Lupailin Adaralle Potter-ficciä Sirius Mustasta ja lupaukseni myös täytän. Luvassa siis Sirius/Narcissa(/Lucius)-ficci á la Belsissa.
***
En ollut osannut kuvitella, miltä tuntuisi nähdä sinut jälleen vuosien jälkeen. Ihmiset sanovat, että ensirakkauden näkeminen edes vilaukselta tuo mieleen kasapäin kauniita muistoja, joille saattaa pikkuisen ehkä naurahtaakin. Ennen raskaatkin asiat tuntuvat kepeiltä, kun vanha aika on jätetty taa ja kummallakin on uusi elämä elettävänään. Niinhän se varmaan pitäisi mennä. Minun tuntemukseni olivat kuitenkin hyvin erilaiset nähdessäni sinut sinä päivänä, kun saatoin Harryn laiturille. Ainut etuni oli, ettet tunnistanut minua hahmoni vuoksi, etkä voinut nähdä heikkouttani sen vuoksi. Niin, ethän sinä koskaan oppinut tuntemaan minua edes sen vertaa, että tietäisi minun olevan animaagi.
Voi miten katkera minä olinkaan noiden ajatusten tulviessa mieleeni. Sinä et koskaan oppinut tuntemaan minusta kuin uloimmat kerrokset ja se tuntui kovin väärältä. Minäkään en saanut koskettaa kuin osaa sinusta, vain sen verran, että opin rakastamaan sitä. Sen verran, että ymmärsin sinun olevan aivan toista kuin muut naiset. Se kaikki tuntuu niin hyödyttömältä nyt kun olen saanut vain kipua vastineeksi sydämeni avaamisesta. Miksi meidän koskaan täytyi päätyä toistemme vierelle, kerran tarkoitus oli vain repiä meidät irti? Miksi minun täytyi koskaan tavata sinua?
Tiedän, mitä tunsimme silloin, mutta mitä sinä tunnet nyt? Mitä sinä ajattelet minusta tänään? Että olen säälittävä, Azkabanista karannut syöpäläinen? Vai ajatteletkohan sinä minua enää ollenkaan? Olenko sinulle vain kasa kuihtuneita muistoja? Muistatko ollenkaan salaista suhdettamme silloin, kun sukumme vielä sieti minua silmissään? Käykö mielessäsi ikinä ne ajat, kun yritimme epätoivoisesti jatkaa tapailuamme huolimatta siitä, että minut oli jo poltettu sukutaulusta? Entä kadutko sinä koskaan niitä vastuun sanoja, jotka heitit tylysti vasten kasvojani, vaikka silmäsi olivat itkuiset?
Minä rakastan sinua yhä, niin valitettavaa kuin se olikin. Kukaan nainen sinun jälkeesi ei ole merkinnyt minulle mitään. He ovat olleet vain siteitä haavoilleni, suukapuloita, jotka pitivät huolen, ettei ulkomaailma kuule huutoa. Se kuulostaa omiinkin korviini uskomattomalta: Sirius Mustako rakastanut nuoruutensa rakkautta koko ajan? Tyttöä, jonka seurassa ehti viettää vaivaiset kaksi vuotta? Tyttöä, joka ei välttämättä enää ollut kuin kaukainen kaiku valokuvista.
Sinua paholaista, joka valitsit Luciuksen, vaikkei rakastanut tätä. Minä olin se, jota sinä koko ajan rakastit, mutta silti annoit sen lipevän paskiaisen ottaa itsesi. Olen ajatellut sitä liikaa, pääni puhki suorastaan. En voi ymmärtää, kuinka kukaan voi vaihtaa onnensa asemaan. Asemaan, joka ei sisällä kuin teeskentelyä ja puristaa kantajansa rautaisen kuoren sisälle.
Olkoot sitten niin, Narcissa, jos sinä sitä haluat. Pidä asemasi ja typerä miehesi jalokivineen. Olen pärjännyt tähänkin asti hyvin ilman sinua niin miksen pärjäisi vastedeskin. Voit aivan rauhassa jäädä rauniona jäisen kuoresi sisään. Sen, joka ei anna sinun edes mädäntyä rauhassa. Luonteesi kuihtuu ja se mitä sinussa rakastin saattaa olla jo kuristettu kuoliaaksi. Myös ulkokuoresi alkaa jo rapistua, yksittäisiä juonteita näkyy jo, vaikka kovasti yritätkin niitä peittää. Pian sinulla ei enää olekaan muuta kuin asemasi, toivottavasti olet siihen tyytyväinen, sillä onnellinen sinä et koskaan tule olemaan.
***
Oli pyöristyttävää kuulla, että sinä olit ollut laiturilla saattamassa Potterin poikaa. Oli typerää ajatella, että saisit suojaa naamiostasi, sillä kaikki tietävät salaisuutesi. Ovat tienneet jo pitkän aikaa. Mitä typeryyttä, Sirius, luuletko tosiaan, ettei hahmoasi tunnisteta? Meillä on vanha ystäväsi, se likainen rotta, joka oksettaa yhtä paljon kumpaakin puolta. Hän kaikessa petturuudessaan on kertonut meille sinun kyvystäsi muuttua, eikä se ole mikään salaisuus enää. Otit jälleen typerän riskin, lapsellisen askeleen, vaikka olet jo aikuinen mies.
Olet minulle vain kaukainen muisto, mutta silti ajattelen joskus vieläkin välillämme tapahtuneita asioita. Naiivia rakkauttamme ja luuloja siitä, että se kestäisi. Minä tiesin alusta asti, ettei niin ollut tarkoitettu. En koskaan ajatellut, että viettäisimme loppuelämämme käsikkäin, vaikka sinulla oli siitä selkeä visio. Minulla ei vain ollut sydäntä kertoa sinulle totuutta, kaikkia vanhempieni suunnitelmia ja omia orastavia tunteitani Luciusta kohtaan.
Sinä olit minulle nuoruuteni tuki ja turva. Pitäessäni kiinni sinusta, pidin kiinni myös lapsuudestani eikä minun tarvinnut kohdata aikuistumisen karikoita. Tiesin, että elämäni olisi muuttuva, mutten osannut päästää irti vanhasta. En uskaltanut tehdä sitä, mikä oli välttämätöntä. En, vaikka minuun sattui joka kerta sanoessasi sitten kun. Minä tiesin, ettei mitään suunnitelmistasi asioista tulla kokemaan ja tavallaan olin itsekin pahoillani siitä.
Me emme kuitenkaan olleet tarkoitettu toisillemme, ymmärsin sen koko ajan. Minä olen hillitty ja järkevä, osittain hieman arkakin. Sinä olet seikkailullinen, vastuuton ja uskomattoman jääräpäinen. Niin on aina ollut, eikä se ole hyvä yhtälö. Olisimme saaneet aikaan vain kaaoksen, mutta et sinä osannut ajatella sellaista.
Et ehkä usko sitä, mutta minä olen nyt onnellinen. Sinulle asema ja sen korostaminen olivat aina vain pahasta, mutta minulle ne ovat kunnia-asia, enkä voisi elää itseni kanssa jos pettäisin ne. Lucius jakaa ajatusmaailmani ja olen suunnattoman kiitollinen siitä, että minulla on hänet. Minä todella rakastan häntä, vaikket sinä sitä saatakaan uskoa, kun näit vain mieheni negatiiviset puolet.
Minä todella toivon, ettet sinä ole enää katkera tapahtuneesta. Haluaisin muistaa sinut kauniina asiana menneisyydestä, mutta vihasi saa minut muistamaan vain pahat kokemuksemme. Vaikka arvomaailmasi ja ystäväsi ovat minulle kuraa, niin en halua ajatella sinusta niin. Olisin onnellinen, jos voisit antaa minulle anteeksi välttämättömyyksiä, jotta voisimme vihdoinkin päästää irti menneestä ja olla kumpikin onnellisia omilla tahoillamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti