Viimeisistä päivistä ensimmäinen

Kiertokulku

Sade, ota tuskani

matkaseuraksesi maahan

revi pahat mielitekoni

viheliäiset ajatukseni

kivien kiirastuleen

valtakuntaan maanalaiseen

Murikat, ne saastan nylkekööt lapsistani

mielen kirkkaaksi takokoot

eroosion sepät kourissaan

armottoman oikeudenmukaisissa

alisen alasimissaan

Ja kun viimeinen viheliäinen

miete, musta paholainen

on verensä puhtaaksi vuodattanut

on aika nousta takaisin taivaalle

luokseni pilvien päälle

- uusi sade koittakoon

Kahle se on kultainenkin

”Sinussa on enemmän

enemmän hulluutta

kuin annat ymmärtää”

hän sanoi murhe mielessään

Kahleensa niin raskas

nilkassani lepää

mutta muuta ei raukka näe

kuin kiillon kullan häviävän

Eikö kuule lauseita lausumiaan

hän joka tietää, muttei ymmärrä

vaan kiinni tarttuu tyhjyyteen

mahdotonta yrittää, syö itseään

Liukuhihnalla

Kuinka onkaan maailmamme

kivisen armoton ja eloton

ja ihmiset kellot kaulassaan

jatkuvasti laahustavat

viimeisillä voimillaan

Ei paratiisia, harmoniaa

kuitenkaan löytynyt koskaan

oli tuhoon tuomittu tiemme

jo alkusointuja luodessamme

Vain sattuman pakosta

polkevat jalkamme tomussa

joksi ne jokin päivä ovat tuleva

tiedottomuuden hiekaksi

tietämättömien jalkoihin

Tarinat vain tomua

Lehteni vaahteroissa nuutuneet

on joki seisahtunut

pelloilla heinä lakastunut

huutanut kuin ruusut hallayönä

Kuninkaallisessa vuoteessa

lakanat haisevat homeelta

ja valtaistuinsalissa

hiljaisuus on laskeutunut

Ei kuulu enää rahvaan itkua

ei rukouksia hovineitien

vaienneet ovat kysymykset lapsien

surina raatokärpästen

Maalaukset pölyttyneet nurkissa

kertovat menneiden päivien loistosta

Nyt ovat ne vain kuvakudosta

on kuolema saapunut Camelotiin