut lauluilla

Itsensä rakastaminen

Jos et tappaisi itseäsi tänään
sukkahoususi jalkaasi pukisit
keittäisit teetä
ja hymyilisit

Jos peiliin katsoisit
epäonnistujaa et näkisi
nauraisit vähän
unohtaisit olemassaolosi

Ei ne jäljet kuolemaa tee
ei miekka kuoliniskua
ja jos unohdat lääkkeesi huomenna
ei se tee sinusta hullua

Haluan keinua kovempaa

Haluan pois niiden luota
niiden äänien
jotka mieleni sisällä
karkuun juoksevat

Ja se on ok minulle, on ok
etten osaa puhua
normaalilla kovuudella
vain huutaa ja kuiskata
ja joskus vähän laulella

Hyräillä kauniista maasta
pään sisällä siinneestä
jonka tuhkaiset terälehdet
ovat järkeilyyn sortuneet



keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kompassin neula, se villisti pyörii

Aino

Valkoiseen pukeutuneena
kahlaa hän kaislikossa
lanteita myöten
elementtinsä armoilla

Silmillään myrskyisillä
silmäilee horisonttia
hiljaisen tyyntä maalausta
aina tavoittamatonta

Taakseen katsoo, rantaan hän
jossa toiset nauraen karkeloivat
Alakulossaan itkee
painaa päänsä
pinnan heijastukseen
ei nousta enää halua

Kuivalla maalla
ei kävellä osaa
ei koskevilla jaloilla
tanssiaskelia taida
Vain katsoa nurkasta
hymyillä puolella huulella
saattaa hän, sivullisena

Ei kokonaisuutta
pirstalesilmillä saavuta
miljoonilla heijastuksilla
kuvaa yhtenäistä
mutta ei omista pyrstöä
ei kiduksia
joilla karkuun viilettää
Vain aaltoihin antautumalla,
karata voi
tyttö valkoisessa mekossa
hukutetun mielen pirstaleita
keräillä pohjasta
hän Ahdin kainalosta

Pysähtymispakko

Juoksiessa ei ajatella kerkeä
säntäillessä, verenvuotoa pidellessä
Niin monesti lyötynä maahan
sielu
- kyllästynyt iskuihin
metsästä mökkiään kaipaa

Ikuisuudet etsinyt
ympyrää kiertäen
asumattomilla seuduilla
sieluttomuuden synkissä sopukoissa

Mutta kuinka sielua löytäkään
juostessa aina
kimalluksen perässä säntäillessä

Sillä pikaisella silmäilyllä
ei syvemmälle päästä
ja niinpä vasta hengähtyessä
ymmärtää virheensä
- voi kivikkoiselta seudultakin
suojaisa mökki löytyä

Missä?

Sä olet ihan kuin et olisi täällä
Sä olet ihan kuin et olisi täällä

Kuinka olisin
kun hajosin
muurahaisiksi parketille
ja palaseni
ne nyt viilettävät
koloihin erikokoisiin

Kuinka olisin vierelläsi
kun olen kadottanut itseni
pupunkoloon ja helvettiin
alakerran maailmoihin
ihmemaahan ja manalaan
selkärankani nikamaan

Lukkokaupassa

Sanat minut jättivät
sumumaailmaani pyörimään
vihaamaan itseäni
ja huulieni valheita

Mitään kaunista ei saa
merkittävää
näistä rikkinäisistä tavuista

Vain kliseisiä kuolemia
vääristyneitä valokuvia
sillä sensuurin tuulet puhaltavat

Kauhukuva

Sumuvuorien juurelle
piiloutunut korppikotka
höyheniään pöyhii
niin ylväänä, kopeana
vaikkeivät enää ne kiillä
eikä näe kukaan

Raadonsyöjä-raukka
niin häpeää osaansa
mutta näistä linnuista
ei kasva rohkeita

Ei saalistajaksi ole
noistä poloisista
vain toisten apajilta
ne elantonta varastavat

Noidan oppitytär

Rohkeudessaan hihastani varastaa
oppitytär pieni ennusteen
tutkii sumua ihmeissään
muttei vielä nää
mitä kätkee sisään
pallo usvamaailmojen

Vielä vierasta kieltä puhuu
ei henkien ääniä ymmärrä
vain kutsuhuudon kuulee
ja suuntaviivan löytää

Lapsi, vanhemmiten ymmärrät
polkusi vielä sumuisen
näet läpi henkien
laaksojen ja järvien
ja tuon päivän taiassa
ei pysäyttää voi sinua
korkeinkaan vuori
syvinkään meri

Suhteellisuudentaju

Todellisuuden taiassa
ei ole juuri mieleisiäni sanoja
ne loitsin kuvitelmasta
yhteen punon
ja ehkä jonain päivänä nään
onko tuloksena
nauha kaunein
vai umpisolmu
mutta vielä tänään
ovat silmäni sidotut
samaisilla langoilla

sokeutetut

tiistai 10. joulukuuta 2013

Ihminen vailla ihoa

Ajan yhä virtatulta

Tummilla niityillä Tuonen
kalastin virvatulta
sormillani hapuilin
kaulassani nyt roikkuvilla

Luuni amuletteina
surkeita lohtuja ovat
pimeydessä tietä eivät
yksinäiselle kuiskaa

Ja oppaani, keijuni, rakkaani
sen aikaan kadotin
kenties sekin lohtu pieni
vain valheen virnistys oli

Nyt riutuneena
harmaassa kaislikossa
kannan taakkani vailla aaretta
pimeydessä haron pelastusta
vain suonsilmiä löytäen

Kulta silmissä
vieläkin kiiltää
(En tyydy vähempään)

Saappaan alla

Leukojen välistä
sana karkaa
toinenkin
paholaisen sävyttämä

En sisältäni
enempää riimejä
omiani ainakaan sävellä

Viha on ainut kuolematon
se sanelee
kuinka säälittävästi
askeleeni tallennan
Se raapii reisiin itseinhon
korvakäytäviä nakertaa

Voin piiloutua, juosta karkuun
taistella ja kuolla puolesta
mutta ilkeä herra
hän vain asuu
täällä korvieni välissä

Voin uhrata itseni
sukuni, ystäväni
Mutta hän huoraksi
synnittömänkin kastaa
ja hallitsee täällä
ilkeä herra
ja on jo nälissään

Kadonneet pojat

Lapset ovat hirviöitä
nuo aikuisissa asustavat
he, joissa itää ikävä

Äitiä, isää huutavat
tyrykalvot puhkaisevat
kaikkein lähimmiltä pitelijöiltä

Olet heille hetki kauneutta
tuulenhenkäys autiomaassa
hetken helpotus
sideharso avohaavalla

ja arpeutuessa
he silmiisi katsovat
viattomalla sinellään
minuutesi manipuloivat

Mutta ennen pitkää
kun haalenee haavat
terävöityy katse
ja arjen kaavat
koti-ikävä koittaa
pienille eksyneille
horisonttiin kadonneille
harmaahapsille

Lyö kello lähdön aikaa
ja ennen kuin huomaatkaan
soutavat he jälleen
tuolla kaukaisuudessa

Ikuisesti kai
tuolla kyynelmerellään

vailla airoja seilaavat