Unennäkijä

Haudan takaa

Miksi sinä kutsut minua

huudat näkymättömän rajan takaa

muurin jonka rakensin suojakseni
vailla kurkistusaukkoja

Jäikö jotain huomaamatta

jokin oppi sisäistämättä
onko puolellasi kivenkolossa
vielä aarre keräämättä

Ei muisto nuku rauhassa

öisin hengittää korvaan
melkein suloisesti
väsynyttä aave valvottaa

Ruumiillistuma

Minä laskeudun tähtipölyn keskeltä

vaellan aurinkotuulessa
tartun kiinni ilmakehästä
tunteakseni poltteen sormenpäissä

Tulen keskelle ihmisten

Ilman impi, radan lintunen
tunteakseni kuolevaisen lihan
veren suonissa kohisevan
langetakseni kerran
herätäkseni uudestaan

Varjoisat askeleet

En minä aina muista

miksi syöksyin tälle kamaralle
miksi kastoin sormeni vereen
ja poltin sieluni karrelle

Toisinaan suuni huutaa sanoja

jotka ovat liian pahoja ihmisen kuulla
muinaisia kirouksia, miltei unohdettuja
kuivasta kurkusta korisevia

Minä kohotan katseeni taivaalle

tähtivaltakuntiin ja toivon
utuvaipan katoavaksi
uuden korkeamman syntyväksi
mieleni yhtälön oikaistavaksi

Ruska

Ullakolla karanneita pilvenhattaroita

Syksyn tuoksu houkuttelee katolle
Kiipeä avoimesta ikkunasta
Näe auringonlasku kaupungin yllä

Kun jälleen palaat maailmaan

kuuntele rapistuvaa maalia
Muista sen kuiskaukset, ennustukset
Ne paljastavat sen vanhan
jonka päälle uutta maalataan