Minulle on iskenyt joku Harry Potter- fanficion kausi päälle. Tässä siis jälleen yksi kyseiseen fandomiin liittyvä teksti. Ficci ei sinänsä ole kauhua, mutta sijoitin tämän nyt siihen genreen, kun jotakin kauhun piirteitä tässä kuitenkin on havaittavissa. Esimerkiksi se, että päähenkilö on mieleltään täysin sairas. Lisäksi Druellan ajatuksista voi poimia erään kauhistuttavan oivalluksen, jos ymmärtää tutkailla tekstiä tarkkaan. Se on käsittääkseni aika vaikeasti ymmärrettävissä, mutta on kuitenkin. Olen suunnitellut tekeväni tähän toisenkin osan, jossa tuo oivallus on keskeisessä asemassa.
***
Räps, räps, räps, kuvasarjat hyökkäsivät Druella Mustan mieleen: Cygnus ikinuoren Violetta Malfoyn vierellä, Cygnus nuoren neiti Yaxleyn vierellä, Cygnus lukuisten naisten ympäröimänä. Kymmenien nuorempien naisten, joiden persikkaihot olivat myrkkyä Druellan verkkokalvoille. Hän oli jo muutamia vuosia sitten ohittanut tuon vaiheen ja nyt kasvoilla irvisteli jo jokunen ryppy. Ne pystyi peittämään meikillä lähes näkymättömiin, mutta nainen tiesi, ettei olisi enää montaa vuotta kun ne näyttäytyisivät muillekin. Silloin hän olisi virallisesti aikansa elänyt rumilus.
Cygnus oli myös huomannut hänen ikääntymisensä. Yhteisiä öitä ei enää juuri vietetty. Toki aviomies makasi vaimonsa vierellä, ei hän ollut nukkumapaikkaansa vaihtanut, muttei koskenut enää sormellakaan naiseen. Niinpä seksielämä oli kuihtunut olemattomaksi entiseen loistoon verrattuna. Druella oli varma, että se johtui hänen ulkonäöstään. Cygnus oli aistinut hänen vanhettumisensa, vaikka vaimo peitti kasvonsa meikillä yöksi jopa perinpohjaisemmin kuin päiväksi. Mikään ei kuitenkaan auttanut ja naisen olo oli toivoton. Hän ei voinut tehdä hiljalleen kauniista karmaiseviksi muuttuville kasvoilleen mitään. Cygnus katsoi häntä kaikesta työstä huolimatta inhon ilme kasvoillaan. Ei ollut seerumia, joka olisi pysäyttänyt vanhenemisen ja korjannut jo syntyneet vauriot. Druella ei voinut tehdä miehensä kasvavalle inholle muuta kuin lisätä peiteainetta kasvoilleen. Se teki hänestä ehkä hieman elottoman näköisen, vähintään nukkemaisen, mutta iho oli sileä ja vanhuuden vaikutukset vaikeammin havaittavissa. Sehän oli tärkeintä. Druella ei nimittäin todellakaan halunnut tietää, miten inhoavaan irvistykseen aviomiehen kasvot olisivat vääntyneet jos maski oltaisiin viety vaimon kasvoilta.
Toki Druellan ulkonäköä yhä ylistettiin muilta tahoilta, mutta se tuntui merkityksettömältä, suorastaan valheelta, kun nainen tiesi kasvojensa todellisen olemuksen. Hienostuneen kalpea iho, paksut lähes mustat hiukset ja kissamaiset, pikimustat silmät eivät tuntuneet miltään juonteiden rinnalla. Kauniit piirteet hukkuisivat niiden sekaan tuota pikaa. Painovoima alkaisi pikkuhiljaa vaikuttaa hänen ruumiiseensakin ja niin selkä vääntyisi irvokkaasti etukenoon ja rinnoista tulisi vain kaksi velttoa rasvapussia. Silloin hän olisi todella ruma, kauhistuttava irvikuva itsestään. Druella ei voinut sallia sellaista. Siksi hän päivittäin harjoitti selkänsä lihaksia tuntien ajan. Siksi hänellä oli erilaisia maltaita maksaneita laitteita, mutta hyvin kivuliaita laitteita, joiden sanottiin pitävän ryhti hyvänä vanhoilla päivilläkin. Mutta Druella tiesi, ettei sellainen riittäisi Cygnukselle, joka keskusteli vilkkaasti nuorien Parkinsonin sisarusten kanssa. Mitä lie hänelläkin mielessään. Oletettavasti jotain sellaista, mitä hän ei vaimoltaan huolinut. Vanha ei koskaan näyttäisi nuorelta, vaikka oikoisi päällimmäiset virheet olemuksestaan.
Niinpä Druella oli hukassa. Läheisestä peilistä hän näki silläkin hetkellä itsensä ja saattoi paikantaa juonteensa, vaikkei niitä meikin alta nähnytkään. Hänen olisi etsittävä jotain lopullisempaa. Cygnus tiesi totuuden hänen vanhuudestaan maskin alla, mutta jos sen saisi jotenkin muutettua, niin mies saattaisi ehkä rakastaa häntä jälleen. Olisi löydettävä keino, jolla pysäyttäisi ajan vaikutukset ruumiiseen. Tapa, jonka avulla hän jonakin päivänä saattaisi kuolla kauniina.
Minä nyt päätin kommentoida tähän yhteen kaikista noista kolmesta fanfictionista, mitkä olet kirjoittanut. (Ryhdyin niinkin kunnolliseksi, että kirjoitin tämän aluksi wordiin, vaikka epäilin kyllä vahvasti, ettei se onnistu, kiitos taitamattomuuteni uuden koneen kanssa.) Mutta näin aluksi, kiitoksia todella paljon kaikista kolmesta lukukokemuksesta. Pidin niistä kaikista hyvin paljon ja toivon, että ficcausinnossasi kirjoitat lisää.
VastaaPoistaAloitetaanpas tuosta Sirius ja Narcissa –ficcistä. Kiitoksia todella paljon tuon kirjoittamisesta, siihen oli ehkä kaikista helpointa, kun hahmot olivat kaikista tutuimpia. Ficci ilahdutti minua, vaikka se ei ollutkaan kovin iloinen tai kevyt. Oli ihan jännittävää lukea Narcissaa ja hänen omia ajatuksiaan, tämä taitaa olla ensimmäinen ficci, jossa kuulen hänen ajatuksiaan. Päällimmäisenä tunteena nyt lukemisen jälkeen on sääli Siriusta kohtaan, kun tämä on jäänyt haikailemaan sellaisen suhteen perään, joka oli enemmänkin yksipuoleinen, kuin sellainen, mitä tämä olisi toivonut. Tavallaan sitä ymmärtää myöskin Narcissaa (oli muuten yllättävää tajuta, että onnistuin myös ajattelemaan vähemmän puolueellisesta kulmasta ja ymmärtämään myös Narcissaa), sitä, miksi hän jätti Siriuksen ja miksei hän mieti niitä yhteisiä aikoja kaihoten. Mutta niin, jos jättäisi nyt tämän analysoinnin vähemmäksi … Mielestäni kirjoitit todella kauniisti. Tykkäsin myös todella paljon siitä, että toit esille kummankin puolet. Tällainen ”hiljainen yksinpuhelu” sopi todella hyvin tähän aiheeseen, vaikka en jotenkin voinut olla ajattelematta jossain vaiheessa, että ne olisivat olleet kirjeitä. No, tuskinpa siitä hirvittävästi haittaa oli.
Seuraavana olikin sitten Primadonna. Minusta oli mukava saada lukea Daphnesta, kun sinun toisessa ficissä hän on ollut hieman liian ylihysteerinen ja no, sanotaanko, että primadonna, jotta häntä olisi voinut pitää hirvittävän tykättävänä hahmona. Kieltämättä tämä ficci ei hirvittävästi nostattanut pisteitä Daphnea kohtaan, vaikka auttoi kuitenkin ymmärtämään tyttöä ja hänen käyttäytymistään. Minusta Daphne on aika ristiriitainen hahmo. Hän on tavallaan varma itsestään, tietää olevansa kaunis ja ajattelee, että on automaattisesti parempi kuin hieman syrjään vetäytyneempi siskonsa. Toisaalta hän on kuitenkin epävarma, etenkin kun huomaa, että alkaa menettää valtaansa aiemmin seinäruusuksi tyytyneelle siskolleen, ja näyttää siltä, että hän itsekehuilla yrittää pönkittää itsetuntoaan. Mutta, tämä oli hyvin mielenkiintoinen ficci. Minä tykkään lukea esimerkiksi Jane Austenia ja kumppaneita juuri tällaisten ”menisinkö tämän miehen kanssa naimisiin vai tämän” –ongelmien takia. Toki tässä oli hieman järjellisempiä perusteluita, kuin hupsujen ylhäisnaisten kirjeissä, siitä plussaa Daphnelle. Pitää vain toivoa, että Daphne onnistuu pysymään kannassaan ja olemaan edes hieman onnellinen.
VastaaPoistaTiedätkö, minulle tuli tuosta kolmannesta mieleen heti ensimmäisenä (kun olin lukenut ensimmäisen kerran tuon lävitse) se elokuva naisesta, joka kylpi neitsyiden veressä pysyäkseen kauniina. Tai jotenkin se liittyi kauneuteen … En ole katsonut nimenomaista elokuvaa, mutta se tuli mieleen. Enpä kuitenkaan usko, että elokuvan naikkosen päähänpisto (ainakaan toivottavasti) liittyy tähän ficciin. Olen kuitenkin aika pettynyt itseeni, kun monen lukukerran jälkeen en löydä oivallusta tai ainakaan ymmärrä sitä. Päädyn siis kommentoimaan tarinaa ilman olennaista pointtia, höh, kuulostaapas typerältä. Minusta on kuitenkin todella surullista, että vanhuutta pidetään noin ikävänä asiana, etenkin kun tämä päähenkilö ei ole ilmeisestikään hirvittävän vanha, jos ryppyjä ei vielä paljon näy. Toki se on ymmärrettävää, ottaen huomioon että Druella on sairas mieleltään. En tiedä sitten, että onko mies vain yksinkertaisesti lakannut rakastamasta naista juuri sen takia, että tämä yrittää poistaa oman minuutensa kaiken maailman seerumeilla ja aineilla ja muuttaa itsensä ikikauniiksi nukeksi, eikä Druella sairaudessaan voi sitä huomata. Mutta, toivottavasti kirjoitat toisen osan, sillä tämä jää oivallus jää minua vaivaamaan, jos en kykene selvittämään sitä itse.
Voi, kiitos pitkästä kommentistasi, Adara! Olen erityisen iloinen, että miellyit Sirius/Narcissa-ficciini, kun sinun toiveestasi Siriuksesta kuitenkin kirjoitin. Oli hienoa huomata myös se, että ymmärsit Narcissankin kantaa, vaikka Sirius oli se, kenestä halusit lukea. Hienoa analyysiä niin tämän kuin Primadonnankin suhteen!
VastaaPoistaToki myös Hirviö-ficcini. Siitä tosin haluan sanoa enemmänkin. Samankaltaisuuksia mainitsemaasi neitsyiden veressä kylpeneeseen naiseen, Erzsebet Bathoryyn tosiaan löytyy, vaikken ajatellutkaan Druellan mielenvikaisuuden ilmenevän muita murhauttamalla.
Analyysisi Cygnuksen syistä Druellan inhoamiseen on täysin oikea. Ei kyseessä ole naisen vanheneminen vaan hänen sekopäisyytensä ja miehen rakastaman Druellan katoaminen. Toki jokainen saa olla asiasta mitä mieltä haluaa, mutta kirjoittajana ajattelen näin.
Jossakin vaiheessa varmasti kirjoitan tähän sen jatkon, ole siis tarkkana!