Sivut

torstai 23. helmikuuta 2017

Pinnalle



Taitto
Milloin viimeksi heräsit aamuun
jossa säteiden piiri ympäröi sinut
ja maistoit pakkasen huulillasi

Tunsitko valon taittuvan silmistäsi
tiesitkö silloin
kuinka sulaa kevääseen

Löydä se todellisuus
ja selkärankasi
painele nikamat paikoilleen
ja anna heijastuksen ohjata
 

Verikuu
Kun kuu oli täysi
veren maku huulilla
kuulin sudenpennun
hennot askeleet lumella

Kainalostani se löysi pesän
jonne käpertyä talven ajaksi
kylkeeni se jätti
pieniä naarmunpoikasia

Ja miten ne kirvelivätkään
ne pienet, mutta syvät arvet
kuinka ne kuiskivatkaan uniini

Sen turkki tuuheni
ja se kasvoi niin suureksi
ettei se mahtunut enää syliini
ja nyt sen puremat muistuttavat
enemmän taisteluarpia

Joka päivä se katsoo minua hieman nälkäisemmin
eikä hae enää turvaa ja lämpöä
joita joskus sille tarjosin         

Öisin se huutaa niin kovaa
että selkänikamiani pakottaa
ruumiini nykii
näkee verenpunaisia varjoja

Ne sanovat,
on liikkeellä peto
jolla on kapinen turkki
ja hampaita monta kidallista

Ne sanovat,
jossain sen silmien syvyydessä
voi nähdä jonkin ihmillisen
kipuaan vaikertavan

Adalmiina
Mudassa uit iäisyyden
etsit helmeä, jonka lieju oli imaissut
Löysit kangastuksia,
hapuilit niitä ja hajotit itsesi

Makasit aaltojen alla
ruumiisi palasina
kerälle käperryit
ja löysit sieltä itsesi

Otit askeleen ensimmäisen
vielä kolotti luita
mutta joki pesi liejun
joki, jonka vesi pauhusi suonistasi

Aamun huuto
Sähkö väreilee miesten iholla
paukkuu selkärangassa
syntyi suonista
kipusi käsiin
jotka iskivät rautaa

Raudasta kasvoi miekka
terä, joka heijastaa valoa varjojen maille
saa orjat taas näkemään
isännät heräämään

Löytäkää tienne kiville
ottakaa haudattu mennyt omaksenne
ottakaa myös tulevaisuus
on tämä hetki jo käsissänne

Tyhjyydellä täytetty
Olit alaston, muttet kuitenkaan
piilotit itsesi näyttämällä liikaa
kosketit, ettei kukaan koskettaisi

Kehonkieli kertoi
että yritit liikaa
et pystynyt piilottamaan viattomuuttasi
mutta menetit sen

Käärit itsesi hulluuden tapetteihin
ettei sinun tarvitsisi nähdä
mitä edessäsi on
mistä kaltoin kohdeltu ruumiisi kasvaa
sinä häpesit liikaa

Liekki
Tule
ennen kuin tuuli mun ääneni vie
ja ihoni valuu pitkin kasvojani
anna sulkea sut syliini

Tanssi kanssani
ennen kuin jalkojani kivistää
nosta siipesi
tai kohta ne vailla sulkia on

Tartu kiinni lanteestani
kun se vielä on pehmeä
eikä silmiä ole aika
harmaaksi muuttanut

Aurinko vasta nousee
Näetkö sen horisontissa?

Laula minun henkeeni
tähän lihaani
joka punaisena hakkaa

perjantai 13. tammikuuta 2017

Ne monet, joita pakenet ja haluat



Kurimus
Ne ovat kietoutuneet suoniesi ympärille
juotikkaat etsivät parempaa pesäpaikkaa
ohuempaa ihoa

Ne kaipaavat tuoreempaa verta
virtaamaan alas pohjattomista kurkuistaan
Nälkä on ikuinen ja se kaihertaa
niiden vatsoissa
tuhannet uudet madot
syömme toisiamme

Inkubus
Sinä kynsit minun arpista ihoani
juot vereni suoraan rinnastani
kätesi tarrautuvat minuun kuin tauti
joka tekee minusta likaisen

Minä annan iloisesti omastani
tunteakseni sykkeen kaulallani
sieluni meni halpaan hintaan

Kun minä herään harmaaseen aamuun
sinä olet hukkunut unihiekkaan
ja tajuntani hajoaa

Happamien sateiden maa
Nousin tuhkasta aamuna
jona kaiken piti olla ohi
Näin ympärillä raunioituja taloja
eksyneitä kulkijoita
ja taivaalta satoi harmaata lunta

Me muutamat olimme selviytyneet
kietoutuneet tuttuihin valheisiin
nähdäksemme auringon vielä kerran

Viimeisten päivien jälkeen
on vielä joitakin katulamppuja pystyssä
ne johtavat pois näiltä seuduilta
kertovat kummallisia tarinoita

Minä luulen löytäväni sinut
vielä joltain näistä saarista
vaikka ne murenevat
jokaisella askeleella

Polttotatuointi
Jossain tämän kaavoitetun ajan toisella puolella
näin vilauksen sinusta
mutta jäin kaipaamaan koko kuvaa

Räpsäytys paloi verkkokasvoille
se ihmetys
kun huomaat yllättäen seisovasi päälläsi

Mitä jää kun sanat katoavat?

Uhri
Juureni kirjoittavat tarinani
punaisella musteellaan ihoni alle
asetan sen alttiiksi kaikille katseille

Syvin tuntemus puhaltaa
niin kovaa, että se muuttuu sotatantereeksi

Ompelen toisen silmäni kiinni
että näen toisella paremmin
kuuntelen suurinta opettajaa
puren yhteen hammasta
ettei huutoni sumenna mieltäni

Perintö
Harmain, savuavin siivin
lennät pohjoiseen
varjoihin, vuorten suojiin

Mene sinne, missä on vielä palanen kaihoa
ymmärrystä siitä, mikä on mennyt

Havujen alle
taittele siipesi ja mieti päiviä
jotka eivät sittenkään ole niin kaukana
mutta aika ei anna armoa

Nuole haavasi
veresi on ainut, jota kannat mukanasi
älä anna sen valua hukkaan