Narcissa, kuolemattomani, luku 1

Eräs lukijani pyysi minua laittamaan tänne vanhan Your Star-tekstini parannellun version. Muokatessani ficin uuteen uskoon muokkasin myös nimen, joka on nyt Narcissa, kuolemattomani. Tämä teksti kuuluu varhaisimpaan ficcituotantooni, mutta idea on minusta yhä aika hyvä. Sen takia olen yhä kiinnostunut julkaisemaan tätä.

Alkupäästä tässä on jonkin verran teinidraamaa johtuen ihan siitä, että ensimmäisissä osissa henkilöt ovat vasta 15-vuotiaita. Myöhemmin teksti muuttuu vakavamman sävyiseksi ja samalla myös huomattavasti synkemmäksi. 

Mutta niin. Spoilaan sen verran, että jos ei kestä esimerkiksi raiskauksesta lukea niin kannattaa jättää väliin. Muuten kaikki ovat tervetulleita lukemaan kuusitoistavuotiaana aloittamaani ficciä. Julkaisutahtini tulee varmaankin olemaan jotain 1 osa/viikko. Enjoy!

Melkein jo unohtui, maailmahan ei tietenkään ole minun vaan J.K. Rowlingin. Biisien sanoitukset kuuluvat Evanescencelle. Niiden pohjalta inspiroiduin koko ficciin. Tämän luvun biisi on Angel Of Mine.

VIIDES VUOSI

1. luku

Jokaisena vuotena Tylypahkaan saapuessani yllätyin uudestaan, kuinka kaunis syksy niillä main olikaan. Puissa vielä viimeisillä voimillaan roikkuvat lehdet hohtivat puhdasta kultaa ja niiden kirjava matto maalasi maan tuhansin eri sävyin. Uuden kouluvuoden saattoi suorastaan haistaa raikkaasta syysilmasta. Vaikka en kokenutkaan itseäni miksikään tunnelmoijatyypiksi, niin ensimmäisen koulupäivän taikaa oli hankala olla noteeraamatta.

Romanttisesta tunnelmoinnista minut herätti  Tylypahkan pääoven narahdus.  Sisältä astui ulkoilmaan kolme nauravaa tyttöä. Vaalea oli heistä ehdottomasti kaikkein kaunein, killtävine hiuksineen, joista oli vaikea sanoa olivatko ne hopeaa vai kultaa ja taivaansinisine silmineen. Myöskään tytön vartalossa ei ollut moittimista. Hän ei ollut huomattavan kurvikas, muttei sen paremmin lankkukaan. Täydellinen minun makuuni hoikkine uumineen ja sopusuhtaisine muotoineen.

Tummin tytöistä olisi muuten ollut oikein viehättävä hänkin, mutta liian kova minun makuuni. Se ei johtunut luihuisen kalpeana hohtavasta ihosta, ei tummista silmistä tai pikimustista hiuksista. Vaikutelma välittyi jollain tavalla hänen olemuksestaan, joka suorastaan huokui määrätietoisuutta ja jopa tunteettomuutta. Sirius ei ollut koskaan pitänyt aggressiivisen oloisista naisista ja tämä tapaus oli juuri sellainen.

Sitten oli vielä kolmas tyttö. Hän muistutti kasvonpiirteiltään paljon toisena mainittua, mutta häneltä puuttui mustahiuksisen kovuus olemuksestaan. Hän oli kuitenkin jo liian lempeän ja pehmoisen näköinen huomattavine muotoineen, kastanjanruskeine hiuksineen ja suklaasilmineen.

”Sirius! Miten voit?” Narcissa, vaalea serkkuni, huudahti hymyillen säteilevää hymyään.

”Teen esseetä loitsuihin, eli tylsistyn kuoliaaksi. Entäpä sinä? En ole kuullut sinusta sitten kevään.”

”Erittäin hyvää. Täällä on niin uskomatonta tähän aikaan vuodesta”, tyttö huokaisi, joka sai hänen sisarensa Bellatrixin pyörittämään nokisilmiään.

”Missä ne sinun rasittavat ystäväsi ovat?” Bella kysyi kurtistaen kulmiaan.

”Jos tarkoitat Jamesia, Remusta ja Peteriä, niin en itse asiassa tiedä.”

”Et tiedä? Sehän on erikoista. Tehän olette kuin liimattuja toisiinne”

”Bella! Jätä Sirius rauhaan”, Narcissa ähkäisi, jolloin Bella kohautti olkiaan.

”Oletko tulossa Tylyahoon viikonloppuna?” Narcissa jatkoi, kun mitään keskeytystä ei olisi ollutkaan.

”Kyllähän minä olen. Ajattelin itse asiassa pyytää sinua mukaani”, änkytin hieman turhan korkeaan äänensävyyn.

”Lähden oikein mielelläni”, tyttö totesi aurinkoisen hymyn noustessa kasvoilleen.

”Mukavaa, monelta nähdään?”

”Vaikka kahdeltatoista tässä?” Narcissa ehdotti.

”Sopii”, henkäisin yllätyksekseni turhankin innokkaaseen sävyyn.

Uskomatonta! Minulla oli tapaaminen Narcissa Mustan kanssa! Kauniin ja upean Narcissan! Olin siitä asti katsellut häntä, kun olin vaan naisten päälle mitään ymmärtänyt. Etenkin jästisyntyiset tupalaiseni tuntuivat pitävän sitä outona sukulaisuutemme vuoksi, mutta puhdasverisissä suvuissa ei ollut mitenkään outoa, vaikka serkukset naisivat toisensa. Se oli ennemminkin yleistä.

Myöskin Bellatrix tuntui pitävän asetelmaa outona, tosin sillä ei ollut mitään tekemistä sukulaisuuden kanssa. Hän ei vain yksinkertaisesti pitänyt minusta kuten ei oikeastaan muukaan sukuni. Bella mulkoilikin minua varsin ilkeään sävyyn. Häntä taisi ärsyttää tilanne aika lailla.

”Oletko aivan varma, ettet menisi mieluummin vaikka Luciuksen kanssa, Cissy?” luihuinen ehdotti vilkaisten minua inhoten.

”Äh, Lucius on rasittava ja itserakas. Ei kiitos”, tyttö tuhahti.

Bellan katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, joka saattoi olla syy siihen, että hän jätti asian sikseen. Hän oli jo ilmaissut mielipiteensä ja varmaankin arvasi, ettei voisi kääntää sisarensa päätä. Bellatrix yritti selkeästi mulkoilemalla vielä kääntää minun kelkkani asian suhteen, mutta tytön harmiksi en ollut suuremmin kiinnostunut hänen mielipiteestään. En todellakaan päästäisi Narcissaa Lucius Malfoyn syliin vain, koska Bellatrixin mielestä niin olisi parempi.

”Meidän on kyllä mentävä nyt. Nähdään!” Narcissa huikkasi, kun Bella jo suunnilleen kiskoi häntä rantaa kohti.

You are everything I need to see
Smile and sunlight makes sunlight to me
Laugh and come and look into me
Drips of moonlight washing over me
Can I show you what want from me

Bellatrixin ja minun välinen vihanpito ei ollut ollenkaan uusi asia. Totta puhuen en ollut tullut toimeen oikein kenenkään sukulaiseni kanssa lukuun ottamatta Narcissaa ja Andromedaa. Narcissan ja Andromedan arvot tuntuivat kyllä sopivan yhteen muun suvun puhdasverisyysintoilun kanssa, mutta heissä sentään tuntui olevan jonkinlaista inhimillisyyttä. Sen sijaan muu suku tuntui lämpenevän pelkästään Kalmanhanaukion seinään maalatulle sukupuulle.

”Sirius! Arvaa olemmeko me etsineet sinua joka paikasta?  Nyt saat kyllä selittää, mitä olet tehnyt!” James Potter, paras ystäväni huudahti.

”Olen vain istuksinut tässä ja kirjoitellut loitsujen esseetä”

”Miksi kummassa täällä? Miksi ei oleskeluhuoneessa meidän kanssamme?” poika kysyi kohottaen toista kulmaansa ja virnistäen.

”Tuota -”

”Ettei vain eräs Narcissa Musta”, naurahti Remus.

”Kyllä hän tätä kautta sattui poikkeamaan rannalle mennessään”, myönsin nolona kiinni jäätyäni.

”Kerrohan lisää”, James kehotti rojahtaen vierelleni istumaan.

”No arvatkaa vain mitä?” naurahdin.

”No kerro?” James jälleen uteli.

”Joudutte menemään kolmestaan Tylyahoon, minä nimittäin menen Narcissa Mustan kanssa!”

”Varsin nopeaa toimintaa! Onnittelut, Anturajalka” nauroi James.

”Mukava kuulla!”, totesi Remus hymyillen sydämellisesti Peterin nyökytellessä vieressä.

”Miten sinulla muuten sujuu Lilyn suhteen?” kysäisin Jamesilta kääntääkseni Kelmien huomion pois Narcissasta. En halunnut puhua liikaa ennen kuin oli todella syytä.

”Kylmä kuin kivi”, poika tuhahti.

”Kyllä hän siitä lämpenee! Usko pois!”

”Enpä tiedä. Minusta tuntuu, että – Hei, katsokaapa kuka tuolta tulee!” silmälasipäinen naurahti.

Katsahdin pojan osoittamaan suuntaan ja kukapa muu sieltä suuntasikaan hiukset silmillä roikkuen kuin Severus Kalkaros. Tällä oli kainalossaan jokin nuhjuinen kirja ja lämpimänä päivänäkin päällään pitkä, musta kaapu. Totta kai luihuinen näytti myös aivan yhtä happamalta kuin yleensäkin. Kalmankalpea rumilus oli kuin tumma pilvi keskellä aurinkoista päivää.

”Mahtavaa, Ruikuli!” naurahdin kovaäänisesti niin, että poika itsekin nosti katseensa.

”Jos sallitte, niin voisin hyvinkin jatkaa matkaani ilman turhia keskeytyksiä teidänlaisiltanne idiooteilta”, rasvatukkainen tuhahti.

”Älähän nyt, etkö sinä muka kaipaisi tylsään päivääsi hieman piristystä?” James ilkkui.

”En usko, että te voitte auttaa siinä asiassa lainkaan.”

”Tuopas oli epäkohteliasta!” James huudahti muka loukkaantuneena tähdäten Ruikulia aivan liioitellulla hilpeytysloitsulla, jolloin tämä sai varmastikin ainakin vatsaa ja hengityselimiä rasittavan naurukohtauksen.

Kalkaros ei kyennyt edes puolustautumaan kaamealta räkätykseltään. Jameskin nauroi, mutta eri syistä. Hän nauroi Kalkarokselle, joka näytti hyvin koomiselta nauraessaan kerrankin oikein kunnolla. Minä yhdyin räkätykseen, mutta Peter tuuppi meitä siihen malliin, että voisi olla aika lopettaa. Hän osasi olla välillä niin kovin tylsimys, mutten jaksanut välittää juuri nyt moisesta.

”Eh, James”, Lupin sanoi varottavaan äänensävyyn.

”Älä sinäkin viitsi olla tuollainen ilonpilaaja, Kuutamo!” puhuteltu naurahti.

Minä kuitenkin ymmärsin, että jotain oli nyt pielessä ja vilkaisin oikealle, jonne Peterin ja Remuksen katseet suuntautuivat.

Kuinka ollakaan, nurmelta meitä kohden käveli hyvin vihaisen näköinen Lily Evans. Tytön normaalisti hyvin vaaleat kasvot helottivat nyt raivonpunaisina ja silmät iskivät salamia suoraan Jamesia kohden.

”James! Lily tulee”, sihahdin, jolloin James lausui vastaloitsun, mutta aivan liian myöhään.

”Eh, hei Lily!” poika tervehti tavoitellen normaalia äänensävyä.

”Mitä ihmettä sinä teet, James?” tyttö tiuskaisi.

”Enhän minä mitään. Kunhan juttelen mukavia Kalkaroksen kanssa.”

Tämän kuultuaan Ruikuli tuhahti. Mulkaisin häntä pahasti hiljentääkseni mokoman ja se ihme kyllä tepsi. Ehkä hän ei tahtonut enää uutta hilpeyskohtausta.

”Moneskohan kerta tämä on, kun määrään sinulle ja pikku poppoollesi jälki-istuntoa?” tyttö huokaisi muka pettyneenä, mutta huomasin hänen huulillaan kareilevan voitonriemuisen hymyn hyvinkin selkeästi.

”Tämä on vasta toinen kerta. Olemme tosin olleet koulussa vasta viikon verran, joten en tiedä voiko sitä laskea ansioiksi” James totesi hymyillen, jolloin Lily pyöräytti silmiään.

”Tai oikeastaan, eihän Lupinilla ja Peterillä ole mitään aihetta joutua kuuraamaan vessanpönttöjä. Eivät he mitään tehneet. Sinä ja Musta saatte hoitaa sen keskenänne.”

”Hei Evans, älä viitsi! Mehän vain piristimme Ruikulin muuten niin kovin surkeaa elämää! Et voi kieltää, etteikö hän olisi ollut hyvin, hyvin iloisella tuulella”, naurahdin.

”Oletpa sinä taas hauska, Musta”, tyttö totesi ärtyneeseen sävyyn ja kääntyi pois paikalta..

Ruikulikin oli jo ottanut jalat alleen, joten jäimme kelmiporukkamme kanssa keskenään seisomaan pihamaalle. Itse kunkin olo oli hieman pöllämystynyt, kun ei tiennyt olisiko pitänyt nauraa vai lohduttaa jälleen kerran halveksituksi tullutta Jamesia. Itse pidin Lilyä tylsänä tapauksena, enkä voinut ymmärtää, miten James jaksoi vuosi toisensa jälkeen juosta hänen perässään. Jamesin pitäisi löytää uusi tyttö ja jättää Lily nuolemaan näppejään. Ehkä tyttö tajuaisi virheensä kun löytäisi itsensä jostain laboratoriosta jonkun Ruikulin kaltaisen surkimuksen seurasta.

”Huono mäihä”, totesin kuitenkin taputtaessani Jamesia olkapäälle.

”No, huomenna on uusi päivä”, ystäväni nauroi.

”Minä en vain tajua sinua. Evanshan on hirveä hikipinko ja muutenkin kylmä –”

”Mitä sanoit?” poika ärähti.

Olin taas unohtanut porukkamme kultaisen säännön: ”Älä hauku Lilyä Jamesin kuullen” Ihmettelin vain, miten poika jaksoi tuollaisen kohtelun jälkeen vielä puolustaa Lilyä, tai ylipäätänsä pitää tästä. Tyttö oli kylmä kuin kivi ja tylsä kuin fletkumato! Itse en jaksaisi katsella tuollaista viikkoa kauempaa. Vastaavien kanssa olin kyllä tullut tehneeksi lähempääkin tuttavuutta. He vaan olivat sitä naistyyppiä, joka sai kenet tahansa jäämään kylmäksi ”Sirius, koulun säännöthän sanovat, ettei julkisilla paikoilla saa pussailla”, ”Minä odotan avioliittoon” ja ”Ai poikien makuusaliin? En minä uskalla!” tyylisillä kommenteilla. He olivat varteenotettavia tapauksia niin kauan kun eivät avanneet suutaan.

”Anteeksi, James”, pahoittelin kuitenkin.

”Ei se mitään. Tavallaan minä ymmärrän. Olet onnekas, kun välität tytöstä, jonka voit saada.”

”Minäkö voisin saada Narcissan? En olisi niin varma. Lucius Malfoykin pitää hänestä ja sillä paskiaisella on valitettavasti todella paljon enemmän annettavaa kuin minulla.”

”Niin, mutta sinäpä sen sanoit: hän on paskiainen”, Remus huokaisi.

”No, katsotaan miten tilanne etenee, ehkä en vielä vaivu epätoivoon”, naurahdin pilke silmäkulmassa.