Lihan lakien tuolla puolen

Viimeisen tornin huipulla

Lapsesi raiskasivat jumalani

polttivat merkkinsä veljiini, sisariini

tuhkansa sirottelivat kätösiini

haavoihini sitoivat häpeän

Nyt karnevaalit mielipuolten

tulkitsevat loppuansa

kirouksensa kokoavat

omaan ansaansa lankeavat

Muttei hymy nouse huulilleni

ei koston mahla maistu

eikä itsesyöjäkäärmeen

nahka koskaan uusiudu

Tuhkan peittämä maa

vain laajenee laajenemistaan

ja ajan kanssa myös sinut

paikoillesi puuduttaa

Ykseys

Olen istunut tässä hetken ja ikuisuuden

lumoutuneena tanssista veden ja tulen

käsilläin askeleit muovannut                             

katseellain toistoja vanginnut

ja nähnyt, kuinka luonti ja kuolema

ovat vain paikkoja verhossa

Minä olen pienin pisara

ja suurin meri

hiekanjyvä

ja valtavin manner

Sinä, olet tuulenhenkäys

hurrikaani

kipinä

ja liekkimeri

Ideamaailma

Minä elän siitä kirkkaudesta

jonka löytää syvimmästä unitunnelista

varkain, muttei koskaan sattumalta

kaiken eletyn toiselta puolelta

Sillä minun juureni eivät ole täällä

kivessä, hiekassa, eivät lihassa

Ja kun katsot kasvoihini

näet vain heijastukseni

sen toisen maailman kauneudesta

Henki nimeltä Ilta

Tähän metsään minä palaan

aikojen kuluessa aina uudestaan

sillä tällä mättäällä minä olen

kerran kivunnut ajasta ikuisuuteen

Hämärä on minussa jälleen

haikeaa kehtolauluaan hyräilee

ja raskaan kauniista elämästä tunnen

syleilyn aikaan unohtuneen

Sielunväre

Kauan sitten kertoi nimi kohtalon

oli enne, lupaus vankkumaton

salakäytävä sieluun

ja syvin meissä

eli sen kirjaimissa

loitsittuna väreili

Siis kerro nimesi vaivihkaa

rivien väleistä, kuiskaa se hiljaa

Mutta älä koskaan kerro suoraan

vain näkijäsydämille vihjaa

ja samposi salat avaa