Nauttikaa, kärsikää ja ennen kaikkea ihmetelkää. Tämä on oudointa paskaa ikinä. En edes itse tiedä, mihin tämä on menossa.
***
Lähetettyäni kirjeen lähdin käyskentelemään linnan käytäville. Oloni oli hieman levoton, enkä oikein osannut pysyä paikoillani. Ajatukset hakkasivat päässäni kiivasti, vaikka oloni olikin vapautuneempi kuin aiemmin. Kaipasin kovasti neuvoja. Oli jälleen sellainen hetki, jolloin ikävöin vanhempiani. Toivoin, että minulla olisi äiti tai isä, jonka luokse voisin mennä ja kuulla hänen kantansa. Tarvitsin lisää näkökulmia, sillä koin etten voinut omieni pohjalta ruveta ratkaisemaan mitään.
Huomaamattani päädyinkin linnan aulaan, jossa komeilivat jättimäiset maalaukset kummastakin vanhemmastani. Yleensä välttelin huonetta tualujen vuoksi, sillä en halunnut herättää kipeitä muistoja. Nyt kuitenkin pysähdyin äitini kultareunuksisen maalauksen eteen. Se oli korea, barokkilaiseen tyyliin maalattu teos. Äiti oli kuvattu koko pituudeltaan, sonnustautuneena koreaan, punaiseen leninkiin. Lämmin punainen toi mielenkiintoisen ristiriidan äidin kylmiin piirteisiin. Tukka oli omani tapaan korpinmusta, samoin kuin kulmat ja ripset. Mustat silmät tuijottivat katsojaa pisteliäästi ja suu oli tapansa mukaan tiukkana viivana. Sellaisena minä äitini muistinkin. En kovinkaan lempeänä, mutta omalla tavallaan mahtavana naisena.
"Mitä minun pitäisi tehdä?" kuiskasin kuin odottaen maalauksen vastaavan minulle,
"minä en yhtään tiedä mihin olen menossa. Auta minua."
"Häpeäisit! Mietitkö todella tahraavasi arvokkaan siniveresi maalaisaatelisella kuralla? Mitä sinusta on kasvanutkaan! Jos minä vielä eläisin, niin laittaisin pisteen tuollaiselle touhulle. Kuinka kauhistuttavaa, suorastaan katastrofaalista! Sinä olet nuori kuningatar, et mikään talonpoikaishempukka joka juoksentelee kaiken maailman renkien perässä! Tai niin minä ainakin luulin", saatoin kuulla äidin läksyttävän päässäni.
"Mutta äiti, minä olen niin onneton! Elämäni on ollut niin kauhistuttavan harmaata ja kurjaa. En tiedä, voinko enää koskaa rakastaa aviomiestäni samalla tapaa. Enhän minä voi jäädä, jos se tekee minut onnettomaksi! Eikö tärkeintä ole kuitenkin se, että olen onnellinen?" vastasin äänelle epätoivo omaani kuristaen.
"Kuningatarko olisi onneton! Ja pyh! On kiittämättömyyttä väittää, ettetkö olisi onnellinen. Olethan valtakunnan ensimmäinen nainen, joka saa kyllä kaiken tarvitsemansa, mitä ikinä keksiikään pyytää. Se pitää sisällään myöskin velvollisuuksia, joita vastaan käytöksesi sotii. Sinun pitää ymmärtää, että sinun asemassasi olevalla ihmisellä on tärkeämpiäkin asioita sydämellään kuin oma onnellisuus, ma chérie."
Pudistelin päätäni pettyneenä. Ei äidin neuvoista todellisuudessa olisi ollut mitään apua. Hän ei koskaan mielellään myöntänyt ongelmia, vaan mieluummin lakaisi ne maton alle. Sen lisäksi äiti oli aina pistänyt velvollisuuden onnen edelle. Hänen mielestään se oli kuningattaren tehtävä. Itse en ollut täysin samaa mieltä. Koin enemminkin, että jokaisen oli raivattava oma polkunsa itse ja löytää onni siinä samalla. Kellekään ei voinut osoittaa valmista tietä, vaan oli tärkeintä etsiä omaa onneaan. Joskus se saattoi löytyä mitä kummallisimmista paikoista.
A crow flew to me, kept its distance
Such a proud creation
I saw its soul, envied its pride
But needed nothing it had
A crow flew to me, kept its distance
Such a proud creation
I saw its soul, envied its pride
But needed nothing it had
Isäni oli aina ollut enemmän minun linjoillani. Hän ei painottanut velvollisuutta onnen yli. Sen vuoksi heillä olikin niin paljon riitoja äidin kanssa. Äidin mielestä oli ollut tärkeintä johtaa valtakuntaa ja näyttää muille miten pitävä ote parilla oli siitä. Isä oli myös pitänyt johtamista tärkeänä, mutta painottanut moraalista otetta ja onnellisuutta elämässä yleensäkin.
Niinpä siirryinkin isäni valtavan muotokuvan eteen. Kuninkaalla oli siinä yllään muhkea kärpännahkaviitta, päässään kruunu ja kädessään valtikka. Hän oli ollut hyvin kookas ja mahtava mies. Kuvassa miehellä oli itsevarma hymy leveillä kasvoillaan. Hän ei ollut ollut turhan vakava, mutta osasi kyllä suhtautua asioihin niiden vaatimalla otteella. Yleisesti isä oli ollut hyväntyylinen. Hän oli painottanut oikeudenmukaisuutta ja oli sen suhteen hyvin päättäväinen ja jopa tiukka.
"Kuinka sinä olet kehdannut pettää pelastajasi? Kuinka paljon hän onkaan sinun eteesi tehnyt! Mutta sinä et ole ollenkaan kiitollinen. Olet vain vaihtamassa heti ensimmäiseen onnenonkijaan, joka syöksyy paikalle. Tyttö pieni, sellaisia on pilvin pimein ja jos sinä lankeat heti ensimmäiseen niin en halua tietää, mitä sinusta tulee. Sinusta on kasvanut hyvin epävarma ja oikullinen nainen, enkä minä pidä siitä. Olisit edes luopunut asemastasi ja avioliitostasi ensin, ennen kuin alat suunnittelemaan uutta kumppanuutta. Tuo toimintasi on epäoikeudenmukaista, moraalitonta ja kaikille osapuolille tuskallista", jylisi puolestaan isän ääni päässäni.
Olin unohtanut isän ehdottomuuden ja tuomitsevuuden. Yleisesti lempeä mies saattoi muuttua hyvinkin jyrkäksi, kun joku uhmasi hänen arvojaan. Kuninkaan silmissä olisin tässä vaiheessa silkkaa kuraa. Kevytkenkäinen tytönletukka. Hänenkään avustaan ei siis olisi ollut apua tilanteessani. Turhaan minä sitä kaipasin. Kummatkin vanhempani olivat olleet omalla tavallaan hyvin jyrkkiä, eivätkä kovinkaan ymmärtäväisiä. Molempien päässä oli ollut selkeät visiot siitä, kuinka asioiden kuului mennä. Muita ratkaisuja he eivät koskaan olleet kelpuuttaneet.
An owl came to me, old and wise
Pierced right through my youth
I learned its ways, envied its sense
But needed nothing it had
Niinpä vetäydyin pois aulasta. Oli turhaa viettää siellä enää yhtään enempää aikaa. Tulisin vain auttamattoman surulliseksi yksinäisyydessäni ja avuttomuudessani. Minun oli vain hyväksyttävä orpouteni lisäksi se tosiasia, etteivät vanhempani olleet koskaan olleet mitään täydellisiä esikuvia. Eivät oikeastaan edes rakastavia ja ymmärtäväisiä suunnannäyttäjiä. Isä oli päässyt hyvin lähelle, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Sitä oli muutenkin varsin turhaa spekuloida. Vanhempani olivat kuolleet, eivätkä takaisin palaisi. En voisi kysyä heiltä neuvoa ongelmaani, eikä heidän mahdollisten mielipiteidensäkään pohtimisessa juuri ollut järkeä. Sainhan äsken todeta, etteivät ne todellakaan olisi olleet millään tavalla toivomani kaltaisia.
Don’t give me love, don’t give me faith
Wisdom nor pride, give innocence instead
Don’t give me love, I’ve had my share
Beauty nor rest, give me truth instead
Päätin, etten miettisi asiaa sen enempää vaan ottaisin hieman aikaa itselleni ikkunani ääressä. Ulkomaailman seuraaminen rauhoitti minua hieman. Silloin ei tarvinnut olla niin kiinni omassa tilanteessaan. Saatoin seurata lasten leikkiä, kyläläisten peltotöitä tai luontoa ilman häiriötekijöitä.
Niin ainakin luulin. Asettuessani ikkunani ääreen huomasin nimittäin ensimmäisenä alhaalla olevassa nuorisoporukassa Hänet. En tahtonut juuri sillä hetkellä tulla nähdyksi, joten vetäydyin sivummalle keskeltä suurta ikkunaa. Tarkoitukseni ei ollut mennä piiloon vakoilemaan häntä, mutta hän olisi varmaankin tullut luokseni, mikäli olisi huomannut minut. En kaivannut nyt seuraa. Halusin vain katsella ulkomaailman elämää yksinäni.
Yritin keskittää katseeni muualle, mutta se löysi kerta toisensa jälkeen tiensä tuohon nuorisoporukkaan. Vaikka minua hieman ärsyttikin rahvastytöjen äänekäs kikatus, säälittävä näyttävä keimailu ja yleinen typeryys niin en siltikään seurannut tapahtumia mitenkään sydän kurkussa, mustasukkaisuudesta pakahtuen. En vain kyennyt pitämään ajatuksiani erossa Hänestä, silloin kun hän tunki itsensä suoraan ikkunani alle. En oikein tiennyt, kuinka olisin siihen suhtautunut. Viimekertaisen keskustelumme sävy ja sitä seuranneet ajatukseni romantisoinnista kummittelivat päässäni yhä. Jokin osa minussa kaipasi etäisyyttä ja tahtoi jopa työntää toisen pois.
"Aah, näköjään sinun uljas prinssisi on löytänyt arvoistaan seuraa. Rahvastyttöjä. Kuinka suloista", naurahti ivallinen ääni takaani.
Mieheni saapui taakseni kietoen kätensä lanteilleni. Hän selvästikin nautti tilanteesta, enkä oikeastaan ihmetellyt sitä. Se oli kuitenkin vähemmän herkullinen kuin mitä mies oletti. Olin vapauttanut Hänet kaikista siteistä minua kohtaan, joten nuorukaisen käytös oli aivan oikeutettua. Mieheni ei siis päässyt seuraamaan tilannetta, jossa narautin petturikeikarin rysän päältä.
"Minä annoin Hänelle luvan muihin naisiin. Ei hän ole velvollinen odottamaan minua. En voi kieltää Häneltä läheisyyttä ja muuta sen kylkiäisenä tulevaa, kun itse kuitenkin asun yhä saman katon alla sinun kanssasi. Sellaisessa tilanteessa yksinäisyys voi olla varsin musertavaa. Hyvä vain, jos hän saa hieman muuta ajateltavaa", selitin ja oletin toisen närkästyvän ilonsa pilaamisesta.
Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän purskahti äänekkääseen, hieman vahingoniloiselta kuulostavaan nauruun. En ymmärtänyt, mikä tilanteessa oli niin kovin huvittavaa. Se vaivasi minua, sillä en tiennyt nauroiko mieheni minulle vai Hänelle. En tosin osannut sanoa, kumpi loppujen lopuksi olisi parempi vaihtoehto.
"Vai että annoit sinä luvan sellaiseen. Tavallaan osasin kyllä odottaa sitä. Hän oli varmasti pöyristynyt, kun et olekaan mustasukkaisuudesta kipeä?" toinen kysyi naurunremakasta toivuttuaan.
"Kieltämättä hän oli yllättynyt. Eikö se kuitenkin ole aika ymmärrettävää? Hän ei varmastikaan olisi odottanut minun kehottavan häntä tapaamaan muita naisia. Äkkiseltään ajateltunahan se on aika mieletöntä", selitin hieman puolusteleva sävy äänessäni.
"Niinkö? Minusta tuntuu, että hän vain yllättyi kovin, kun maailmasi ei pyörikään hänen ympärillään. Ehkä ihan hyvä, että annoit hänelle tällaisen vapauden. Nyt näemme, mitä hän on miehiään", toinen sanoi hieman turhan hilpeään sävyyn.
"Minä sanoin jo sinulle, ettei minua haittaa muut naiset. Tehkööt mitä tykkää, se ei ole minun asiani", tiuskaisin.
Olin varsin ärtynyt mieheni sanoista. Kumppanini halusi tietenkin nähdä Hänet niin huonossa valossa kuin oli mahdollista, se oli ihan ymmärrettävää. Hän voisi silti olla esittämättä kärkkäitä mielipiteitään minulle. Miehen perusteet niille eivät olleet parhaita mahdollisia, vaan niissä oli ammottavia aukkoja. Ymmärsin kyllä toisaalta, miksi hän ajatteli kuten ajatteli. Ulospäin Hänen käytöksensä saattoikin olla kovin epäilyttävää, mutta minun silmiini se ei ollut sitä. Mieheni ei tuntenut Häntä, ei ollut kuullut Hänen puheitaan ja tarinaansa. Minä ymmärsin toisen motiivit kyseenalaisillekin teoilleen ja ajatuksilleen, eivätkä ne siten näyttäneet niin pahoilta kuin ulkopuolisen silmin olisivat voineet.
"Eivätkö haittaa? Ehkä eivät nyt, mutta mietihän asiaa hieman pidemmälle. Tuntuisiko sinusta hyvältä olla hänen kanssaan tietäen, ettei hän edes jaksanut odottaa sinua ilman jonkun toisen naisen sylin lämpöä? Eikö sinusta tunnu pahalta ajatella, että sillä aikaa kun sinä kärsit täällä vaikeiden ajatuksien kourissa, hän vehtaa jossain porttolassa rahvasnaisten kanssa?" kumppanini esitti.
Hänen silmissään oli yhä se vahingoniloinen kiilto, mutta tiesin toisaalta miehen olevan myös tosissaan. Nämä ajatukset eivät olleet ainoastaan itsekästä kieroilua ja manipulointia, vaan hän oli todella miettinyt tilannetta kannaltani. Kyllähän asia kuullosti pahalta, kun sen noin esitti. Mutta minä tiesin, ettei Hän mitenkään nauttinut tilanteestaan. Ei tämä odottelu ollut hänelle mitään iloisen rellestämisen aikaa. Nuorukainen haki toisia naisia nimenomaan pahaan oloonsa, yksinäisyyteen ja epävarmuuteen. Kieltämättä ajatus jäi silti mieheni sanojen jälkeen vaivaamaan minua. Järjellä ajateltuna olisin voinut vain ohittaa asian, mutta mieheni oli iskenyt suoraan kuninkaalliseen ylpeyteeni. Eikö kuningatar ollut riskin arvoinen? Pienen odottelun? Oliko Hänellä niin suuri tarve rahvasnaisen syliin, että se kummiteli hänen mielessään jopa silloin, kun miehelle oli avautunut mahdollisuus saada kuningatar?
All your love is a lie,
You're one-night butterfly
Hurt me, be the one
Whoever brings the night
"Ajatus ei ole mukava, mutta kestän sen kyllä", totesin, mutta nyt hieman epävarmana.
"Katsohan nyt häntä. Katso häntä noiden likaisten hupakoiden kanssa. Jos sinua ei haittaa ajatus toisista naisista, niin ajattelepa vielä hänen suosimaansa laatua. Miksei hän yrittänyt jotain parempaa kuin tavallisia talonpoikaistyttöjä? Koska se on vaikeampaa. Koska nuo työt ovat helppoja saavuttaa. Hänellä ei ole tasoa. Katso nyt noita naisia. Tuntuisiko sinusta hyvältä ajatella, että hän on ollut sekä noiden kuvottavuuksien, että sinun kanssasi?"
Katsahdin jälleen alas. Mieheni ei ollut täysin väärässä. Tytöt eivät olleet aivan kamalimmasta päästä, mutta epäilemättä pesunkestävää rahvasta, hyvin arkisia enkä osannut sanoa, voisiko heitä kutsua edes sieviksi. Tiesin itsekin olevani heitä paljon, paljon halutumpi vaihtoehto varmaan kenen tahansa silmissä. Ei kuitenkaan ollut minun tehtäväni arvioida Hänen naisiaan. Mielytymykset olivat erilaisia ja nuo mitäänsanomattomat hupakot saattoivat Hänen mielestään olla vaikka kuinka kauniita ja kiehtovia. Saatoinko silloin sanoa, että hän olisi jollain tapaa vajonnut alas? Se oli hankala kysymys. Samaan aikaan se oli ajatuksena kovin pinnallinen. Huolimatta asemastani, älykkyydestäni ja ulkonäöstäni, en tiennyt saatoinko sanoa olevani noita ihmisiä parempi.
Vaikka olisinkin, ei se tarkoittanut, että minulla olisi oikeus halveksia Hänen tekemisiään heidän kanssaan. Eivät he kuitenkaan Häneen tartuttaisi mitään hirvittävää tautia, joka merkkaisi minutkin alhaiseksi rahvasnaiseksi, jos päätyisin Häneen. Mitä haittaa minulle siis voisi olla siitä, että Hän olisi heidän kanssaan? Ulkopuoliset voisivat ehkä pitää minua alhaisena, mutta he tulisivat ajattelemaan minusta muutenkin hyvin mielenkiintoisia asioita, jos lähtisin linnasta Hänen matkaansa. Tuskin sellainen asia kuin nuorukaisen vanhat naisjutut painaisi vaa'assa silloin kovinkaan paljoa.
"Myönnettäköön, että ajatus inhottaa minua hieman. Mutta ehkä kykenen elämään sen kanssa. En voi nyt ajatella vain itseäni. Kun asia ei minuun varsinaisesti satu, niin en viitsi sitä kieltää. Eikä minulla oikeastaan ole siihen edes oikeutta", vastasin katsomatta kumppaniani silmiin. En halunnut hänen näkevän päässäni liikkuvia ajatuksia.
"Minä en hänen tilanteessaan kyllä vilkaisisikaan muihin naisiin. Minun mielestäni tuo käytös kertoo jotain hänen tunteidensa voimakkuudesta sinua kohtaan. Se, että hän edes haluaa tehdä niin", toinen totesi irroittaen otteensa minusta ja astuen hieman kauemmaksi. Ele kertoi hänen olevan tekemässä lähtöä. Ehkä ihan hyvä niin, sillä keskustelumme oli ollut kovin hämmentävä.
Kiinnitin kuitenkin enemmän huomiota hänen sanoihinsa, sillä niissä oli hyvin paljon mietittävää. Hänen sanansa saattoivat kyllä olla vain yritystä saada kilpailija huonompaan valoon minun silmissäni. Toisaalta pystyin kyllä kuvittelemaan, ettei mieheni todella Hänen tilanteessaan koskisi muihin naisiin. Hän ei ollut osoittanut kiinnostusta ketään muuta naista kohtaan niin pitkään aikaan kuin vain muistin. Erona heidän välillään tosin oli se, että mieheni oli jo ollut kanssani ties kuinka kauan ja hänellä tietenkin olisi vahvemmat tunteet minua kohtaan. Sitä en voinut tietää, olisiko hän vähemmillä tunteilla kaivannut muita naisia. Lisäksi heidän persoonissaankin oli asiaan littyviä, hyvin olennaisia eroja. Miehelläni ei ollut hirvittävää tarvetta läheisyydelle ja hän pärjäsi yksinkin. Hänen kilpailijallaan sen sijaan tuntui olevan luonnostaan suuri läheisyydentarve ja yksinolo tuotti vaikeuksia.
"Minä mietin asiaa. Pointtisi eivät olleet pelkästään huonoja", myönsin seuraten katseellani ulkona oleskelevan porukan ilonpitoa.
"Hyvä niin. Älä ole sokea sen miehen tempuille. Hän on hyvin helposti luettavissa, jos vain haluat avata silmäsi", mies totesi, eikä jatkanut aiheesta enää sen enempää,
"olen muuten suunnitellut jotain varallemme illaksi. Voisitko tulla kello kuudeksi ruokasaliin?"
"Eiköhän se sovi, ei minulla muutakaan ole", totesin kohauttaen olkiani.
Ajatukseni olivat kuitenkin aivan muualla kuin illastamisessa. Viime päivinä olin saanut niin paljon uutta ajateltavaa. Haavekuvani ulkomaailmasta ei ollut enää läheskään yhtä puhdas kuin mitä se oli aikanaan ollut. Asiat olivat paljon, paljon monimutkaisempia kuin olin luullut, vaikken ollut missään vaiheessa pitänytkään päätöstä helppona. Olin saanut lisää aikaa valintaan, mutta myös punnittavia asioita putkahteli koko ajan lisää. Tuntui, että jatkuvasti ilmenevien, uusien ongelmien vuoksi haavekuvani lipui vain kauemmaksi ja kauemmaksi minusta. Sitä voisi pitää positiivisena asiana, selvyytenä tilanteeseen, mutta halusin pitää siitä vielä kiinni, edes hetken. En ollut valmis hyväksymään sen mahdottomuutta näin nopeasti. En saattanut ymmärtää, miksi unikuvani oltiin esitetty minulle ilmielävänä, mikäli sillä ei ollut mitään tarkoitusta. Sellainen minun oli löydettävä, ennen kuin voisin tehdä lopullisen ratkaisuni. Haluisin olla varma siitä, ettei minun kuulunut kulkea tuota tietä, ennen kuin sulkisin portit sen suulta.
Oh how I wish
For soothing rain
All I wish is to dream again
My loving heart
Lost in the dark
For hope I'd give my everything
An owl came to me, old and wise
Pierced right through my youth
I learned its ways, envied its sense
But needed nothing it had
Niinpä vetäydyin pois aulasta. Oli turhaa viettää siellä enää yhtään enempää aikaa. Tulisin vain auttamattoman surulliseksi yksinäisyydessäni ja avuttomuudessani. Minun oli vain hyväksyttävä orpouteni lisäksi se tosiasia, etteivät vanhempani olleet koskaan olleet mitään täydellisiä esikuvia. Eivät oikeastaan edes rakastavia ja ymmärtäväisiä suunnannäyttäjiä. Isä oli päässyt hyvin lähelle, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Sitä oli muutenkin varsin turhaa spekuloida. Vanhempani olivat kuolleet, eivätkä takaisin palaisi. En voisi kysyä heiltä neuvoa ongelmaani, eikä heidän mahdollisten mielipiteidensäkään pohtimisessa juuri ollut järkeä. Sainhan äsken todeta, etteivät ne todellakaan olisi olleet millään tavalla toivomani kaltaisia.
Don’t give me love, don’t give me faith
Wisdom nor pride, give innocence instead
Don’t give me love, I’ve had my share
Beauty nor rest, give me truth instead
Päätin, etten miettisi asiaa sen enempää vaan ottaisin hieman aikaa itselleni ikkunani ääressä. Ulkomaailman seuraaminen rauhoitti minua hieman. Silloin ei tarvinnut olla niin kiinni omassa tilanteessaan. Saatoin seurata lasten leikkiä, kyläläisten peltotöitä tai luontoa ilman häiriötekijöitä.
Niin ainakin luulin. Asettuessani ikkunani ääreen huomasin nimittäin ensimmäisenä alhaalla olevassa nuorisoporukassa Hänet. En tahtonut juuri sillä hetkellä tulla nähdyksi, joten vetäydyin sivummalle keskeltä suurta ikkunaa. Tarkoitukseni ei ollut mennä piiloon vakoilemaan häntä, mutta hän olisi varmaankin tullut luokseni, mikäli olisi huomannut minut. En kaivannut nyt seuraa. Halusin vain katsella ulkomaailman elämää yksinäni.
Yritin keskittää katseeni muualle, mutta se löysi kerta toisensa jälkeen tiensä tuohon nuorisoporukkaan. Vaikka minua hieman ärsyttikin rahvastytöjen äänekäs kikatus, säälittävä näyttävä keimailu ja yleinen typeryys niin en siltikään seurannut tapahtumia mitenkään sydän kurkussa, mustasukkaisuudesta pakahtuen. En vain kyennyt pitämään ajatuksiani erossa Hänestä, silloin kun hän tunki itsensä suoraan ikkunani alle. En oikein tiennyt, kuinka olisin siihen suhtautunut. Viimekertaisen keskustelumme sävy ja sitä seuranneet ajatukseni romantisoinnista kummittelivat päässäni yhä. Jokin osa minussa kaipasi etäisyyttä ja tahtoi jopa työntää toisen pois.
"Aah, näköjään sinun uljas prinssisi on löytänyt arvoistaan seuraa. Rahvastyttöjä. Kuinka suloista", naurahti ivallinen ääni takaani.
Mieheni saapui taakseni kietoen kätensä lanteilleni. Hän selvästikin nautti tilanteesta, enkä oikeastaan ihmetellyt sitä. Se oli kuitenkin vähemmän herkullinen kuin mitä mies oletti. Olin vapauttanut Hänet kaikista siteistä minua kohtaan, joten nuorukaisen käytös oli aivan oikeutettua. Mieheni ei siis päässyt seuraamaan tilannetta, jossa narautin petturikeikarin rysän päältä.
"Minä annoin Hänelle luvan muihin naisiin. Ei hän ole velvollinen odottamaan minua. En voi kieltää Häneltä läheisyyttä ja muuta sen kylkiäisenä tulevaa, kun itse kuitenkin asun yhä saman katon alla sinun kanssasi. Sellaisessa tilanteessa yksinäisyys voi olla varsin musertavaa. Hyvä vain, jos hän saa hieman muuta ajateltavaa", selitin ja oletin toisen närkästyvän ilonsa pilaamisesta.
Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän purskahti äänekkääseen, hieman vahingoniloiselta kuulostavaan nauruun. En ymmärtänyt, mikä tilanteessa oli niin kovin huvittavaa. Se vaivasi minua, sillä en tiennyt nauroiko mieheni minulle vai Hänelle. En tosin osannut sanoa, kumpi loppujen lopuksi olisi parempi vaihtoehto.
"Vai että annoit sinä luvan sellaiseen. Tavallaan osasin kyllä odottaa sitä. Hän oli varmasti pöyristynyt, kun et olekaan mustasukkaisuudesta kipeä?" toinen kysyi naurunremakasta toivuttuaan.
"Kieltämättä hän oli yllättynyt. Eikö se kuitenkin ole aika ymmärrettävää? Hän ei varmastikaan olisi odottanut minun kehottavan häntä tapaamaan muita naisia. Äkkiseltään ajateltunahan se on aika mieletöntä", selitin hieman puolusteleva sävy äänessäni.
"Niinkö? Minusta tuntuu, että hän vain yllättyi kovin, kun maailmasi ei pyörikään hänen ympärillään. Ehkä ihan hyvä, että annoit hänelle tällaisen vapauden. Nyt näemme, mitä hän on miehiään", toinen sanoi hieman turhan hilpeään sävyyn.
"Minä sanoin jo sinulle, ettei minua haittaa muut naiset. Tehkööt mitä tykkää, se ei ole minun asiani", tiuskaisin.
Olin varsin ärtynyt mieheni sanoista. Kumppanini halusi tietenkin nähdä Hänet niin huonossa valossa kuin oli mahdollista, se oli ihan ymmärrettävää. Hän voisi silti olla esittämättä kärkkäitä mielipiteitään minulle. Miehen perusteet niille eivät olleet parhaita mahdollisia, vaan niissä oli ammottavia aukkoja. Ymmärsin kyllä toisaalta, miksi hän ajatteli kuten ajatteli. Ulospäin Hänen käytöksensä saattoikin olla kovin epäilyttävää, mutta minun silmiini se ei ollut sitä. Mieheni ei tuntenut Häntä, ei ollut kuullut Hänen puheitaan ja tarinaansa. Minä ymmärsin toisen motiivit kyseenalaisillekin teoilleen ja ajatuksilleen, eivätkä ne siten näyttäneet niin pahoilta kuin ulkopuolisen silmin olisivat voineet.
"Eivätkö haittaa? Ehkä eivät nyt, mutta mietihän asiaa hieman pidemmälle. Tuntuisiko sinusta hyvältä olla hänen kanssaan tietäen, ettei hän edes jaksanut odottaa sinua ilman jonkun toisen naisen sylin lämpöä? Eikö sinusta tunnu pahalta ajatella, että sillä aikaa kun sinä kärsit täällä vaikeiden ajatuksien kourissa, hän vehtaa jossain porttolassa rahvasnaisten kanssa?" kumppanini esitti.
Hänen silmissään oli yhä se vahingoniloinen kiilto, mutta tiesin toisaalta miehen olevan myös tosissaan. Nämä ajatukset eivät olleet ainoastaan itsekästä kieroilua ja manipulointia, vaan hän oli todella miettinyt tilannetta kannaltani. Kyllähän asia kuullosti pahalta, kun sen noin esitti. Mutta minä tiesin, ettei Hän mitenkään nauttinut tilanteestaan. Ei tämä odottelu ollut hänelle mitään iloisen rellestämisen aikaa. Nuorukainen haki toisia naisia nimenomaan pahaan oloonsa, yksinäisyyteen ja epävarmuuteen. Kieltämättä ajatus jäi silti mieheni sanojen jälkeen vaivaamaan minua. Järjellä ajateltuna olisin voinut vain ohittaa asian, mutta mieheni oli iskenyt suoraan kuninkaalliseen ylpeyteeni. Eikö kuningatar ollut riskin arvoinen? Pienen odottelun? Oliko Hänellä niin suuri tarve rahvasnaisen syliin, että se kummiteli hänen mielessään jopa silloin, kun miehelle oli avautunut mahdollisuus saada kuningatar?
All your love is a lie,
You're one-night butterfly
Hurt me, be the one
Whoever brings the night
"Ajatus ei ole mukava, mutta kestän sen kyllä", totesin, mutta nyt hieman epävarmana.
"Katsohan nyt häntä. Katso häntä noiden likaisten hupakoiden kanssa. Jos sinua ei haittaa ajatus toisista naisista, niin ajattelepa vielä hänen suosimaansa laatua. Miksei hän yrittänyt jotain parempaa kuin tavallisia talonpoikaistyttöjä? Koska se on vaikeampaa. Koska nuo työt ovat helppoja saavuttaa. Hänellä ei ole tasoa. Katso nyt noita naisia. Tuntuisiko sinusta hyvältä ajatella, että hän on ollut sekä noiden kuvottavuuksien, että sinun kanssasi?"
Katsahdin jälleen alas. Mieheni ei ollut täysin väärässä. Tytöt eivät olleet aivan kamalimmasta päästä, mutta epäilemättä pesunkestävää rahvasta, hyvin arkisia enkä osannut sanoa, voisiko heitä kutsua edes sieviksi. Tiesin itsekin olevani heitä paljon, paljon halutumpi vaihtoehto varmaan kenen tahansa silmissä. Ei kuitenkaan ollut minun tehtäväni arvioida Hänen naisiaan. Mielytymykset olivat erilaisia ja nuo mitäänsanomattomat hupakot saattoivat Hänen mielestään olla vaikka kuinka kauniita ja kiehtovia. Saatoinko silloin sanoa, että hän olisi jollain tapaa vajonnut alas? Se oli hankala kysymys. Samaan aikaan se oli ajatuksena kovin pinnallinen. Huolimatta asemastani, älykkyydestäni ja ulkonäöstäni, en tiennyt saatoinko sanoa olevani noita ihmisiä parempi.
Vaikka olisinkin, ei se tarkoittanut, että minulla olisi oikeus halveksia Hänen tekemisiään heidän kanssaan. Eivät he kuitenkaan Häneen tartuttaisi mitään hirvittävää tautia, joka merkkaisi minutkin alhaiseksi rahvasnaiseksi, jos päätyisin Häneen. Mitä haittaa minulle siis voisi olla siitä, että Hän olisi heidän kanssaan? Ulkopuoliset voisivat ehkä pitää minua alhaisena, mutta he tulisivat ajattelemaan minusta muutenkin hyvin mielenkiintoisia asioita, jos lähtisin linnasta Hänen matkaansa. Tuskin sellainen asia kuin nuorukaisen vanhat naisjutut painaisi vaa'assa silloin kovinkaan paljoa.
"Myönnettäköön, että ajatus inhottaa minua hieman. Mutta ehkä kykenen elämään sen kanssa. En voi nyt ajatella vain itseäni. Kun asia ei minuun varsinaisesti satu, niin en viitsi sitä kieltää. Eikä minulla oikeastaan ole siihen edes oikeutta", vastasin katsomatta kumppaniani silmiin. En halunnut hänen näkevän päässäni liikkuvia ajatuksia.
"Minä en hänen tilanteessaan kyllä vilkaisisikaan muihin naisiin. Minun mielestäni tuo käytös kertoo jotain hänen tunteidensa voimakkuudesta sinua kohtaan. Se, että hän edes haluaa tehdä niin", toinen totesi irroittaen otteensa minusta ja astuen hieman kauemmaksi. Ele kertoi hänen olevan tekemässä lähtöä. Ehkä ihan hyvä niin, sillä keskustelumme oli ollut kovin hämmentävä.
Kiinnitin kuitenkin enemmän huomiota hänen sanoihinsa, sillä niissä oli hyvin paljon mietittävää. Hänen sanansa saattoivat kyllä olla vain yritystä saada kilpailija huonompaan valoon minun silmissäni. Toisaalta pystyin kyllä kuvittelemaan, ettei mieheni todella Hänen tilanteessaan koskisi muihin naisiin. Hän ei ollut osoittanut kiinnostusta ketään muuta naista kohtaan niin pitkään aikaan kuin vain muistin. Erona heidän välillään tosin oli se, että mieheni oli jo ollut kanssani ties kuinka kauan ja hänellä tietenkin olisi vahvemmat tunteet minua kohtaan. Sitä en voinut tietää, olisiko hän vähemmillä tunteilla kaivannut muita naisia. Lisäksi heidän persoonissaankin oli asiaan littyviä, hyvin olennaisia eroja. Miehelläni ei ollut hirvittävää tarvetta läheisyydelle ja hän pärjäsi yksinkin. Hänen kilpailijallaan sen sijaan tuntui olevan luonnostaan suuri läheisyydentarve ja yksinolo tuotti vaikeuksia.
"Minä mietin asiaa. Pointtisi eivät olleet pelkästään huonoja", myönsin seuraten katseellani ulkona oleskelevan porukan ilonpitoa.
"Hyvä niin. Älä ole sokea sen miehen tempuille. Hän on hyvin helposti luettavissa, jos vain haluat avata silmäsi", mies totesi, eikä jatkanut aiheesta enää sen enempää,
"olen muuten suunnitellut jotain varallemme illaksi. Voisitko tulla kello kuudeksi ruokasaliin?"
"Eiköhän se sovi, ei minulla muutakaan ole", totesin kohauttaen olkiani.
Ajatukseni olivat kuitenkin aivan muualla kuin illastamisessa. Viime päivinä olin saanut niin paljon uutta ajateltavaa. Haavekuvani ulkomaailmasta ei ollut enää läheskään yhtä puhdas kuin mitä se oli aikanaan ollut. Asiat olivat paljon, paljon monimutkaisempia kuin olin luullut, vaikken ollut missään vaiheessa pitänytkään päätöstä helppona. Olin saanut lisää aikaa valintaan, mutta myös punnittavia asioita putkahteli koko ajan lisää. Tuntui, että jatkuvasti ilmenevien, uusien ongelmien vuoksi haavekuvani lipui vain kauemmaksi ja kauemmaksi minusta. Sitä voisi pitää positiivisena asiana, selvyytenä tilanteeseen, mutta halusin pitää siitä vielä kiinni, edes hetken. En ollut valmis hyväksymään sen mahdottomuutta näin nopeasti. En saattanut ymmärtää, miksi unikuvani oltiin esitetty minulle ilmielävänä, mikäli sillä ei ollut mitään tarkoitusta. Sellainen minun oli löydettävä, ennen kuin voisin tehdä lopullisen ratkaisuni. Haluisin olla varma siitä, ettei minun kuulunut kulkea tuota tietä, ennen kuin sulkisin portit sen suulta.
Oh how I wish
For soothing rain
All I wish is to dream again
My loving heart
Lost in the dark
For hope I'd give my everything
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti