Mosaiikki

Äiti 

Reiteni huutavat hormosta,
tahdon peittää häpeän verholla.
Näin painajaisia paljaasta ihosta,
josta pahan kukat kasvoivat.

Koko hautajaissaattue yhdessä haavassa
ja enkelten siipien havina, raskaana.

Pyhä Neitsyt halkeaa kahtia,
synnyttää kirkuvan lapsensa.

Himmeli

Vakaus katoaa hälyyn.

Persoonan jäälautat

ajelehtivat ja sulavat

ilmastokriisissä tihentyvään tahtiin.

Sulatusuunissa karkeita muotoja,

Pentikin vuoassa kaluttuja luita.

Viimeisellä ehtoollisella

leipä kovin pilaantunutta.

Kyyneleeni valuvat läpi mosaiikin,

jota joskus kutsuin itsekseni.

Rangasta kasvaa pieniä kahleita,

seitti ympärillä, outo voima,

Kyyhky koittaa nousta siivilleen,

jää kiinni korulauseeseen.

Vaiettuja

Toivon seinälle valkeaa taulua,

vakaata vailla ääriviivoja,

että olisin toisenlainen

ilman mustaa aukkoa 

vaivihkaisena aamukahvissa.

Mutta kuolen jonain lokakuisena aamuna.

Suojatie virnistää, kun jotain jäi huomaamatta,

vaan patologi huokaisee,

hän kai tietää totuuden. 

Saatto

Muutama teksti vuosien takaa. 

Kielo

Pinnaltani versoaa kieloja,
pisaroita myrkkyä huulilla. 
Aaveiden kynnet piirtävät
kuoleman merkkejä ihoon.

Kuin en tietäisi, kuinka vaivihkaa
yö synnyttää virvatulia,
ja ennen kuin huomaankaan,
kierryt minuun hiljaa.

Pakolainen

Käyt avarilla niityillä,
tallaat itkevät kukat,
hohdat unennäkijän lailla.

Mielesi on täynnä kummaa utua,
se peittää alleen johtolangat.
Pakenet rotkoista nousevia olentoja,
ne hapuilevat jotain, mitä et halua antaa.

Ehkä näit liian paljon,
että uskaltaisit taaksesi katsoa.
Kuinka mustuneet silmäsi
löytäisivät enää valkeaan?

Rovio

Huku punaiseen aamunkoittoon,
nouse sen raivoisista aalloista,
anna itsesi aurinkomyrskylle
ja loista sen kanssa kilpaa.

Kun pyhä vimma korventaa
ja synnytät jotain kirkuvaa, raivoisaa,
anna tulen laulaa henkeen,
ja lihaan, joka punaisena hakkaa.

Anna liekkien kuoria vartesi,
ja luvattu maa kasvaa tuhkastasi,
mutta nuole haavasi,
veresi on ainut, jota kannat mukanasi.

Älä anna sen valua hukkaan.