Hukkumisesta
Menetetty
inhimillisyys
toivomuskaivosta
kuvastuu
palasia hauraita
käsissä
ja pelkään, ne
tuhkaksi muuttuu
Kaivo, kaivo
täytä minut
vedelläsi
tuuli vie pois
kauaksi
humisemasta kallosta
Parempi olla
täynnä vettä
ailahtelevaa,
oikullista
kuin kuunnella
kuminaa jatkuvaa
luita kolottavaa
Peilikuvamaailma
Aaltoilevat kuvat
seinien
yltyy
kirkumislaulu
putoilevat lukot
ovien
ja minuus hukkuu
Edessäni seisoo
irvikuvia kaksi
säröileviä,
läpikuultavia
kummatkin
painajaisia
Pinnalta
hopeaiselta
ne katsovat tänään
varjosta valoon
sementtihuulillaan
hymyilevät
Tietä etsimässä
Voittajan taival
on kapea
täynnä vaaroja
satunnaisia
piiloutuneita
salaisuuksia
sumuisia soita
Kultaisten
peltojen seassa
on kätköissä
maahisten onkaloita
sieltä ne purevat
jalkoja
kulkijan
varomattoman
Lohikäärmeitä
taivaalla
tulimeriä
syökseviä, häikäiseviä
suuria petoja
kukistettavia
siiviltään
pudotettavia
Ja petojen
jaloissa
lymyää
oikukkaita lumoajia
arvoituksia
lukevia helvetinkoiria
kuoppiinsa
houkuttelevia, petollisia
Sokeaksi saattavat
lumota
mutta syvemmältä
nousee voima
eivätkä
karhunpalvelustaan
ymmärrä poloiset
tienviittaa
tarjotessaan
Vahvuuden löytää
urhea
heikkoimmasta
palastaan
etsiä osaa
vaatimattomasta
mielensä
pimeimmistä perukoista
jonne velhot,
lohikäärmeet katsettaan
eivät ylpeyttään
koskaan laskeneetkaan
Kolmiyhteinen
Trigonometria
vaivaa minua
polttaa
polttaa
polttaa
sisuskaluja
Sen voimassa
asuu piilossa
toiveenpaloja
jotka syötetty on
Iku-Torsolle
sen vatsaa
sivaltamalla
löytyy uusia
aurinkoja
Mutta onko mitään
kolmion
ulkopuolella
Säteen voimasta
ei eletä
kuin kahdeksan
minuuttia
Nukkekuningatar
Vain värejä
haalistuneita
näet
marionettikuningattaren viitalla
pölylaikkuja
harmaudessa
hentoja uurteita
ihossa
Maksoi maltaita
uusista nukeista
piristyksistä
hämyisen teatterin
muttei takaisin
saanut tulipaloa
jonka koki
ensimmäisellä kosketuksella
Liikkeet liian
hioutuneita
kaavoihinsa
kangistuneita
koneelliseksi
koettua
täydellisyysteatteria
Niin kauan istui
lavalla
että katsojista
viimeinenkin
pakeni
ylimaallista loistoa
epäluonnollista,
makabeeria
Sillä kuin
sisarensa
tunsi valtiatar
nukkensa
ja näin narun
omaankin
kuninkaalliseen
kalloonsa kasvatti
Viimeinen ehtoollinen
Herrojen
illalliskutsuilla
ei sijaa ole
köyhälle
ei pöydän
antimia
haluta sallia
syöpäläisen
huulille
kuihtuneille,
karheille
Naurua ilmasta
ei korinalla liata
ei kirkkautta
haluta pilata
tupakasta
köytyneellä korinalla
kielten
epävireisten soinnilla
Eikä likaista
raatoa
pöytään auta
kukaan
Kuka sellaista
haluaisikaan
kalmalta
haisemaan?
Eihän kurkku
kuiva
kuollutta enää
paina
eikä nälkä
kurniva
voi vatsaa
vahingoittaa
Vain kauniilla
seurueella
rikkaalla,
heleästi nauravalla
tahdotaan ylevästi
illastaa
laseja kilistää
ja onnea julistaa
Ei taakse
vilkaista
ruttomaata
palanutta
jossa kuolleet
löntystää
vaivaiset huutaa
ja höyryt lopun
sauhuaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti