Sivut

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kaaos vastaan kontrolli


Riivaaja

Kirous on vanginnut sanat minuun
kylmä ja kivitetty tunne suljettu
suljettu elämään
johon kuulunut ei koskaan
viallisena ommeltu
väärään sieluun pahoinvoivaan
se piruparka
onko todella tyytyväinen?

Sananen valtaistuimelta

Syvälle juurrettu kuvotus
kuumeena suuremmassa taistelussa
sillä tunkeutuja häikäilemätön
kiemurtelee salaisuuksissa
syö työni antia
vaivalla keräämääni onnea

Miehiänsä nuolisateessa
kaatuu satojatuhansia
mutta kuin itsestään korvaantuvat
ne uusilla parkuvilla demoneilla

Mutta valtakuntaani ei pääse
sen vannon kautta henkeni
maideni ja vasallieni
uskollisten alamaisteni

Voi yrittää tuhansia vuosia
ikiaikoja
rauhansopimuksiin suostutella
mutta kansani rakkaus
maahan ei kuole
vaan verensä sille vuodattavat
sinetöivät riemulla
ja mieluummin omansa polttavat
kuin valloittajan syliin laskevat

Rajatila

Kuuntele tarkasti
tarinani mun
tämä makean myrkyllinen malja
niin pikaisen ikuinen, lumoava

Maista ja tunne
kolean lämpimät kädet
joutsenen sorjalla kaulalla
Itke hiljaisuudessa
myötätunnosta
kun kertomukseni sinulle vuodan
alkaen kirkkaista maisemista
Tuonen ovelle päätyen:

”Hyvää huomenta, monsieur Kaikkivaltias,
tänään on päivä kaunis, niin ihana
Euforia ovellani kolkuttaa
sen kirkas syleily
minulle puhelee lempeästi
kädestä johdattaa
illuusioon paratiisin
niin suloisen uskottavaan

Jätä minut tänne
kunnes kielletty hedelmä mätänee
ja vahvat puut
kuolevat kultaisissa lehdissään
kuin hauraat ruusun terälehdet
ne käpristyvät kuolemaan
hetkessä liekkeihin hulmahtavat”

Näin rukoilin minä
askeleen seuraavan
liiankin hyvin tietäen
Oppinut olin
kuinka hyvä ja kaunis
yllättävän äkkiä katoavat

Näin alkoi tarinani,
onnellisena kyllä,
mutta vain tyhmä riemuitsee alusta
sillä arvatenkin,
pian aukesivat
helvetin portit ja minä, raukka
”Heil Teufel”, huudan
Paholaista tervehtiessäni, miljoonatta keraa

”Rakas ystäväni
vie minut rautaneitsyelle
anna piikkien minua suudella
kuin ensirakkauteni silloin
ihoni ollessa vereslihalla
ja kaikki suloinen toivoni
oli epätoivon sinfonia”
näin lauloin alistuneena

”Tänään olen järjestänyt muuta
muistuttaakseni tuskasta, jalosta, puhtaasta
Hitaasti poltamme sinut roviolla
kultaiseen seipääseen sidottuna
muistuttaaksemme sielua
sen ansaitusta, ikuisesta kivusta.”

Ja niin johdatti Paholainen
minut keskelle suurta epätoivoa
lyömätöntä tuskaa
rikkainta kipua
ja kun liha riisuutuu ihosta
kultapeitteen saaden
tunnen oikeuden lankeavan
minulle ja pedolleni

Kipuun turtuessani
lopettaa Manalan valtias
leikkaa poikki raapivan köyden
ympäriltä ranteiden sahaa
maireasti kuiskaten
”Nyt voit mennä
jälleen katoavaksi hetkeksi
Hauskaa iltaa pienoinen,
vanha kunnon syntinen!”

”Pyhä Paholainen,
minne voin mennä?
Hämmentynyt olen:
Minne minä kuulun?
Tämä hulluus
syö elävältä minuuteni,
muistini
vaikka kiellä en
etteikö se parempi olisi näin.”

”Suloinen raukkani,
minne sinä menisit?
Manalaan taitaa matkasi johtaa
Jos ulos osaat, ohjaa minutkin
maan kamaralle kostamaan”,
ja nauroi paholainen
sydänjuuriaan myöten

Kovinkaan hauskaa
ei tuo ollut
ladella itsestäänselvyyksiä
mut siltikään saanut
naurulleni suurelle
loppua en minä lain
mut' sanoilleko nauroin
vai kurjalle kohtalolleni?
Ironialle
vai todenmukaisuudelle?

Suunnakseni kuitenkin
otin pienen tunnelin
syvemmän helvetin ulottuvuuden
suunnasta en tiennyt
mut toivoin et jossain
voisin haavat, palovammat, nuolla
ehkä odottaa arpeutumista

Tunneli,
kovin synkkä ja ahdas
mätine lihaseinineen
oli täynnä ääniä
hiljaisia, kovia,
naurua ja kirkumista
ne lähelle tulivat säikäyttäen

Korvani peitin,
musiikilta riitasointujen
herjaavien kuorojen
Hengen hädässä juoksin
päämäärättömänä,
epäloogisuudessani
ja paranoia sävelsi jälleen

Tuhansien vuosien jälkeen
tai ehkä muutamien sekuntien
löysin itseni sumujärveltä
hiljaisesta harmoniasta
yhä silti raskaasta
kumman melankolisesta

Surua löysin syvyyksistä,
lohdutonta itkusinfoniaa
mutta parempaa oli tuo puhtaus
kuin likainen, saastainen tuskaisuus

Rannalle istuin
ja järven aaveita
näin minä alla pinnan
mutta peljännyt en
sillä nuo olennot,
eivät minulle pahaa tahtoneet
Yksinään vain itkivät kurjuuttaan
”Olenko yksi heistä?”, kuiskasin hiljaa

Ja yhtäkkiä, lauloi yksi:
”Lapseni, lepää ja kuuntele tarkasti
Vain ohikiitävä hetki sinulla on,
siis käytä se viisaasti”

”Aave, kerro minulle,
missä painajaisessa olen?
Miten pääsen paratiisiin,
keitä ovat aaveet, entä Paholainen
jalo Kaikkivaltias
enkelit ja demonit?

”Tarkasti heitä katso
ja näet syvemmän olemuksen
katkaistun yhteyden”
vastas aave sairaalloinen
ja minä katsoin keskittyen
kalpeisin piirteisiin,
kasvoihin kuihtuneisiin muiden

”Nyt näen selkeämmin,
kaikki kasvot aavemaiset
Heidät kaikki tunnen
voiko se olla?
Näen äitini, isäni ja sisareni
veljeni, ystäväni, kaikki rakastajani
Kuolleitako ovat vai jälleenkö uusi vitsaus
on langetettu osakseni?”

Huokas aave:
”Lapseni, näen, olet pimennossa,
niin tietämätön kaikesta
Nämä aaveet
ovat muistojasi
muuttaen muotaan
mukanasi sun”

”Mitä sanasi kätkevät? Kuka sinä olet?
En tunnista sua lain
Siis oletko vielä
yksi demoni
sielullain mässäillen vain?”

”Demoni olen,
enkeli
Kaikkivaltias ja Paholainen
rakastaja
vihollinen
sinun tahdostasi riippuen
sekä muisto
kuin veljeni pinnan alla
Olin tiesi rauhaan, toivoon
päivinä menneinä valoisimpina”

”Puheitasi pelkään,
niissä kuuluvaa totuutta
ja haistan järjen, kauan sitten kadonneen
Sinäkö se olet, aave?
Pelkään, niin se on”
huudahdin ahdistuen

”Ja järki, sinä tiedät
voi olla vain mielessä
Siis mikä on tämä paikka?
On arvoitus ratkaistu
nyt tiedät
kalsean, unohdetun totuuden”

”Nyt siis tiedän, missä olen
toivottomassa, suloisessa kurjuudessa
johon, sinä, järki
minut hylkäsit
Kelle minut uhrasit?”
parkaisin murtuen

”Koskaan en sinua hyljännyt
sinä minut karkoitit
tässä paikassa, mielesi labyrintissa
Ei täällä sijaa ollut järjelle
ja mahdotonta muuttaa
oli kaaosta epävakaudessaan.”

”Rakas järkeni, anna anteeksi!
auta kurjaa lastasi!
Ohjaa ulos painajaisesta
ja sinulla on sanani:
enää en sinua hylkää
ja korvaan kärsimyksesi”

”Lapseni, etkö minua kuunnellut?
Olen muisto vain
kalpea kaiku
jäljennös käyttökelvoton
Järki on kaukana kadoksissa,
kuollut kuin kivi
sillä ainoan oljenkortesi
korjasi armoton hallasi

Ja kuinka paljon toivotkaan
milloinkaan voi et paeta
mieltäsi turmeltunutta
Järkesikin vain helpottaisi
kärsimyksiäsi lievittäisi
kyyneleet kuivaisi hetkeksi

Sillä kiertokulku
koskaan se ei pääty
et pysäyttää voi rattaita
taivaasta helvettiin
helvetistä taivaaseen
se kartta kirotun mielesi on

Siis vankilassasi elämäsi virut
sillä tuomiosi raukeaa
vasta hetkellä, jolloin kuolema
myös sinut huomaansa korjaa”