Sivut

tiistai 11. marraskuuta 2014

Ylimielisyys, pelko ja niiden yhtäläisyydet

Paikannus

Minusta tuntuu, että joskus väitin rakastavani sinua. Se ei ole totta, sillä minä vihaan sinua. Mutta oikeastaan sen vuoksi, minä todellakin rakastan sinua. Enhän minä vihaisi sinua, jollen todella rakastaisi sinua? Mutten oikeastaan halua rakastaa ja samalla se on oikeastaan juuri se asia, mitä olen aina halunnut. Äh, ei se niin mene. En tahdo sinua, vaan tämän tunteen. Mutta oikeastaan en halua edes tätä tunnetta. Mutta mitä minä sitten haluan? Hetken aikaa en tiedä, kunnes jälleen kerran joudun toteamaan, että oikeastaan haluan sinut. Siitä huolimatta, että me aina uudelleen poltammekin arat sormenpääni. Mutta sinun pitäisi henkesi uhalla tietää, etten minä halua tulla haavoitetuksi. Niin kai se on. Etkä sinä idiootti edes tajua, milloin haavoitat minua. Vahinko. Kuten myös nuo kirveet selässäsi.

En syytä siitä sinua, mutten oikeastaan itseänikään. Olemmehan me aivan eri maailmoista. No, myönnettäköön, että ehkä viereisistä. Naapuritaloista. Pidemmälle en halua ajatella.

Maski

Istun aina poikittain niin kutsutulla valtaistuimellani. Katsettani en koskaan laske, ja silmikkoni pidän kasvoilla aina. Väriä on hyvä vaihtaa välillä, mutta älä vain luule, että näyttäisin todelliset kasvoni. Onkohan niitä ollenkaan? Oli tai ei, uskon, että katselet mieluummin näitä naamioita. Niissä on edes jotain katsottavaa.

Minä en katselisi sinua mielelläni enää kovin pitkään. Tai niin minä annan ymmärtää. Totuus on toinen juttu ja vähän turhan monimutkainen. Ainakin nän pinnalta katsottuna. Jos revit sen käsistäni väkisin ja saat solmut auki niin vastaus voi olla toisenlainen. Mutta minä olen vaikea, ainakin näin ylimielisesti ajateltuna. Ei sinusta ole tähän, höpsö.

Milla, taasko sinulla on soseet poskilla! Ja minä on puhuttu syöttötuolissa kiemurtelusta, tuhma tyttö!

Edustustytär

Etkö näe miten minä kärsin täällä lattialla? Pöyrin pölyisellä parketilla oman rannevereni tahrimana. Typerä tyttörukka meni taas ja viilsi itseään, voi voi. Mitä se silläkin hakee? Eikö se koskaan sanonut, miten se pitää dramaattisesta itseilmaisusta? Mutta eikö tuo jo mene yli, eikö tuo ole jo mennyt muodista? Syntymäpäivänäsi se olisi voinut olla groteskia, mutta nykyään se on oikeastaan hiukan noloa. Nouse nyt, niin mennään ostamaan sinulle pitkähihaisia paitoja.

Höpö höpö, jätesäkin sinä tarvitset. Siinä voitamme kumpikin.

Suihku

Sinä et käy enää kotona suihkussa. Niin hän sanoi. Onkohan hän nyt ihan varma? Haluatko sinä, hieno rouva, todella että tyttäresi likaisuus näkyy päällepäin? Olethan sinä vuodet vuosien jälkeen yrittänyt sitä niin kovasti piilottaa. Pitkähihaiset paidat, pitkä hihaiset paidat. Mutta tässä mahtaa olla jotain muutakin, kun ei se jätesäkkikään kelvannut. Kenties kotipihamme roskasäiliö on liian pieni. Pää tai jalat näkyisivät varmaan kumminkin, riippuen siitä, kummin päin mielisit minut laittaa. Silloin ne naapurit ainakin katsoisivat. Voi mikä häpeä!

Hiljaisuus

Minähän puhun koko ajan, mutten voi minkään sille, ettet sinä kuuntele.

Pikkusisko

Me voimme väitellä ikuisesti siitä, onko meistä mukavaa, että he kärsivät. Emme kuitenkaan koskaan tule pääsemään yhteisymmärrykseen. Tiedän miten paljon sinä vihaat, tiedän liiankin hyvin. Minäkin tunnen sen jo melkein osana itseäni, vaikka pääasiassa tunnenkin vain tuskaa, johtotunnetta. Siltikään en pidä siitä, minkä sinä sait minut jo melkein tekemään. Tämä on loppujen lopuksi minun kehoni ja sinä olet vain alivuokralainen. Onneksi, ainakin toistaiseksi. Sentään voin lohduttautua sillä, että jos sinä koskaan pääset valtaan, niin vuokrasopimuksemme raukeaa hyvin nopeasti. Satutettu raukka, kai minun on pakko pitää sinua sylissäni. Vaikka sinä revitkin ihoni riekaleiksi ja juot vertani janoosi.

Kun yössä yksin valetaa, voi kaltaisensa kohdata ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea...”

Rakastetut


Joissakin asioissa te olette aivan samanlaisia ja se huvittaa minua. Pääasiassa ehkä kuin yö ja päivä, mutta se osuus on loppujen lopuksi pienempi, kuin mitä te luulette. Ehkäpä kaikista absurdeinta on se, että näen teidän toistavan samat kuviot uudelleen ja uudelleen. Ja minä typerys säikähdän aina yhtä paljon. Mutta kenties juuri siinä piileekin syy säikähdykseen. 

***

Pikkusiskon kursivoidussa osassa lainattu vähän Tehosekoitinta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti