Sivut

torstai 17. lokakuuta 2013

Lopussa seisot yksin

Iltahämärä

Arpisia muistoja
rikoksista tuomittuja
ei koskaan vapauteta
ja menneisyys itkee
kiviä päälleni
tämän illan ajan

Auringonlaskujen poikasia
en silmistäsi saanut
mukaani ilman sadepisaroita
Höyheniäsi surunsinisiä
hiuksistani yhä löytyy

Aika päätään pudistelee
ajatuksia katsoo
mutta unohdusta
sitä en minä tunne
vaikka suteni nuolivat haavani

Sieluni repimä
suloinen lapsi
olivatko omasi lempeitä
leikkasitko niiltä kynnet
etteivät vahingossa
verenvuodatusta edistä

Minun vielä
merelle ulvovat
haikeina
mutteivät odota
kuin kaunista loppua
auringon laskiessa
horisonttiin, purppuraan

Rytmihäiriö

Värittömistä silmistä
en näe tunteita
ei ympäripyöreistä sanoista
irti saa intohimoa

Korviisi kuiskittua
en saa vietteleviä sanoja
vain kylmää tiiltä
huokaukseni koskettavat

Rintasi auki
purra tahtoisin
lukea tulevaisuuden
kitkerästä keskuksesta

Kohtaloni valjettua
ommella kiinni, ruville
jättää avaimeni ihosi alle
mielesi lukkoja aukomaan

Kuplan turva

Kylmä tähtitaivas
niin avaavan tunteeton
pilviä kaipaan
sumentamaan todellisuutta
kaukaisuuden pelkoa

Tyhjyydessä tuijotan
avautuvaa loputtomuutta
lamaantuneena
kauhistunein, vapisevin
käsin tartun kiinni alustasta
Älä katoa
ja syö unelmiani
ammottavaan madonreikään
irvailevaan sieluttomaan

Murtumaton

Kaatuneiden jaloista
kohmeisen kehoni nostan
hupenevilla voimilla
irvistäen itseni kokoan

Huutojani muistaen
vedän miekkani tupesta
sen rehellinen kiilto
naurakoon kasvoille
silvottujen vihollisten

Silmissä välähtävä valo
kuolleista palatessa
demoneita sivaltaa
suuruuttani kasvattaa
sankaritarinaani suutelee
riemuvoitollaan

Ennakkoluulo

Eleiden kielellä
salaisesti laulaen
viattomuuttaan suojella saattaa
suolestaa tekosyillä
omatuntoaan

Liikaa paljastaa
ei saa unelmiaan
toteutuvat vain 
vaatimattomien toiveet
äänettömät, salaiset 

Viittani hupun
peilin suojaksi
hiljaa lasken
Kääntyä pois pitää
vaikka vain ylpeyteni
minua siitä kiittää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti