Tylsyys. Tiedät varmasti sen tunteen,
kun pääsi alkaa yllättäen kumista tyhjyyttään. Ajatuksesi
vaeltavat täysin vapaina, vailla rajoja. Ensi alkuun voisi kuvitella
moisen tunteen positiivisena, jopa vapauttavana, mutta auta armias
kuin pääset kunnolla käsiksi siihen. Vai pitäisikö sanoa se
sinuun?
Se tyhjyys ei ole mukava leposija.
Siteet kiristyvät ranteiden ja nilkkojen ympärille hyvin yllättäen.
Ensin on vain mustuutta, jossa voi olla mukavakin kellua hetki tai
pari. Mutta ajatuksien ilmaantuessa et enää ole turvassa. Ne
pirulaiset kietoutuvat raajojen ympärille, etkä voi enää
taistella vastaan. Olet jo niiden vanki. Eivätkä mokomat ole
mukavia vanginvartijoita. Ne eivät suinkaan anna sinun piehtaroida
saastaisessa selissäsi rauhassa, vaan tykkäävät kutitella
veitsenterävillä höyhenillä jalkapohjia. Etkä sinä ole
tarpeeksi vahva laittamaan vastaan, vaikka se kaikki onkin vain
mielessäsi. Sillä sisimmässäsi sinä olet ristiriitainen. Mielesi
on kuin haaskalintuparvi, joka säntäilee ympäriinsä, pyrkien
nappaamaan pienimmätkin terveydenrippeet. Terveyden haikailusta saat
kuitenkin vain lisää vettä hulluuden myllyysi. Sillä etsimääsi
et ikinä löydä ja se ajaa sinut vain syvemmälle mielenvikaisuuden
syövereihin. Tunnetko sen jo ruumiissasi? Kevyen kihelmöinnin, joka
hetken päästä räjähtää äärimmäisyyksiin? Turhaan hierot
jalkojasi tai käsiäsi, sillä tämän sortin levottomuus ei lähde
ystävällisellä kosketuksella!
Paras on vain välttää helvettiä.
Juosta karkuun. Eikä ikinä pysähtyä. Tee, liiku, laula, tanssi,
mitä vain. Mutta älä vain jää paikoillesi, vaikka kuinka
hengästyttäsi. Turhakin tekeminen on aina parempi kuin ahdistava
ajatusmyrkky, joka aivan huomaamatta valtaa kehon kokonaisuudessaan.
Ajattelu loppujen lopuksi taitaa olla varsin yliarvostettua. Mitä se
meille antaa? Näemmehän, kuinka jokainen viisas kärsii omassa
henkilökohtaisessa kadotuksessaan. Halveksimamme tyhmät taas, he
viettävät onnellista elämää autuaan tietämättöminä niistä
kamaluuksista, jotka vaivaavat viisaan arkea. Onko loppujen lopuksi
edes hirveän viisasta ajatella, kun kipu on sen palkka?
Näyttelemmekö kaikki yllättäen päinvastaisia rooleja? Mutta
luoja, ei... Mitä minä teenkään? Suokaa anteeksi, annoin
itselleni luvan kiellettyyn. Parempi on sinunkin lähteä muihin
askareisiin, liikkumaan, laulamaan, tanssimaan, mitä vain! Hyppiä
vaikka x-hyppyjä mieluummin kuin lukea tätä turhanpäiväistä
kipuvuodatusta. Sehän voi vaikka tarttua. Mene siis ja unohda
lukemasi. Off-nappi on yhteinen pelastuksemme. Painakaamme sitä ja
unohtakaamme keitä olemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti