***
2. luku
Tylyahossa vierailu tuntui
kovin jännittävältä sillä kertaa. Matka koululta kylään tuntui kovin pitkältä,
vaikkei sitä todellisuudessa ollut kilometriäkään. Sydämeni tuntui räjähtävän
rasitukseen minä hetkenä hyvänsä. Olotila ei ottanut rauhoittuakseen, vaikka
miten yritin uskotella itselleni, ettei ollut mitään syytä paniikkiin.
Se ei ollut aivan totta.
Syy levottomuudelle oli nimittäin Sirius Musta. En ollut ollenkaan varma, miten
tapaamisemme päättyisi: olisimmeko yhä vain ystäviä vai jotakin muuta? En ollut
itse aivan varma, mitä halusin hänestä. Tiesin, että minulla oli jonkinlaisia
ihastuksen tunteita poikaa kohtaan, mutta kuinka vahvoja? Sirius oli minulle
tärkeä ystävä, enkä missään nimessä halunnut antaa hänelle vääränlaista kuvaa
tunteistani. Etenkään kun hän tuntui olevan korviaan myöten ihastunut minuun.
Bella jaksoi hokea
jatkuvasti, Siriuksen olevan huono vaihtoehto poikaystäväkseni, mutta hänen
puheistaan minä en jaksanut välittää. En minä ollut omissa ajatuksissani edes
ehtinyt ajattelemaan mitään seurustelua. Sellainen olisi aivan turhaa, kun en
vielä tiennyt edes omista tunteistani.
Toistaiseksi kukaan
ystävistäni ei Bellaa ja Andromedaa lukuun ottamatta tiennyt lämpimistä
tunteistani Siriusta kohtaan ja toivoin, etteivät vähään aikaan saisikaan
tietää. Etenkään Luciuksen korviin en halunnut tiedon kiirivän, sillä hän
selvästikin odotti minulta jotakin. Ei niin, ettenkö haluaisi loukata
näennäisen ystäväni tunteita, vaan koska tämä voisi aiheuttaa hankaluuksia niin
minulle kuin serkullenikin. Lucius ei ollut sitä tyyppiä, ettei katsoisi
sormien lävitse häntä loukattavan.
Pian olin saavuttanut Kolmen
luudanvarren ja vaivihkaa kurkistin ikkunan heijastavasta pinnasta vaivihkaa
miltä näytin. Hiukseni olivat valuneet hieman silmille, mutta muuten ulkonäköni
oli moitteeton. Niinpä korjasin nuo muutamat karanneet haituvat takaisin
sivulle ja astuin jännittyneenä sisään baariin.
Sirius oli ottanut paikan
suoraan oven edestä ja minut nähdessään hymyili leveästi. Poika näytti hyvältä
istuessaan siinä rennosti hiukset hieman sekaisina ja virnistys kasvoillaan.
Kieltämättä hän oli erittäin hyvännäköinen. Komea eri tavalla kuin Lucius.
Malfoy varmasti asetteli aamuisin jokaisen hiuskarvansa erikseen paikoilleen,
mutta Sirius puolestaan suosi rennompaa tyyliä. Se sopikin hänelle äärimmäisen
hyvin.
”Mitä sinun päivääsi
tänään kuuluu?” poika kysyi istuessani pöytään hänen vastapäätänsä.
”Pänttäsin aamupäivän
tutkintoon. Olen aivan kyllästynyt koko lukemiseen, mutta paljon on vielä
edessä”, huokaisin.
”Aika samankaltaista
minullekin”, poika totesi nyökäten ymmärtäväisesti.
”Todellako? En ole
ajatellut sinun koskaan hirveästi lukeneen”, naurahdin.
”Nyt on ollut pakko, että
saan edes kohtalaiset arvosanat.”
Välillemme laskeutui
hetken hiljaisuus. Koskaan ennen ei Siriuksen kanssa ollut ollut niin
kiusaantunut olo. Ystävinä kaikki oli ollut hyvin luontevaa. Se herättikin
minussa ajatuksen siitä, olinko nyt viemässä suhdettamme aivan väärille
raiteille. Toisaalta minussa oli tunteita, jotka yllyttivät kovasti muuhunkin.
”Bella ei oikein tykännyt,
että tulin tänne”, totesin keksiäkseni edes jotain puhuttavaa.
”Hmph. Hän onkin aina
ollut sellainen. En minäkään hänestä pidä yhtään enempää kuin hän minusta.”
”Älä tuomitse häntä liian
jyrkästi! Bella on mukava, kun vain… tahtoo olla”, puolustin.
”No niin varmasti”, Sirius
tuhahti epäuskoisena.
”En minäkään pidä sinun ystävistäsi
yhtään sen enempää kuin sinä minun”, tiuskaisin.
Yritykseni keksiä jotain
puhuttavaa oli ollut ala-arvoinen, sillä se johti vain sanaharkkaan. Minua
ärsytti Siriuksen tapa puhua Bellasta ja yleensäkin se, että hän tuomitsi
Bellan, vaikka tunsi tästä vain joitakin puolia. Toisaalta olin kuitenkin
kauhean pahoillani koko tilanteesta ja halusin vaan, että voisimme kummatkin
unohtaa mokoman sanaharkan ja jatkaa normaalisti keskustelua. En tosin uskonut
sen olevan mahdollista Siriuksen kiivaan luonteen takia. Varmasti hän tuntisi
nyt itsensä loukatuksi.
”Rauhoitu, Narcissa! Ei
jatketa tästä aiheesta, jos se on ongelmallinen! Mitä haluaisit juoda?” poika
yllätyksekseni huudahti. Hän näytti olevan asiasta aika samoilla linjoilla kuin
minä, mikä oli minulle positiivinen yllätys.
”Kermakaljan”, vastasin
helpottuneena.
Sirius napsautti sormiaan
katsahtaen tarjoilijaan, joka kiirehti paikalle kuin salaman iskusta. Tarjoilija
oli naispuoleinen, joka sai minut hieman varuilleni. Sirius tuntui
huomaamattaankin flirttailevan monille naisille ja yleensä nämä myös lähtivät
touhuun mukaan.
”Mitä saisi olla?” nainen
kysyi teennäisen ystävälliseen sävyyn.
”Kaksi kermakaljaa,
kiitos”, poika pyysi heittäen vastustamattoman hymyn naiselle.
”Tulossa on”, brunette
totesi punastuen.
En voinut olla
tuijottamatta renttumaisen viehättävää poikaa hänen puhuessa ja elehtiessä niin
luonnollisesti. Monien puhdasveristen sukujen vesat joutuivat opettelemaan
yksinkertaista small talkia tuntitolkulla ennen kuin edes sisäistivät alkeet,
mutta Siriukselta kaikki kävi luonnostaan. Rento olemus korosti hänen
ulkonäköäänkin. Etenkin viekas katse, joka oli kuin viimeinen silaus hieman
renttumaiseen kokonaisuuteen.
”Mitä haluaisit tehdä
tämän jälkeen?” Sirius kysyi.
”Ihan kuinka sinä haluat.”
”Mitä jos lähdettäisiin
ihan vaan koululle?”
”Oletko sinä jo niin
tylsistynyt, että haluat päästä minusta eroon?” kysyin loukkaantuneena.
”En tietenkään! Ajattelin,
että menisimme tiluksille oleskelemaan, kun tuolla on noin upea ilma”, poika
selitti.
Minua nolotti hieman,
sillä olin nostattaa typerästä aiheesta draaman jo toisen kerran päivän aikana.
Miksen voinut osata hillitä itseäni? En käyttäytynyt nyt ollenkaan siihen
tyyliin kuin minulta odotettiin. En hillitysti, en kypsästi enkä viileästi. Olin
kuin joku keskenkasvuinen, kuraverinen lunttu pahat PMS-oireet päällä.
”Voisimme käydä ensin
Hunajaherttuassa ostamassa meille jotakin syötävää. Vai oletko kauhean tarkka
ruokavaliostasi? Nykyään naiset tuntuvat olevan. Kuulin tänään eräiden korpinkynsityttöjen
puhuvan erikoisdieeteistään ja he olivat sinua paljon huonommissa mitoissa.”
”En minä ole, käydään
vain”, totesin hämilläni.
”No ehkä hyvännäköisyys on
meillä vaan geeneissä”, poika naurahti silmää iskien ja saaden minut nauramaan.
Samaan aikaan
tummahiuksinen tarjoilija toi juomat pöytäämme. Ilokseni Sirius ei enää
vilkaissutkaan tähän. Nainen yritti epätoivoisesti kiinnittää pojan huomiota
räpsyttelemättä silmiään, mutta onnistui suoraan sanottuna surkeasti.
Pettyneenä nainen otti vastaan rohkelikon rahat ja meni matkoihinsa.
”Stressaatko paljon V.I.P.
tutkintojen takia?” Sirius kysyi.
”Kyllä oikeastaan, sillä
vanhempani odottavat huipputuloksia.”
”Oletettavasti. Omani
puolestaan tuntuvat enemmänkin toivovan, että saisin mahdollisimman surkeat
arvosanat, jotta saisivat uuden syyn sättiä minua.”
”Sinä tiedät kyllä mistä
se johtuu”, totesin vaivaantuneena. Perheasioista en olisi halunnut sillä
hetkellä puhua. Meillä kun oli Siriuksen kanssa niistä kovin erilaiset
näkemykset, mikä toisinaan oli synnyttänyt sanaharkkaa.
”Anteeksi nyt, jos en
soveltunut luonteenlaadultani Luihuiseen, pidä suurimmasta osasta sen tuvan
ihmisistä tai täytä suvun velvoitteita”, poika tuhahti.
”Ei jatketa tästä
aiheesta”, kiirehdin vastaamaan. Keskustelu oli edennyt jo vaarallisen
pitkälle.
”Sinä taidatkin olla jo
juonut?” poika kysyi hetken kuluttua.
”Olenhan minä.”
”Lähdetäänkö sitten?”
”Mutta oma lasisihan on
vielä puoliksi täynnä!”
”En oikeastaan enää jaksa
juoda. Lähtisin mieluummin ulos haukkaamaan raitista ilmaa” poika totesi
nousten tuoliltaan.
”No hyvä on.”
Aloitimme siis matkan syksyisen
Tylyahon läpi kohti Hunajaherttuaa. Ympärillämme oli koulusta niin pareja kuin
ystävyksiäkin ja muutama yksinäinenkin kulkija. Siriuksen kertoessa minulle
hauskasta sattumuksesta, joka oli tapahtunut Frank Longbottomille
muodonmuutoksen tunnilla, jähmetyin kauhusta, sillä sain näköpiiriini jotakin
erityisen huolestuttavaa. Sekon pilapuodin kulmalta oli juuri astunut Lucius
ystävineen.
Minulla ei ollut aikaa
piiloutua, sillä Avery äkkäsi meidät saman tien ja tökkäsi Malfoyta kylkeen.
Luciuksella ei kestänyt kauaa tajuta, mistä oli kyse. Se näkyi hänen
kasvoiltaan. Ne eivät suinkaan punottaneet kuten monille muilla raivostuessa
vaan muuttuneet ilmeettömäksi naamioksi.
”Katsos, Narcissa ja
Musta…” Lucius huudahti äänensävyn muuttuessa loppua kohden yhä
vihamielisemmäksi.
”Tietääkseni kukaan ei
kutsunut sinua seuraamme, Malfoy”, Sirius tuhahti.
”Seurasta puheen ollen,
hänenkö takia kieltäydyit kutsustani Matami Puddifootille?”
”Olen pahoillani, mutta
minä lupasin jo Siriukselle -”
”Miten vain. Sinuna
kuitenkin miettisin asioita myös tulevaisuutesi kannalta. Perheesi tuskin on
kovin innoissaan tämän hetkisistä touhuistasi”, Malfoy ilmoitti kopeasti
astellen ohitsemme ja kaataen Siriuksen lähes kumoon.
Hänen muut ystävänsä
seurasivat perässä aivan yhtä kopean, mutta myös hieman koomisen näköisinä, mulkoillen
Siriusta niin pahasti kuin vain suinkin osasivat.
”Älä välitä heistä, he
ovat vain ääliöitä”, tuhahdin.
”En aikonutkaan välittää.
Oletko muuten kuullut siitä järjestöstä, minkä Malfoy on perustanut
ympärilleen?”
”Hieman liikaakin. Eikä se
oikeastaan ole Luciuksen perustamansa. He kutsuvat johtajaansa Pimeyden
Lordiksi.”
”Tuollaisia ryhmiä on
ollut aina. Jamesin isä kertoi viime kesänä ollessani siellä, että vastaavia
oli hänenkin nuoruudessaan monia, mutteivät ne mihinkään johda.”
”Enpä tiedä, Lucius ja
muut tuntuvat olevan niin varmoja asiastaan.”
”Luuletko sinä, että ne
aikaisemmat nuoret olisivat liittyneet kaiken maailman järjestöihin, jos eivät
olisi olleet varmoja niistä?”
”No jaa, ehkäpä. Tässä on
kuitenkin se poikkeus, että tämä Pimeyden Lordi kuulemma testaa kannattajansa
ja miettii pitkään ketä päästää lähipiiriinsä.”
”Voi olla. Mutta minusta
tuntuu, että meillä on nyt parempaakin tekemistä, kun puhua Malfoysta ja hänen
idioottimaisesta järjestöstään.”
Olimmekin juuri saapuneet
Hunajaherttuan luokse. Kaupan eteen oli ilmestynyt jättimäinen mainos uusista
karamelleista – hapanpastilleista, jotka polttivat reiän kieleen.
”Noita voisi olla hauska
kokeilla!” Sirius naurahti.
”Mikäs siinä! Ostetaan!”
huudahdin kiiruhtaen liikkeeseen.
Hapanpastillien lisäksi
ostimme myös paljon muuta, Bertie Bottin joka maun rakeita, Hikkamakeisia,
Jäähiiriä, Torakkaterttuja, sekä Suklaasammakoita. Mieleni ei varsinaisesti
tehnyt makeisia, mutta Siriuksen kanssa oli aina hauskaa ostaa ihan mitä
tahansa, sillä poika keksi aina ties minkälaisia päähänpistoja.
”Eivätköhän nämä riitä
meille loppupäiväksi?” poika naurahti.
”Vitsailetko? Minusta
tuntuu, että nämä syötyämme emme edes halua kuulla mistään makeisista koko
loppuvuonna!”
”Niin, voit olla
oikeassa”, Sirius sanoi virnistäen jälleen.
Matkalla Tylypahkaan
söimme karamelleja, juttelimme ja ennen kaikkea nauroimme. Siriuksen kanssa oli
todella luonteva olla, sillä ei tarvinnut koko ajan miettiä mitä sanoisin. Ei
tarvinnut koko ajan käydä mielessään läpi etikettiä. Poika oli myös todella
hauska, mutta ehkä turhankin huoleton ja varomaton. Hän teki todella päättömiä
juttuja, kuten heitti Kalkarosta ohimennen kamppiherjalla, vaikka kaikki
tietävät pojan olevan hyvin kieroutunut ja osaavan kirouksia, joita monet muut
eivät voisi uneksiakaan loitsivansa.
Huoleni kuitenkin haihtui
huvittavan sattumuksen myötä. Sirius
nimittäin otti Jäähiiripussista yhden makeisen, eikä ollut lukenut pussin
takapuolelta mitä vaikutuksia käytöllä oli. Niinpä purskahdinkin hillittömään
nauruun Siriuksen hampaiden alkaessa kalista ja vikistä. Poika itsekin nauroi
asialle, josta joku muu olisi voinut olla kovin häpeissään.
Matka meni nopeasti
nauraessa Siriuksen kommellukselle ja pian huomasimme saapuneemme Tylypahkan
tiluksille. Päätimme mennä istuksimaan saman puun alle, missä Sirius oli ollut
pyytäessään minua Tylyahoon. Tavallaan se oli aika romanttista ja huomasinkin
ujon hymyn nousevan huulilleni. Pelkäsin jopa punastuvani, kun poika tarjosi
minulle herrasmiesmäisesti takkiansa istumisalustakseni, ettei minun tarvitsisi
liata itseäni kosteahkolla ruoholla.
”Ei kiitos, voit pitää sen
ihan itselläsi”, naurahdin.
”Mutta Narcissa –”
”Äläkä yhtään väitä
vastaan! Pärjään kyllä ilmankin.”
”Kuten haluat”, rohkelikko
totesi kohauttaen harteitaan.
”Kuule Sirius, miksi sinä
oikeastaan pyysit minut mukaasi?”
”No eikö se ole
ilmiselvää?” poika kysyi virnistäen.
”Haluan kuulla sen suoraan
sinulta.”
Poika näytti epäröivän
hetken, enkä sinänsä ihmetellyt. Tilanne oli outo minullekin, mutta halusin
kiusaantuneista tunteistani huolimatta selvittää asiat nyt kunnolla väliltämme.
Epätietoisuudessa oli inhottava elää, enkä missään nimessä halunnut
kummaltakaan puolelta mitään väärinkäsityksiä.
”Minä pidän sinusta
Narcissa, pidän hyvin paljon.”
En tiedä, mikä ajoi minut
seuraavaan tekooni joka oli sinänsä hyvin uskalias ja varomaton, mutta jota en
kuitenkaan koskaan myöhemminkään tullut katumaan: vedin pojan varovaiseen
suudelmaan. Sirius tuntui yllättyneen kovin, mutta rentoutui pian ja vastasi
siihen innokkaasti. Poika osasi suudella taitavasti härnäten ja hän maistui makeisten
syönnin jälkeen hieman suklaiselta. Minulla ei ollut vähään aikaan
aikomustakaan vetäytyä irti, vaikka huomasin kyllä ympärillä olevien luihuisten
vilkuilevan meitä pahasti.
”Ystäväsi eivät taida
oikein tykätä”, Sirius kuiskasi huultemme välistä.
”Älä heistä välitä.”
Rohkelikko kuitenkin
vetäytyi irti minusta ja totesi:
”En halua, että joudut kuulemaanjälkeenpäin
yhtään inhottavaa kommenttia.”
”Joudun joka tapauksessa”,
naurahdin väkinäisesti.
Asetuin istumaan Siriuksen
vierelle ja tämä kietaisi kätensä ympärilleni lämmittäen jo kylmästä kalisevaa
vartaloani. Huomaamattamme oli jo tullut ilta ja viima alkoi vähitellen kiusata
kumpaakin meistä.
”Narcissa… En tiedä miten
tätä kysyisin, mutta… Olemmeko me nyt yhdessä? Pari tai jotain sinne päin?”
poika kysyi yllättäen.
Suora kysymys sai minut
kikattamaan, vaikkei siinä mitään huvittavaa sinänsä ollutkaan. Oli
ymmärrettävää, että poika halusi tietää tilanteen. Hänen tapansa esittää asia
oli vain ollut kovin tönkkö ja huvittava. Mutta ei kai keltään voinut
täydellisyyttä vaatia.
”No mitä nyt?” poika kysyi
lievästi huvittuneena itsekin.
”Se tuli ainakin lyhyesti
ja ytimekkäästi”, tirskuin ja Siriuskin yhtyi nauruun.
”Mutta niin… vastaukseni
on kyllä”, totesin.
Minusta järjestely oli
oikein hyvä, sillä tunsinhan minä oloni hyvin kotoisaksi Siriuksen vierellä.
Poika sai minut nauramaan ja nautin hyvin paljon läheisestä kontaktista hänen
kanssaan. Lisäksi tilanteesta oli sekin hyöty, että Lucius ymmärtäisi ehkä
jättää minut rauhaan ja keskittyä vaikka Bellaan, joka niin kovasti häntä
ylisti. Sitä paitsi, miten olisin muka voinut kieltäytyä? Se olisi ollut tuossa
tilanteessa lähes mahdotonta, tai vähintäänkin kamalan noloa kikatuskohtaukseni
jälkeen.
Lopun iltaa istuksimme
toistemme seurassa ja välillä jompikumpi uskalsi tehdä aloitteen suudellakseen.
Suhteemme oli kuitenkin vielä niin alussa, ettei kumpikaan oikein tiennyt, mikä
olisi toiselle liikaa ja mikä itselle, joten etenimme hyvin varovaisesti.
”Narcissa…”, Sirius sanoi
yllättäen, kun makasin pää hänen sylissään pojan silittäessä hiuksiani.
”Niin?”
Poika loi katseen syvälle
silmiini ja siirsi hiussuortuvan varovaisesti kasvoiltani kuiskaten:
”Olet hurjan kaunis.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti