Yksinäisten satakielten laulaessa
puikkelehdin kyynelkoivupalatsissa
mutta kuinka nämä tippuvat pisarat
harvinaisuudessaan tekevät onnelliseksi
minun maassani
Piilossa asuu taika
murtumaton kotitae
Kauneus on jälleen elementissäni
ja kyyneleet kasvavat miettiessäni
kuinka murrunkaan ensi talvena
Uusi vanhani
Ymmärsin sammalen elävän
ensimmäistä kertaa suonissani
sen tuntevan
kuulevan ajatukseni
kimallesoinnut lammesta
Vanhojen henkien
kuulen kuiskailevan
korvani juuressa
ne muistuttavat
kuinka piiloissani kaipaukseni
saa täyttymyksensä
tuomen tuoksusta
Ja me laulamme
kuinka haurauteni
onkaan sinusta kaunista
harmoniani
Perijä
Älä kuuntele noita kieliä
jotka minua niin kovin parjaavat
sulje korvasi noilta hymyiltä
sillä meidät sumulapset
he rakastavat kuoliaiksi
tukahduttavat jumalat sisältä
nauravat maailmamme
ja muistammehan lähtökohtamme
oikeudenhakijoina
äläkä siis näe
mestauspölkkyä vaaleanpunaisena
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti