“Sinä siis todella karkasit?” James ihmetteli kerrottuani hänelle koko tarinan.
”No eikö se ollut arvattavissa?”
”Olihan se, mutta ajattelin, että tuo olisi edessä ehkä muutaman vuoden kuluttua, ei aivan nyt.”
”Kai minä voin asua teillä kesän loppuun?” kysyin epävarmasti.
”Totta kai, vanhempani varmaankin vain ilahtuvat.”
”Mahtavaa. Sanokaa kuitenkin jos minusta on vaivaa, niin menen töihin ja hankin rahaa elättääkseni itseni omin varoin. Uskon, että Irvetan säästöni riittävät kuitenkin koulujuttuihin ja kaikkeen muuhun ylimääräisen muutaman vuoden verran, kunhan saisin katon pääni päälle ja leipää pöytään.”
”Kyllä sinä saat meillä asua”, James totesi.
”Mahtavaa, olen sinulle ikuisesti kiitollinen.”
Totta puhuen olin laskenut sen varaan, että pääsisin Pottereille. Ehkä oli tavallaan väärin olettaa moista, mutta loppujen lopuksi tulin niin hyvin toimeen Jamesin vanhempien kanssa, etten uskonut näiden sanovan ei. Kaiken lisäksi Pottereilla oli rahaa enemmän kuin tarpeeksi, joten elättäminenkään ei tulisi liian kalliiksi. Enhän minä tarvitsisi kuin ruoan pöytään.
”Koko kesä sinun kanssasi! Vau! Tästä voi tulla hauskaa!” James huudahti.
”Niinpä. Pääsen vihdoinkin lopullisesti eroon perheestäni ja koko suvustani!”
”Koko suvusta tulikin mieleen… Entä Narcissa?”, James kysäisi epävarma sävy äänessään.
”Niin... Hänestä en kyllä halua päästä eroon, mutten todellakaan tiedä miten hän tähän suhtautuu.”
En tosiaan voinut olla varma, miten tyttö tulisi asian ottamaan. Hän tuntui kyllä välittävän minusta aidosti, mutta valitettavasti Narcissa piti kunniaansa hyvin tärkeänä asiana. En pitäisi mahdottomuutena sitäkään, että tyttö katkaisisi välit minuun täysin.
”Niin, mutta ajatellaan positiivisesti: ehkä hän ei halua minkään muuttuvan.”
”Pakkohan jonkun on kuitenkin muuttua. En usko, että hänen vanhempansa haluavat enää, että tyttö tapailee minua. Otetaan nyt kuitenkin sekin huomioon, mitä tapahtui sukujuhlissa”, huokaisin.
”Olet varmaan oikeassa”, James myönsi.
”Taidan kirjoittaa hänelle saman tien. Antaisitko minulle paperia?”
James kaivoi hetken kirjoituspöytänsä laatikkoa, kunnes löysi sieltä vaaleanpunaisen kirjekuoren. Paperitasku ei tosiaankaan ollut sellainen, minkä olisi odottanut löytyvän Jamesin laatikosta, saati sellainen, minkä olisin tahtonut Narcissalle lähettää.
”James, mikä ihme tuo on?” nauroin.
”No jaa, minulla ei oikeastaan ole muuta. Tämän minulle myynyt noita sanoi, että kirjepaperissa on jotain aromia, jolla on samankaltainen vaikutus kuin lemmenjuomalla, mutta älä pelkää, se ei toimi.”
”Mistä tiedät, ettei se toimi?”
”No kun minä oikeastaan kirjoitin Lilylle kirjeen tälle kirjepaperille… Pyysin häntä ulos. Vastaus oli kieltävä”, poika selitti nolostunut puna kohoten kasvoilleen.
”Ai, hyvä on”, vastasin naurua pidätellen.
Otin siis arkin Jamesilta ja asetin sen pöydälle eteeni. Kirjepaperi oli koristeltu pienin kyyhkysin ja kukin. Suorastaan ällöttävän söpöä. Se myös tuoksui makealle ja erittäin voimakkaalle. Minusta kuitenkin tuntui, että tuoksu oli jotenkin tuttu. Amelia Bonesilla taisi olla juuri tuota samaa hajustetta.
Lattialankkujen narina kertoi, että James lähti huoneesta ja jätti minut yksin pöllöni sekä mietteideni kanssa. Hän tunsi minut sen verran hyvin, että ymmärsi minun haluavan kirjoittaa kirjeen omassa rauhassani. Olisi ollut kummallista kirjoittaa näin tärkeitä lauseita Narcissalle Jamesin läsnä ollessa.
Asetin sulkakynäni kärjen paperille ja viivyttelin vielä hetken, ennen kuin aloitin kirjoittamisen.
Rakas Narcissa,
En tiedä, oletko kuullut vielä, mutta minulla on lopullisesti katkennut välit perheeseeni ja näin myös sukuuni.
Minä en yhtään tiedä, mitä sinä ajattelet tästä kaikesta, tai siis… haluatko enää olla kanssani?
Odottaen vastaustasi,
Sirius
P.S. Älä ihmettele kirjepaperia, minä en ole ostanut tätä.
Avasin ensimmäistä kertaa lähtöni jälkeen Augustusin häkin ja sidoin kirjeen tämän jalkaan. En voinut olla miettimättä, että se saattaisi olla viimeinen kerta, kun koskaan mitään Narcissalle lähettäisin. Sillä jos tyttö pyytäisi minua pysymään kaukana itsestään, en varmaankaan voisi muuta. Aina voisin pyristellä vastaan, mutten loppujen lopuksi usko, että se auttaisi mitään. Kaikki oli nyt kiinni serkustani.
”Vie se Narcissalle”, kehotin, jolloin pöllö levitti siipensä ja lensi ulos ikkunasta.
Minulla oli epäilykseni siitä että Narcissa haluaisi lopettaa kaiken väliltämme. En olisi saanut ajatella niin, mutten voinut mitään sille, etten saanut ajatuksiltani rauhaa. Kunnian ylläpitäminen oli ollut tytölle aina niin tärkeää, että pelkäsin sen menevän minunkin edelleni. Lisäksi minua pelotti Narcissan alistuvuus. Hän ei ollut erityisen voimakastahtoinen, vaan saattoi hyvinkin taipua suvun painostuksen alla.
Onneksi James lampsi pian takaisin huoneeseen ja keskeytti mietteeni.
”Sinä olet varmaankin valmis?”
”Joo”, mutisin.
Ystäväni ei kysynyt mitään, sillä kuten James tiesi, että halusin hoitaa äskeisen kirjeen kirjoittamisen omassa rauhassani, niin hän ymmärsi myös siitä puhumisen olevan arka paikka.
”Vanhempani sanoivat, että saat ilomielin jäädä loppukesäksi.”
”Hieno juttu”, totesin vilpittömästi iloisena, mutta pystymättä juurikaan käytökselläni näyttämään tunnetilaa. Narcissa pyöri mielessäni liiaksi, että pystyisin iloitsemaan mistään muusta.
”Oikeastaan meillä on nyt ruoka. Haluaisitko sinä syödä?”
Totta puhuen minulla ei ollut ollenkaan halua syödä yhtään mitään, mutten viitsinyt kieltäytyäkään, joten seurasin Jamesia keittiöön. Ei olisi hyvä alku yhdessä asumiselle, jos saman tien kieltäytyisin Jamesin äidin valmistamasta ruoasta kuin mikäkin nirsoilija.
Saapuessamme keittiöön Griselda ja Harold Potter istuivatkin jo ruokapöydän ääressä hymyillen minulle lämpimästi. Heidän silmistään kuvastui myös säälinpoikanen, joka häiritsi minua hieman, mutten näyttänyt sitä käytökselläni vaan tervehdin pariskuntaa reippaan kohteliaasti.
”Mukavaa nähdä sinua jälleen Sirius”, rouva Potter totesi.
”Niin teitäkin.”
”Istuhan alas ja ota toki sienimuhennosta!”
Tein työtä käskettyä ja istuin Jamesin viereen kauhoen ensiksi lautaselleni hieman ruokaa. En viitsinyt ottaa paljon, koska tiesin, ettei se kaikki välttämättä menisi alas, enkä halunnut loukata Jamesin äitiä jättämällä ruokaa lautaselle.
”Sinä olet hirvittävän laiha! Ota toki lisää!” nainen huudahti syötyäni viimeisenkin murun lautaseltani.
”Ei kiitos, olen aivan täynnä.”
”Mutta ota nyt toki –”
”Griselda kulta, älä viitsi hössöttää”, herra Potter huokaisi.
”Mutta näethän sinä itsekin, että poika kuolee kohta nälkään!”
”En usko, että Sirius on niin tyhmä, että antaa moisen tapahtua. Vai mitä?” Harold kysyi naurahtaen.
”En tietenkään, huolenne on aivan turha, rouva Potter!”
”Etkö sinä vieläkään kutsu meitä etunimillä! Se talo ei ole tehnyt sinulle hyvää, anteeksi nyt vain”, nainen jatkoi.
”En minä pitänytkään elämästäni siellä.”
”Enkä yhtään ihmettele! Ihme, ettet ole omia vanhempiasikin joutunut kutsumaan herraksi ja rouvaksi!”
Minua ei todellakaan haitannut, että Potterit soimasivat perhettäni, se itse asiassa teki vain hyvää. Yleensä sain kuulla ihmisiltä vain siitä, kuinka suurenmoisia vanhempani olivat, kun lahjoittivat rahaa ties minne. Totuus oli kuitenkin, että he hädin tuskin katsoivat, minne rahansa antoivat, sillä lahjoitukset olivat vain keino pitää mainetta yllä. Jos ihmiset tuntisivat vanhempani niin kuin minä tunnen, he tuskin pitäisivät heitä enää kovinkaan ihastuttavina.
”Meinasitko sinä enää palata sinne?” Harold kysyi.
”En ja vaikka haluaisin mennä takaisin, en voisi. Äitini nimittäin tulistui todella. Hän sanoi polttavansa nimeni sukupuusta.”
Hetken Jamesin vanhemmat katsoivat minua säälin ja kauhistuksen sekaisin ilmein, mutta tunnetilat vaihtuivat nopeasti ennemminkin hämmennykseen alkaessani nauramaan.
”Ei se haittaa, se on kannaltani parasta, mitä hän on ikinä tehnyt.”
Harold yhtyi nauruuni ja vastasi olevansa samaa mieltä, mutta sen sijaan Griselda näytti edelleen kauhistuneelta.
”Tarkoitatko sinä todella, että hän kieltää sinut tästä lähtien?”
”No, siitähän tuo vähän kielii.”
”Minä en voisi ikinä, en koskaan, kieltää Jamesia, mitä hän sitten tekisikin! Tuo on järkyttävää!”
”Hän ei koskaan ole ollut hyvä äiti”, totesin hieman kiusaantuneena.
”Sen kyllä huomaa”, nainen henkäisi.
Potkaisin Jamesia sääreen sen merkiksi, että mielestäni olisi hyvä hetki poistua. Ei niin, että olisin välittänyt äitini sättimisestä, mutten toisaalta tahtonut jäädä säälittäväksikään. Jamesin äidillä oli joskus tapana olla turhankin tunteellinen, mikä sai minut kiusaantuneeksi.
”Me taidamme nyt lähteä takaisin ylös!” James huudahti.
”Mutta eihän Sirius ole edes syönyt!” Griselda protestoi.
”Olen pahoillani, mutten oikeastaan jaksa nyt”, totesin nolostuneena.
”No, menkää sitten”, nainen huokaisi.
Kivutessamme puisia portaita ylös kuulimme vielä Jamesin vanhempien huvittavan sananvaihdon:
”Poika syö aivan uskomattoman vähän, olen huolestunut –”
”Griselda! Ehkä hän olisi syönyt enemmän, jos et olisi heti mennyt henkilökohtaisuuksiin!”
”Enhän minä mennyt edes!”
Jamesin ohella minäkin naurahdin, mutta hetken päästä vakavoiduimme kumpikin.
”Se ei ollut ollenkaan hauskaa. Minua hävetti puhua perheestäni. Ei minua haittaa, jos he haukkuvat vanhempiani, mutten itse oikein haluaisi edes mainita äitiäni, isääni, veljeäni tai edes sitä saastaista jalkarättiä, jonka kuuluisi olla kotitonttu!”
James nauroi entistäkin kovempaa, jolloin kurtistin kulmiani tehdäkseni selväksi, ettei tilanteessa ollut todellakaan mielestäni mitään huvittavaa.
”Anteeksi. Äitini on hieman liian utelias ja suorapuheinen.”
”Ja huolehtivainen”, lisäsin.
”Mutta tuplasti parempi kuin omasi”, James lisäsi ja kuulin hieman ärtymystä tämän äänessä.
”Tietenkin”, totesin sovitellen.
Seuraavana aamuna heräsin, kun Augustus hakkasi nokallaan takaraivoani. Huitaisin lintua kädelläni, jolloin se päästi kummallisen rääkäisyn ja nousin istumaan. Pöllö katsoi minua hyvin syytävästi ja näytti epäilevän, antaako minulle kirjettä ollenkaan.
”Äh, no anteeksi sitten.”
”Mitä täällä tapahtuu?” James mutisi haudaten kasvonsa syvemmälle tyynyynsä.
”Augustus palasi.”
”Todellako? No, mitä Narcissa kirjoittaa?” poika huudahti pompaten pystyyn, jolloin huomasin tämän hiuksien sojottavan normaaliakin sekaisemmin.
Tyrskähdin hieman, mutta se päättyi lyhyeen, kun käännyin pöllöni puoleen ja kumarruin ottamaan kirjettä irti tämän jalasta.
Tunsin käsieni hieman tärisevän, kun aukaisin laventelinsiniselle kirjepaperille kirjoitetun kirjeen.
Hei Sirius,
Ei, en halua lopettaa. Tämä kuitenkin muuttaa suuresti asioita, sillä kuten saatat arvata, perheeni käski minua saman tien eroamaan sinusta. Meidän on siis pysyttävä salassa. Joudun esittämään perheelleni, ettet kiinnosta minua lainkaan, joten emme voi käyttäytyä edes Bellatrixin edessä normaalisti.
Kuulin, että olet muuttanut Pottereille. Miten siellä sujuu? Oletko varma, ettei äitisi päätä saisi enää käännettyä?
Tosin taidan itsekin tietää vastauksen. Valitettavasti. Et ole kuitenkaan ainut, jolla on äitinsä kanssa ongelmia. Minun äitini on nimittäin jälleen ottanut esille avioliiton Lucius Malfoyn kanssa. Malfoyt tulevat tänään meille lounaalle, eikä se ole mielestäni kovinkaan miellyttävää. Älä kuitenkaan ole huolissasi Luciuksesta. En ole hänestä hiukkaakaan kiinnostunut.
Meidän on tavattava ja keskusteltava. Mielellään mahdollisimman pian. Voin valehdella vanhemmilleni, että lähden ulos Andromedan kanssa. Hänelläkin on nimittäin ystävä, jota täytyy piilotella.
Lähetä minulle mahdollisimman pian mahdollinen tapaamisaika.
Rakkaudella,
Narcissa
P.S. Kirjepaperisi oli todellakin hyvin erikoinen… mutta tavallaan myös suloinen.
Huudahdin innoissani ja läimäytin käteni yhteen samalla, kun hyppäsin metrin verran ilmaan.
”Mitä? Kerro heti kaikki!” James huudahti.
”Hän ei halua erota! Meidän täytyy vain pysyä salassa!”
”Salassa?”
”Niin, hänen perheensä ei saa tietää”, täsmensin.
”Eikö se ole aika vaikeaa?”
”No jaa, kyllä, mutta mitä tahansa rakkaimpansa vuoksi, vai mitä?” hymähdin.
”Niin kai”, James totesi epäröiden, jonka vuoksi mulkaisin häntä pahasti.
”Saisinko lainata sinulta kirjepaperia vielä, niin, että voin vastata Narcissalle?”
”Totta kai, mutta minulla ei valitettavasti ole muuta, kuin sitä samaa mitä viime kerrallakin. Tai oikeastaan minulla on myös pari muuta arkkia, mutta minun pitäisi hieman informoida Kuutamoa ja Matohäntää viimeaikaisista tapahtumista, enkä viitsisi lähetellä heille kirjeitä, joka on kirjoitettu sellaiselle paperille”, James virnisti.
”Miten vain”, naurahdin ja tartuin arkkiin, jota James ojensi.
Tällä kertaa kirjoitin kirjeen hyvillä mielin, enkä jäänyt viivyttelemään hetkeksikään. Tosin minua kaihersi mainita Lucius Malfoysta ja tämän vierailusta. Toivottavasti Narcissa ei tapaamisien myötä rupeaisi näkemään miehessä hyviä puolia.
Rakas Narcissa,
Et usko, miten helpottavaa oli, kun kirjoitit ja kerroit, ettei tämä olekaan ohitse. Luulin jo, että minulla ei ole toivoa…
Voisimmeko nähdä vaikka keskiviikkona?
Sirius
P.S. Koita pärjätä sen Malfoyn kanssa.
