Tyttö ja omenakori
Raukkaparka, rikkinäinen
selkärikko, vääränlainen
Korven reunaan väsähtää
itkusilmä, siihen jää
Ei noin raskasta säkkiä
voi kotiin viedä
ei äidin silmän suruksi
ei isän nyrkin paiskattavaksi
suvun turmaa, kuolontuojaa
taudin, mädän rakastajaa
Häpeä suonesi sykkyrään
käännä poskesi
niin että väännät niskasi
Häpeä, häpeä!
Se ainut ääni sisimmässä
Vajarit
Aikani henki on hämmennys
pysähtynyt kuvaan
huvittuneena tuijottaa
Paikan sielu on kepeä
se istuu olallain höyhenenä
muttei kanna siipinä
Kevätviima
On kanssani ruuhka-aikaan asemalla
ihmisten kävellessä päin, tarttuessa veripintaan
On kanssani kirjastossa, lähikaupan kulmalla
tässä yhden hetken ikuisuudessa
jokaisen minuuteni syntymässä ja kuolemassa
Riippuu kaulassani, lupaus ja lukko
Avain pudonnut katuojaan
Ääneni savuna ilmaan
Kruunupäinen
Minulla on kuristajakäärme
piilossa heikoimmassa lihassani
lihomassa, loisimassa
juomassa punaista maitoani
sihisemässä, saivartelemassa
pilkkaamassa huonoa tuuriani
Se kammotus kärkkyy
iskee vaivihkaa
puree, haavoittaa
mutta säästää makupalaa
Toivon ja odotan
jo leikkinsä loppua
Pelkään ja kammoan
viimeistä puraisua
