Näetkö kolikon
arvon sen kiillolta?
Merkitseekö minun arvostukseni
vai olenko vain yksi lantti
miljoonien joukossa
ja jos huudan
kuuletteko huutoni
vai olenko pelkkä mitätön tyttönen
suurmiesten rinnalla?
Kumpi on suurempaa
luovuuteni vai naiseuteni?
Olenko minä kauniit kasvot
vai kaunis sielu?
Ja ennen kaikkea:
saanko taiteilijan tittelin
vasta kasvojeni kuoltua?
Mikään uni ei
kestä kauaa
Tärisevät kädet
jumittunut mieli
ja taivaani pudonneet rippeet
odottavat viimeistä tuomiota
Hiljetessämme
seuranamme
on vain kauhu konsanaan
Ne aavekädet
jotka sävelsivät maailmanlopun sinfonian
Ne sävelet
jotka rikkoivat maailmankuvan vanhan
Minä pelkään
että avatessani silmäni
oletkin painajaiseni
mutta onko se sittenkään suurin kauhuni?
Varmuus on
illuusiota
Älä koske
piilota kätesi selkäsi taakse
sillä kuoriraukkani
on enää haurasta tomua
liimattuna kokoon ”harhaluuloilla”
Älä valita – en minä erota enää todellisuutta
ja mietin
onko sellaista valhetta olemassa
näiden kaikkien kuvitelmien valtakunnassa
sydäntyynyillä pehmustetussa vankilanpoikasessa
Uusi lauluni
kuuroille korville
”Katsokaa tätä puolittaista edustushymyä
ja sanokaa uudelleen
ettette olisi koskaan uskonut minusta
(Se tyttö, oletko nyt aivan varma?)
Katsokaa näitä saastuneita silmiä
ja laulakaa laulu siitä
että maailmassa on toivoa”
Myötätuntoinen katse
huolestuneet kysymykset
-
ne
tulevat nauhureista
sillä kyllä minä tiedän, hyvä rouva
että olen teille vain lisäeuro lompakossa
mustetarha papereissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti