Aino
Valkoiseen
pukeutuneena
kahlaa hän
kaislikossa
lanteita myöten
elementtinsä
armoilla
Silmillään
myrskyisillä
silmäilee
horisonttia
hiljaisen tyyntä
maalausta
aina
tavoittamatonta
Taakseen katsoo,
rantaan hän
jossa toiset
nauraen karkeloivat
Alakulossaan itkee
painaa päänsä
pinnan
heijastukseen
ei nousta enää
halua
Kuivalla maalla
ei kävellä osaa
ei koskevilla
jaloilla
tanssiaskelia
taida
Vain katsoa
nurkasta
hymyillä puolella
huulella
saattaa hän,
sivullisena
Ei kokonaisuutta
pirstalesilmillä
saavuta
miljoonilla
heijastuksilla
kuvaa yhtenäistä
mutta ei omista
pyrstöä
ei kiduksia
joilla karkuun
viilettää
Vain aaltoihin
antautumalla,
karata voi
tyttö valkoisessa
mekossa
hukutetun mielen
pirstaleita
keräillä
pohjasta
hän Ahdin
kainalosta
Pysähtymispakko
Juoksiessa ei
ajatella kerkeä
säntäillessä,
verenvuotoa pidellessä
Niin monesti
lyötynä maahan
sielu
- kyllästynyt
iskuihin
metsästä
mökkiään kaipaa
Ikuisuudet etsinyt
ympyrää kiertäen
asumattomilla
seuduilla
sieluttomuuden
synkissä sopukoissa
Mutta kuinka
sielua löytäkään
juostessa aina
kimalluksen
perässä säntäillessä
Sillä pikaisella
silmäilyllä
ei syvemmälle
päästä
ja niinpä vasta
hengähtyessä
ymmärtää
virheensä
- voi
kivikkoiselta seudultakin
suojaisa mökki
löytyä
Missä?
Sä olet ihan
kuin et olisi täällä
Sä olet ihan
kuin et olisi täällä
Kuinka olisin
kun hajosin
muurahaisiksi
parketille
ja palaseni
ne nyt viilettävät
koloihin
erikokoisiin
Kuinka olisin
vierelläsi
kun olen
kadottanut itseni
pupunkoloon ja
helvettiin
alakerran
maailmoihin
ihmemaahan ja
manalaan
selkärankani
nikamaan
Lukkokaupassa
Sanat minut
jättivät
sumumaailmaani
pyörimään
vihaamaan itseäni
ja huulieni
valheita
Mitään kaunista
ei saa
merkittävää
näistä
rikkinäisistä tavuista
Vain kliseisiä
kuolemia
vääristyneitä
valokuvia
sillä sensuurin
tuulet puhaltavat
Kauhukuva
Sumuvuorien
juurelle
piiloutunut
korppikotka
höyheniään
pöyhii
niin ylväänä,
kopeana
vaikkeivät enää
ne kiillä
eikä näe kukaan
Raadonsyöjä-raukka
niin häpeää
osaansa
mutta näistä
linnuista
ei kasva rohkeita
Ei saalistajaksi
ole
noistä poloisista
vain toisten
apajilta
ne elantonta
varastavat
Noidan oppitytär
Rohkeudessaan
hihastani varastaa
oppitytär pieni
ennusteen
tutkii sumua
ihmeissään
muttei vielä nää
mitä kätkee
sisään
pallo
usvamaailmojen
Vielä vierasta
kieltä puhuu
ei henkien ääniä
ymmärrä
vain kutsuhuudon
kuulee
ja suuntaviivan
löytää
Lapsi, vanhemmiten
ymmärrät
polkusi vielä
sumuisen
näet läpi
henkien
laaksojen ja
järvien
ja tuon päivän
taiassa
ei pysäyttää
voi sinua
korkeinkaan vuori
syvinkään meri
Suhteellisuudentaju
Todellisuuden
taiassa
ei ole juuri
mieleisiäni sanoja
ne loitsin
kuvitelmasta
yhteen punon
ja ehkä jonain
päivänä nään
onko tuloksena
nauha kaunein
vai umpisolmu
mutta vielä
tänään
ovat silmäni
sidotut
samaisilla
langoilla
sokeutetut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti