Jonakin päivänä en
tunne teistä ketään
Minä elän samassa kaupungissa
jossa astelin lapsena
sydäntikkari suussa
valkoiseen verhottuna
Mutta mitä tänään olen?
Vääntynyt ja väkkyrä
harmaantunut ja hajonnut
vaikka ilmassa on sama sointi
se haikea, kauniisti tuskainen
Se on se tuuli
johon vuodet katoavat
Se on se viima
jonne kaikki karkaavat
jotka kerran niin kipeitä, rakkaita
tänään vain muistoja haaleita
On katseeni tyhjyyden musta
ja viittain ulottuu halki maiden, mantujen
Ovat ranteeni laihat ja kalpeat
hymyni ontto, valkoinen
Mutta neito höyhenpuvussaan
hän on minun ainoastaan
sumuunsa eksynyt, säikähtynyt
tanssiaskeliinsa jähmettynyt
Viittaani kiedon lintusen
lammen prinsessan
alle hiljaisen lumouksen
aarteeni piilotan
Nukkuu viittani poimussa
hellimäni siroluinen
unohtuu aikaan aalloissa
tyttö hentoinen
Vastavoima
Minä olen katsonut syvälle sinuun
nähnyt siellä sellaista
mikä kolottaa minussa
vielä viimeisenä iltana
Ja minä haluan ja vihaan
ja vihaan ja haluan
ja ne kastavat toisensa
Loisminä
Jo kerran maksoin synneistäni
nyt jälleen pölkyllä
kuiskin rukouksia hätäisiä
Sillä olen tullut tänne uudestaan
tervaisen sydämeni sovittamaan
tullut uudestaan
valani hiljaiset vannomaan
Mutta kuinka sovittaa sellainen
joka vielä on sisällä
lihoo siellä
laiskistuu
turpoaa – minä tukehdun
Polttomerkitty
Minulla on ikuisuushetki verkkokalvoillani.
Se toimii käänteisesti niin
että aina kun suljen silmäni
palaan siihen.
Olen jo jokseenkin sopeutunut
arpeutuneeseen sarveiskalvoon
joka suodattaa kaiken näkemäni
tuota tiettyä reittiä lävitse.
Kannan mukanani niin paljon surua
että se on jo luonnollinen osa minua.
Saatan olla hävytön ja typerä, kun en kadu sitä
mutta minä en osaa, enkä kykene
en halua, en hallitse.
Kadonnut maailma
Hiilloskasvoinen mies
ja sen pitkäkorvainen nainen
puhuvat rumilla sanoilla todellisuudesta
hämärän valtakunnassa,
rajamailla kaukaisilla
Varjo-olennot, ne tanssivat metsäni perukoilla
eivät suo hiljaisuutta, huutavat kipeitä lauseita
joita pakonomaisesti kuuntelen, huomenna enää muista en
keijupaholaisten maailmaa, ilkikurista mutta haudanvakavaa
Ne kertoivat minulle sen
kerran minä vajosin aaltoihin
ja nousin veljeni käsivarsilta
uuteen ruumiiseen ja yksinäiseen mieleen
Käärmeenlumoaja
Silitän käärmeitä suonissani
hellästi korjaan sivuun
ja mietin, ja laulan
pohdin, ovatko koskaan
kuulleet musiikkia
kielen haarattoman
Tanssi pikkuiseni tanssi
paljasta olemuksesi ja vapaudu
jonka jälkeen voit nukahtaa
pääsi painaa ja vaipua rauhaan
