Sivut

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Yhden aikakauden loppu



Feeniksin viimeinen elämä 
Sinä sytytät sieluni palamaan
ja minä loistan kirkkaalla liekillä
joka kutsuu laivoja kaukaisimmastakin satamasta
mutta kun sydänlankani on kulunut loppuun
minä muutun tuhkaksi
jonka ainut olomuoto on harmaus
tunnottomuus
sitä ei erota maasta
jonka päällä se makaa


Hätähuuto 
Padot rakoilevat
jokin minussa huutaa
sellainen musta, tuntematon kohta
jota olen suojellut
ja juossut karkuun
lukuisien pyhiinvaelluksien ajan

Olen menettänyt itsekunnioitukseni
olen myynyt itseäni niin halvalla
että melkein teen jo tappiota

Sitä sinä et tiedä
ja jos tietäisit
sinä kivittäisit minut kuoliaaksi
siispä kätken leninkini alle
ne kaikki likaiset rahat
ja pesen ne kultahipuilla

 
Veritulppa
Halusin kirjoittaa sinulle jotain samettista
tiedäthän, auringonlaskuista
suitsukkeista
hämyisestä kabareesta
vanhan ajan vampyyreista

Mutta jos totta puhutaan
olen käyttänyt sellaiset sanat tuhat kertaa
olen laveerannut sinulle sen auringonlaskun
liian monta kertaa
se on alkanut tuntua tunteettomalta

Haluaisin luoda jotain uutta
mutta kynästäni virtaa vain samoja sanoja
ne raukat ovat keskeneräisiä
täyttymystä vailla

Väärinpäin kasvaminen
Olen hukkunut avaruuteen
matkannut maailman keskipisteestä
universumin unohdetuille syrjäseuduille
paikkani pyyhitty tähtikartalta
jos sitä koskaan olikaan

Minä halusin aina suuren maailman
mutten koskaan ymmärtänyt
kuinka pieni siinä olisin

Haluaisin muuttaa takaisin aarrekarttaan
jossa tähtien ja planeettojen tilalla
oli kuoppia ja kallioita
mittasuhteet sellaisia
että saatoin niihin itseni rakentaa

mutta nyt minä pienenen vuosi vuodelta
ja jonain päivänä todella katoan

Tallenna tässä
Minä kävelin univalojen katua
saavuttaakseni sinut jälleen kerran
jostain kymmenien maailmojeni joukosta

Se on ollut vaikeaa
sillä rappuset siirtyvät koko ajan
ja päädyn tuntemattomiin huoneisiin
ovatko ne sinun uusia kotejasi?

Minä olen rakentanut itselleni lukuisia turvasatamia
mutta sen luulen sinun jo aavistavan
ja ehkä ymmärrät senkin
että levottomuus, se on jokin kumma osa minua
arvaamaton kuin tämä uniulappa

Olen ehkä vienyt sinulta muutamia pokaaleja
mutta hyllysi on edelleen siellä vanhalla paikalla
ja joskus toivoisin, että kävisit pyyhkimässä pölyt pois

Kaiku
Minä en pelastanut poikaani Tuonelan joesta
en noutanut haravaa
vaan itkin jokeen muutaman kyyneleen
lapselle kylmäksi peitoksi

Minä muistan anteeksipyyntöni
joita yksikään korva ei kuullut
ja veren joka valui pitkin runkoani
kun uhrasin elämän omastani

Loputon
Me kahlaamme näissä matalikoissa
ja katsomme, kun liekit nuolevat rantoja
horisontti hehkuu punaisena
puut haihtuvat tuhkaksi

Aurinkoa me emme enää näe
se on laskenut viimeisen kerran
mutta vielä puristat miekkaasi kädessä
vaikket tätä vihollista voita raudalla

Meidän luumme tulevat peittämään tämän maan
Ne luovat pohjan yön valtakunnalle
kun sammuu viimeinen valo
ja jalkasi jäätyvät kamaraan kiinni

Meidän jälkemme katoavat pimeään
ja ihmisen pojan silmät suljetaan väkisin
sillä viimeinen tähti on sammunut

Silmänräpäys
Minä kadotin sinut aikaan
ja sinut, ja sinut
luovuin teistä iäksi
sillä niin tämä maailma toimii

Me elämme kuin saisimme toisen mahdollisuuden
hylkäämme kuin se ei olisi lopullista
mutta ehkä juuri sen takia
että tämä kaikki on ainutkertaista

Haluaisin vielä kerran pitää sinua kädestä
ennen kun jatkan matkaani kohti tomua
kenties maata ikuisen hetken sylissäsi
sillä lopulta emme saa enempää
vaikka jäisinkin loppuelämäksi

Hämminki
Sä ärsytät mua
Luulen, että teet sen tahallasi
vaikka luultavasti et ole edes kiinnittänyt huomiota

Rakastuneena tunnen itseni niin katkeraksi

Tämä kerta on jotenkin arkinen
mä kirjotan paskoja runoja krapulassa
ja kuuntelen jotain suomirokkia
jota mun oikeastaan piti vihata

Mut tää on hyvä näin
sillä löysin jotain sellaisia kauneuden vivahteita
jotka saavat romantiikan näyttämään mauttomalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti