Suruni
muuttaa kieleni karvaaksi
nylkijätunteet
raivoavat
ja
käteni tärisevät miljoonannen kerran
pilkkakirveiden
nauraessa
sillä
vahingossa sielut pirstoutuvat
Niin,
täysin tahtomattani
tämä
arvottomuus saa käyttäytymään ikävästi
prikulleen
sen mukaisesti
että
tunnen itseni saastakeräksi
ja
nyt tiedän sen
nämä
elämän koreografiat
ovat
turhan vaikeita minulle
fantasioihini takertuneelle
ruusuiselle
Pahattarelle
Nämä tahrat eivät lähde
tärpätillä
Tässä
kauheudessa
kuolen
kuolemattomuuttani
kun
rivini eivät kerro koko totuutta
-
en
osaa niihin ripustautua
Jos
paljastan itseni maailmalle
tulen
tunnetuksi halpana
Eikä
minua halutakaan toista kertaa
ei
kolmatta
ei
neljättä
sillä
olen kaikille yhteinen
nainen
kevytkenkäinen
Varjoista on helppo huutaa
Traumat
ne
estävät minua liikkumasta
toiveisiini
tarttumasta
kieltävät
juoksemasta
pakenemasta
paitsi
unimaailmoihin
jotka
toimivat liittolaisina
muka
helpottavina trippeinä satumetsiin
mutta
herätessä
lyö
karvas totuus
päin
naamaa
sillä
alitajunnassa asuvat kuolleet lauseet
kummittelevat
edelleenkin päivänvalossa
Resepti itseinhoon
Jään
tai lähden
summa
on kipu
palvotun
pelätty
tuhansilla
tavoilla petetty
Miten
muuten nämä tilanteet
pääsisivät
mielelläni leikkimään
kuin
neulatyynyyn piikkejänsä pistelemään
Mutta
mikä uhri minä olen
kaikkine
miljoonine puutteineni?
Varmaankin
väärä marttyyri
se
viimeinen hihasta vedetty kortti
jolla
hävitä pasianssi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti