Ensirakkaus
Koskaan ei kynäni vaikene sinulle
viimeistä pistettä paina
vaikka suustani sanat loppuisivat
uturakkauksille
en silmillesi kolikoita laita
Ratsusi odottaa
matkalaista selkäänsä
jo kärsimättömyyspuuskassa
kultaista maata kuopii
Sen kirkkain sielu
kehtolaulua laulaa
olemattomuussormuksille
toivomuskaivoon tipahtaneille
Minä kirjoitin sävelet selkääsi
ettet vahingossa pois pyyhkäisisi
haikeita matkaseuralaisiasi
sielujamme
kirjaimiksi särkyneitä
Hetken vielä pidän kätesi
ennen kuin varjosi katoaa
annat itsesi auringonnousulle
ja minä jään
itkemään kerran kehtolaulumme
kunnes haihdun merituuleksi
Nuupallaan
Kuiskausleikkejä
en kuule ilkeiden lasten sanoja
en enää välitä en
mutta murhe on pesiytynyt ajatukseen
napannut mukaansa ikävimmät peikkonsa
Enkä voi sinulle enää uskoutua
suuni supussa pidettävä
sillä lohduttavat sanat
ovat hiiltyneet orjantappuraksi
Enkä koskaan elämässäni
ole ollut niin suunnattoman yksin
kuin näinä sateisina iltoina
tuntiessani välinpitämättömyytesi viitan
painavan hartioitani murtuneita
hyvästit
jälleen karistaisivat sen
Enkä suuremmin
edes välitä kivusta
En osaa kuvitella itselleni
kuin kaksi kohtaloa
kurjan ja riemuisan
Ensimmäisen lumotessa minut
aina vain uudestaan
enkä osaa taistella vastaan
Alastomat toiveeni
Suteni
kulkisitko kanssani hiljaa
läpi kuningaskunnan arkisen
kylväen yösiemenet
ikkunalaudoille
leipurien taikinoihin
upotamme taian
Talsisitko kanssani usvajaloin
halki kylien
korpimetsien
muuttaaksemme maailman
lohtu-uneksi
maallisuutemme unohtaen
Hekaten
hovissa
Lumikin eksyessä varjoihin
istun korppeineni valtaistuimella
koruttomalla myönnytyksellä
jumalien lupaamalla
Prinsessa raukka
kateissa itsessään
avuton heikkousko
nostaa päätään?
Noin käy
kun elää takana muurien
kanssa pikkulintujen ja perhosten
ei ymmärretä varjojen symboliikkaa
niin katoaa tiellä kummitusten
Mutta turha itkeä itseään uneen
kivikossa piileskellä hytisten
sillä valitettavasti
sinunlaisesi prinssat
tapaavat saada prinssin
Nuorukaisen salskean
mutta mauttoman
tyhjästi hymyilevän
ajatuksettoman
Ja kuoleman hetkellä
nukkeneitonen pelastetaan pulasta
vaihdetaan valokuvasuudelma
kirjoitetaan romantisoitu kirja
toivottujen tyhmyyksien valssista
Pax Romana
Korventuneiden runojen keskellä
olen yhä hengissä
pystypäin mutta en mukana
aikamme hengessä
Ruoskaniskuja tuhansia
arvilleni suotu
pidetty lämpiminä
traagisina vertavuotavina
tarinoiden aineksina
Mutta nyt
valoa valoa valoa
missä on minun synkkyyteni
rakas pakopaikkani
piilottivat senkin minulta
kirjailijanluojat
ei maailmassa
ole enää
varjoisia kolkkia
Väliinputoajat
Hameenhelmassani roikkuvat
onnettomat sielulaulut
itkien tiukentavat otetta
mutta kääntyessäni
jälleen muutama tipahtaa
Sadismi on sairauteni
moisille hymyillessäni
mutta kerro
kuinka jätteen vuoksi
voi vuodattaa kyyneliä
Siispä helpompaa
on säälittävyyksille nauraa
ruumissulhasen kanssa ravistaa
kurjia liiskaantumaan lattiaan
häävalssiimme musiikit saamme
kirkunastaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti