Tämä teksti ei ole missään määrin juonellinen, eikä edes järjellinen. Tämän tarkoituksena on olla alustus tekstille, jonka näköjään lupasin huomenna kirjoittaa. Se tosin ei tule koskaan julkaisuun. Ajattelin vaan käsitellä tänne blogiini sitä, olenko todella valmis kirjoittamaan tekstin, jossa avaan persoonaani oikein kunnolla, ihan suoraan, ilman mitään korulauseita tai vertauskuvia. Joskus tekee ihan hyvää olla ihan kylmän suorapuheinen. Jos olisin kerrankin itselleni rehellinen. Mutta joo, tässä olisi siis hyvin sekava prologi tekstille, jota en koskaan tule julkaisemaan.
***
Onko tuollaisessa hyödyttömässä itsesäälissä kieriskelyssä nyt mitään järkeä?
Ehkä ei, mutta mitä muutakaan tekisin?
Voisit ehkä tehdä elämästäsi omanlaistasi. Idiootti, kaikki on kiinni sinusta itsestäsi.
Eikä ole.
On, loppujen lopuksi se on niin ja sinä tiedät sen.
Mutta kun se sattuu.
Totta perkeleessä se sattuu. Sun pitäisi opetella kestämään vähän enemmän kipua. Olet liian herkkä.
En oikeastaan. Tästä herkkyydestä on mulle suuresti hyötyä muutamassa asiassa.
Laskelmoiva Milla?
Taiteilija-Milla
Niinpä tietysti.
Mitä sinä nyt tuolla tarkoitat?
Sitä mitä kuulet nykyään aika usein.
Viittaat siihen, etten voi pistää asioita aina taiteellisuuteni piikkiin?
Siihen nimenomaan. Ihmiset on ihan kypsyneitä suhun.
Onpas yllätys.
Etkä tee asialle mitään?
En mä voi persoonaani muuttaa. Se on voi voi jos joku ei kestä.
Ollaanpa sitä nyt kovaa.
That's me.
Sä valehtelet itsellesi jälleen.
En minä tiedä mitkä osat persoonassani ovat totta ja mitkä harhaa.
Kaikki on harhaa. Ei mitään todellisuutta olekaan.
Mä tulen hulluksi jos ajattelen noin.
Saisit uusia näkökulmia tarkkailla asioita.
Ehkäpä, mutta onko se sen arvoista?
Sittenpähän näkisit.
Miksi tässä elämässä mikään ei olla varmaa?
Koska tämä on elämää. Joudut ottamaan riskejä.
Se on väärin. Jos me eletään vain kerran niin olisi aika julmaa laittaa meidät epäonnistumaan.
Taas sä puhut kuin joku muu päättäisi sun elämästä. Tuo sun kohtalonuskosi alkaa olla jo aika lapsellista. Yritä jo herätä, Milla-rakas. Kaikki on sun omissa käsissäsi.
Mä voisin hautautua jonnekin.
Niinpä tietysti. Et sinä osaakaan muuta kuin paeta.
Muhun on sattunut jo liikaa.
Ihmiset ovat selvinneet pahemmastakin. Sä et ole kokenut vielä mitään.
Mä en ole samanlainen kuin muut.
Et niin, sä olet säälittävä ristiriitainen paska.
Taiteilija.
Älä taas vedä tuota juttua överiksi. Se ei ole mikään vamma, joka oikeuttaisi sinua käyttäytymään kuin joku kakara.
Mm. Miksi mä edes kirjoitan tätä paskaa?
Koska se ehkä auttaa sinua järjestämään ajatuksiasi.
Niinkö luulet? Musta tuntuu ettei tästä ole mitään apua. Enkä mä voi käsitellä syvimpiä kerroksia kuitenkaan, kun tämä nyt sattuu menemään julkaisuun.
No käsitellään sitten tässä uloimmat ja ne sisimmät vaikka siihen ihanaan Poe-vihkoon, jota pääset viimein täyttämään vanhan runokirjan lopuessa.
Jep, enää kolme sivua.
Jätit kommentoimatta olennaisinta.
Mm. Joku voi nähdä sen tekstin. Jos vaikka Vili sattuisi penkomaan mun tavaroita. Siinähän riemu repeisi.
Ei Viliä sun runokirjasi kiinnosta, tiedät sen varsin hyvin. Se vaan yrittää etsiä suklaata tai jotain vastaavaa. Sä yrität vaan, ettet sun tarvitsisi kirjoittaa niitä asioita.
Kyllä mä haluan kirjoittaa niistä.
Kuullostaa jo paremmalle.
Mutta mua pelottaa.
On syytäkin. Ties mitä karmeuksia sun ajatussyövereistä paljastuukaan.
Niin. Eli onko mun pakko?
On. Sä et enää kestä noiden ajatustesi kanssa. Ne vaan pyörii, pyörii ja pyörii sun päässä, etkä saa niitä purettua mihinkään.
Enkö mä voisi vaan puhua jollekulle?
Kelle?
No öö.
Niin Milla, nämä asiat on sellaisia, ettet voi puhua niistä yhtään kellekään. Se voi kostautua sulle myöhemmin ja tiedät sen.
Rupee menemään jo niihin sisimpiin kerroksiin.
Sä olet raivostuttava.
Mä tiedän sen.
Etkä sä tee sillekään mitään.
No en jaksa.
Sä olet laiska.
... ja saamaton. Mä tiedän sen. Eikä se oikeastaan haittaa mua.
Olisi syytä.
No älä nyt viitsi.
Mene nyt vielä viiltämään ranteet auki niin tuo sun angstisi pääsee oikein täysiin mittoihinsa.
En mä ajatellut. En hyödy siitä mitenkään.
Nyt puhut oikein.
Alkaa kuullostamaan huolestuttavalta.
Sun elämäs alkaa kuullostamaan huolestuttavalta.
Helppo sun on sanoa.
Mä en voi muuta kuin nauraa sulle ja sun toteutumattomille unelmillesi. Muistatko millainen sä halusit olla vielä muutama vuosi sitten?
Kaikkea mitä mä en halua olla tänään.
Niin ja se on ihan hyvä. Ei sua ole tehty sellaiseen. Sut on tehty elämään sossun rahoilla ja itkemään kurjaa kohtaloasi.
Sun ääni kuuluu aina vain hiljempaa.
Mä olen huomannut sen. Toisinaan sä et tunnu kuulevan mua enää ollenkaan.
Jep.
Etenkään sen yhden asian suhteen.
Mä taidan tietää mistä puhut, mutta se ei kuulu uloimpiin kerroksiin.
Sä haluat purkaa sen asian nyt.
Tai sitten en.
Milloin sä muka sitten voit? Menet pian liikkatunnille ja sitten menet Janille yöksi. Tuskin rupeat kirjoittamaan siitä asiasta Janilla, vai mitä luulet?
Enpä taida.
Niin, sitähän minäkin.
Mutta en voi käsitellä sitä tässäkään.
Ehkä sä et sitten käsittele. Mutta käsittelet sen asian viimeistään huomenna, sovitaanko näin?
Meillä on diili.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti