Kuolemanvalot

Jälleen yhden oman hahmoni suunnittelua ja esittelyä. Tämä teksti sisältää sitten jonkin verran väkivaltaa ja pahoja setiä, että jos joku on nille kamalan herkkä niin en suosittele lukemaan.

***

Kuolemanvalot – majatalo ei ollut oikea paikka kellekään sellaiselle, joka ei ollut aseistautunut korvista varpaisiin asti. Eikä oikeastaan sellaiselle aseistautuneellekaan, joka ei ollut taidoiltaan kyvykäs puolustamaan henkeään kaupungin pahamaineisimpia palkkatappajia, merirosvoja ja muita rikollisia vastaan. Kuolemanvalot ei tosiaan ollut mikään paikallisten paimenpoikien – saati tyttöjen majatalo. Siksi pienikokoinen ja yksinäinen nuori nainen eräässä syrjäisessä nurkkapöydässä herättikin hämmästystä ja myös kiinnostusta lainsuojattomien keskuudessa. Kyllähän Kuolemanvaloissa naisia tavattiin – prostituoituja nimittäin. Uskaliaimmat maksulliset naiset saattoivat saada siellä suuret palkkiot valveluksistaan - tai sitten vaihtoehtoisesti päästä hengestään. Prostituoidut eivät kuitenkaan koskaan liikkuneet yksin vaan muutaman naisen ryhmissä. Todellista turvaa liikekumppaneiden läheisyys ei tuonut, mutta hieman rauhallisemman olon kyllä. Tämä tummaverinen nuorinainen oli kuitenkin uskaltautunut Kuolemanvaloihin yksin, jonka jotkut epäilivät johtuvan tyhmyydestä, kun taas toiset tietämättömyydestä.

Tyttö oli saanut katseita esimerkiksi erään julmuudestaan tunnetun merirosvokapteenin, Kadirin, pöydästä. Kaikki olivat kuulleet tarinoita erilaisista kidutustavoista, joita tuo mies vastustajiinsa käytti. Vain harvat halusivat haastaa riitaa hänen kanssaan, vaikka kovinkaan moni ei tiennyt, miten vaikea vastustaja Kadir todella olisi. Karmeat kidutustavat sattuivat vaan pelottamaan ihmisiä sen verran, että mieluummin se luopuivat jostakin henkeään pienemmästä.

Totuus oli, ettei Kadir ollut kovin älykäs. Samaa saattoi sanoa myös hänen seurueestaan, joka koostui neljästä suuresta, mutta selvästikin yksinkertaisesta miehestä. Tuona iltana he kaikki olivat lisäksi pahemman luokan humalassa, josta seuraten koko kapakka kaikui merirosvojen juomalauluista, sekä naisilla ja rikkauksilla kehuskelusta.
”Teistä kukaan ei kuitenkaan peittoa minun voittoani. Vaalea ja kaunis kuin kukka. Valitti vaan aika kovasti”, huudahti eräs yksi miehistä saaden osakseen hyväksyviä nyökkäilyjä.
”Olisitte nähneet keijun isän – sen papparaisen – ilmeen, kun samalla muotoilin sen ylikasvaneet korvat uuteen uskoon! Täytyy sanoa, että sen jälkeen ukkeli näytti paljon paremmalta”, toinen röhötti.
”Kehuskelkaa te vaan vanhoilla saavutuksillanne, minä aion hankkia uusia!
”Mitäs herra perämies meinaa?” kiusoitteli ensiksi puhunut.
”Näettekö tuon kaunokaisen tuolla nurkassa? Se on minun!” kaljupäinen vastasi irstas hymy huulillaan.
”Kunhan se on hengissä vielä sinun jälkeesikin. Minäkin haluan palasen tuosta!”, naurahti kapteeni.

Nurkkapöydässä nuori nainen, Phoenix, kohotti katseensa tulijoiden suuntaan ja saattoi nähdä ensisilmäyksellä, mitä näillä todennäköisesti olisi mielessään. Miesten silmissä taistelivat päällimmäisestä paikasta humala ja himo. Phoenix ei kuitenkaan pelännyt. Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun hän joutui vastaavaan tilanteeseen. Hämyisten kapakoiden vakioasiakkaana hän oli joutunut useastikin tekemisiin vastaavanlaisten kanssa.

”Paljonko yksi yö maksaa?” örvelsi kalju mies ja vanhan viinan hajuinen henkäys levähti suoraan Phoenixin kasvoille. Nuori nainen nyrpisti nenäänsä.
”Luuletko minua huoraksi?” hän tiuskaisi tylyimmällä sävyllään.
”Niitähän ne naiset suurimmaksi osaksi tuntuvat olevan. Eivät ne osaa taistella, eivätkä juuri mitään muutakaan kun toimia vuoteenlämmikkeinä. Ei siinä jää hirveästi vaihtoehtoja”, kalju totesi saaden ystävänsä hohottamaan kuorossa vähä-älyisesti.
”Voimmekin saman tien testata väitettäsi”, Phoenix totesi vetäisten tyynesti saappaanvarsistaan kaksi tikaria.
”Mitä pelleilyä tämä nyt on olevinaan? Luuletko sinä, nainen, osaavasi käyttää noita aseita?” kaljupäinen karjaisi jo selvästi ärtyneenä.
”Voi, taidanpa luulla.”
”Eiköhän opeteta tälle hupakolle hieman tapoja?” puuttui keskusteluun kapteeni Kadir, jonka huulet olivat kääntyneet kaikkea muuta kuin hyvää lupaavaan hymyyn.
”Antaa tulla”, Phoenix naurahti päästämättä katsettaan Kadirin silmistä. Sillä hän yritti saada kapteenin tuntemaan olonsa uhatuksi, varoittaa viimeisen kerran. Phoenix ei nimittäin varsinaisesti ollut taistelutuulella, mutta ellei hänen varoituksensa tehoaisi, Kadirin kohtalo olisi sinetöity.

Kadir oli kuitenkin niin sokea omasta voimastaan, että veti miekkansa esiin ja huitaisi sillä niin ennalta arvattavalla tavalla, että Phoenix kerkesi reilusti väistää iskun. Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun nuori nainen jo hieman katui lähtemistään tappeluun. Neljä isoa miestä yhtä nuorta naista vastaan oli kuitenkin aika suuri määrä, etenkin kun jokainen heistä oli hyvin vahva. Phoenix oli lähiaikoina keskittynyt hienovaraisempaan tappamiseen. Arsenikki oli miekkaa varmempi tapa tappaa. Kyllä taistelukin häneltä sujui ja toisinaan hän myös nautti siitä, mutta tuona hetkenä hän olisi mieluummin välttänyt miekkojen kalisuttamisen. Etenkään kun hän ei varsinaisesti saisi siitä mitään.

Vähitellen Phoenix kuitenkin onnistui kuitenkin pääsemään niskan päälle lähinnä ketteryytensä puolesta. Hänen vastustajansa olivat vahvoja, mutta he olivat myös kömpelönpuoleisia, joten pieni harhautus ja isku oikeaan kohtaan takasivat hyvän tuloksen. Kadirin kanssa tyttö joutui miekkailemaan tovin, mutta miehen onnistuessa viiltämään hänen kylkeensä arven, Phoenix todella raivostui ja nopealla liikkeellä leikkasi vastustajansa mahan auki.

Vasta taistelun jälkeen Phoenix huomasi, että koko kapakka oli seurannut sitä hyvin aktiivisesti. Missä tahansa muualla voisi ajatella tappelun herättävän väistämättä mielenkiintoa, mutta Kuolemanvalot oli siitä poikkeuksellinen majatalo, että siellä moisille kohautettiin monesti olkia riippuen tietenkin hieman siitä, ketkä olivat vastakkain. Nujakat kuuluivat arkeen, kuolonuhritkin aina silloin tällöin.

Phoenix tiesi, että moinen huomio johtui hänen pienikokoisuudestaan ja sukupuolestaan. Toki siitäkin, että tyttö oli haltija. Haltijanaiset nimittäin harvoin riehuivat miekat kädessä. Sen sijaan he valmistivat erilaisia rohtoja ja muita luonnontuotteita, hoitivat lapsia ja tekivät käsitöitä. He myös elivät yleensä yhteisössä, syvällä Belanorin metsän siimeksessä, jonne pelkästään haltijoilla oli pääsy. Eivät siis suinkaan satamissa ja niiden pahamaineisimmissa majataloissa, saati sitten merellä.

Phoenix tunsi kuitenkin humalaiset merirosvot sen verran hyvin, ettei halunnut jäädä nauttimaan saamastaan poikkeuksellisesta huomiosta. Normaalien ihmisten tavoin pelottomimmat merirosvot eivät kavahtaneet vaaroja, vaan suorastaan janosivat niitä näyttääkseen oman voimansa. Äskettäin hän oli itse osoittanut olevansa hyvin potentiaalinen vaata. Varmasti kohta joku noista miehistä hyökkäisi hänen kimppuunsa, etenkin jos joukossa sattui olemaan Kadirin ystäviä.

Niinpä Phoenix kumosi vielä viimeisen oluttuopin kurkkuunsa, jonka jälkeen asteli mahdollisimman nopein askelin ulos taistelutantereelta. Tyttö voisi seuraava päivänä katsoa, jäikö hän tappelusta miinuksen puolelle eli toisin sanoen, kuinka paljon Kadirilla oli liittolaisia, jotka janosivat nyt Phoenixin kuolemaa.

”Mutta se on huomisen asia. Nyt on aika rentoutua ja huokaista helpotuksesta, että selvisin tästä päivästä”, tyttö vielä lisäsi ajatuksissaan vakuuttuneena siitä, että oli varsin hyvä päivä kerrallaan elämisessä.